perjantai 16. lokakuuta 2015

Huoleton vaatteiden heitteillejättäjä


Ei ole lapsella mitään päällepantavaa. Se lähtee aamulla yksin kouluun saappaissa (kun äiti ei ole muistanut pestä sen koirankakasta lehtikasahyppelyssä tuntumaa ottaneita lenkkareita), ilman hanskoja ja liian vähillä välikerroksilla.

Miksi? Koska sillä on pahaäiti, joka muistaa tärkeät asiat aina väärään aikaan, eli nukkumaanmenon tai lähdön yhteydessä, eikä siksi onnistu yhdessä lapsen kanssa rauhanomaisesti keskustelemaan uutta ymmärrystä luoden aiheista a) säänmukainen pukeutuminen ja b) "koulun käytävät eivät ole eteisemme jatke".

Vanhempainvartin jälkeen ja ennen iltiksen loppua poimin luokan ja iltisluokan väliltä villapaidan, hupparin, parit käsineet, yhden pipon ja ulkohousut. Tämä tapahtui viime viikon torstaina. Nyt alkoi viikon mittainen loma. Samat tekstiilit ovat jälleen hyvässä säilössä koulun käytävillä, huomasin, sädetin itseni salamannopeasti koulun oven taakse, ja huomasin myöhästyneeni 20 minuuttia.

Lapsi lähtee kahden yön mittaiselle leirille maakunnan hienoimpiin ulkoilumaastoihin. Taidan joutua palkitsemaan sen huolettomuudestaan uusilla ulkohousuilla. Ja hanskoilla.

Grr.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti