Klassikkokeksit ja -karkit

Kuten sanottu, joulukuu on keittiössätouhuamiskuu.

Tässä Nostalgia by Patricia de Oliveira -patakintaan vieressä ovat välijäähtymässä ja paloittelua odottamassa jokavuotiset suklaabiskotit, jotka tosin tänä vuonna leivottiin gluteenittomista jauhoista, jotta kaikki joulupöytäläiset saavat osansa.

Tässä paloitellut, erottelua vailla olevat lopulliset tuotokset - tai ne, joita ei vielä pussitettu lahjaksi.

Toinen perinne - epävarmemmin onnistumisen iloa tuottava - on kermakarkkien tekeminen. Vuodesta toiseen kaadan kattilaan

250g sokeria * 2,5dl kermaa * 30g voita * vaniljatanko

ja päätän sisukkaasti keitellä seosta tarpeeksi pitkään.

Tässä kohtaa panikoin joka kerta. "Se kiehuu yli!" Ei kiehu. Täytyy vaan malttaa sekoitella. Ja unohtaa se vesilasitesti, jossa veteen tipautettu pisara muuttuu kiinteäksi palloksi, kun massa on valmista. Ikinä en vielä ole jaksanut uskoa, ettei pisara ole kiinteä pallo, jos se hennosti hajoaa veteen.

Meillähän on nimittäin myös tämä digitaalinen lämpömittari, joka asteen tarkkuudella kertoo, milloin kattilan voi nostaa levyltä. Jos nimittäin saa päätettyä, mikä on tänään oikea lämpötila. Se oli 120 astetta Celsiusta. Lopputulos on hyvä: kiinteä, mutta venyvä.

Kaadettuani kattilan sisällön siihen kuvitteelliseen 15cm x 15cm -kokoiseen vuokaan, jonka kaikki reseptintekijät omistaa, mutta minä en, mutta sovellan, annoin mössön jäähtyä. Sitten leikkasin sen karkinkokoisiksi paloiksi, kääräisin kunkin palasen leivinpaperisuikaleeseen ja kiinnitin tanskalaisen tilpehöörikaupan koristeteipillä. Jonka jälkeen pussitin ne Eskimon eväspusseihin, jotka ovat minusta koko ajan enemmän ihania kauniissa yksinkertaisuudessaan ja monikäyttöisyydessään.

Minimutakakut ja muruks-män-trifle

Joulukuu on keittiössätouhuamiskuu.

Seitsemänvuotias ei enää halunnut vain auttaa, vaan tehdä ihan itte (déja entendu...). Lapsi etsi netistä reseptin, jota äiti ei saanut vilkaistakaan, mittasi ja sekoitti ja itse pyysi äitiä sekoittamaan lisää ja laittamaan kakun uuniin. (Tässä vaiheessa äiti vahingossa näki osoitteen.)

Ihanan tuoksuinen leipomus tuli uunista ulos. Äiti unohti kumota kakun vuoasta ajoissa. Kakku jumahti vuokaan. Äiti kaivoi kakkua ulos vuoasta toivoen, ettei pilaisi tyttärensä ylpeyden aihetta, mutta turhaan: muruiksi meni. Hyvässä seurassa kuitenkin todettiin, että pelkät murut olivat sellaisenaankin törkeän hyviä glögin kyytipoikana tai -tyttönä. Hyvä Veera! Samalla ideoitiin jatkojalostus, joka toteutettiin tämän päivän kahvipöydässä ja äidin huonon omantunnon sovittelutekona:

Muruks-män-trifle

kakkumuruja * kermavaahtoa (sokeria ei tarvinnut lisätä) * säilykehedelmiä

Keittiössä on käytetty myös toista sovellettua reseptiä sidosryhmien kiittämistarkoituksessa. Alkuperäisessä Kotivinkin ohjeessa oli hasselpähkinää ja ihan eri nimi, mutta minä nimesin nämä näin:

Minimutakakut

100g voita * 2 munaa * 2dl sokeria * puolikas putkilo saksalaisen kaupan appelsiiniesanssia * 1,5dl vehnäjauhoja * 0,5dl kaakaojauhetta * 1tl leivinjauhetta * 1dl kookoshiutaleita 

1) Sulatin voin. 2) Yritin muistaa vatkata munan ja sokerin vaahdoksi ennen kuin lisäisin sulaneen voin, mutta vaikka en muistanut, hyvä tuli silti. 3) Lisäsin esanssi. 4) Sekoitin loput aineet ensin keskenään ja sitten tasaisesti muna-sokeri-rasva-esanssi-seoksen kanssa. 5) Kaadoin taikinan ehkä suunnilleen 20cm x 15cm -kokoiseen vuokaan suunnilleen sentin paksuiseksi kerrokseksi. 6) Laitoin vuoan 150-asteiseen uuniin, katsoin paistosta suositellun 15 minuutin jälkeen ja totesin, että annan olla vielä puolisen tuntia. 7) Annoin taikinan jäähtyä ja leikkasin sen sitten suunnilleen 2cm x 2cm -kokoisiksi palasiksi - ja sisus oli pitkästä paistoajasta huolimatta ihanan pehmeän tahmaista! 8) Sijoitin palasia paperipusseihin, kaadoin päälle tomusokeria, suljin pussin ja ravistin.

Amisopen arkea

Normaalisti lounastan opiskelijaravintolassa (ent. ruokala), jossa tarjotaan hyvää ja monipuolista työpaikkaruokaa, ja jonka salaattibuffettia täytetään erityisen maininnan arvoisesti raikkailla ja ihanilla aineksilla. Anti on hyvä, mutta välillä tekee mieli ottaa etäisyyttä nuorisoon, joka myös samoista herkuista samoissa tiloissa nauttii.

Onneksi on siis opetusravintola! Siellä henkilökunta pulittaa annoksesta hiukan enemmän kuin opiskelijoiden keskellä ruokaillessaan, mutta saapa myös eteensä tarjoiltuna aikuisten oikeesti ravintolatasoista taidetta. Niiden opiskelijoiden valmistamana, tietenkin. Puolen tunnin tauko vain olisi kovin lyhyt tilauksen odotteluun ja rauhalliseen ruokailuun kahveineen, mutta kun keksimme varata pöydän lisäksi annokset tietylle kellonlyömälle, ehdimme hörpätä ruoan päälle kahvitkin ja silti sopivasti seuraavalle tunnille.

Tänään soitettiin aamupäivällä normaalivarausta varttia vaille kahdeksitoista. Ravintola oli täynnä! Apua! Mitä tehdään?!

No tilataan ruoka mukaan tietenkin. Hampurilaisaterian hinnalla gourmet-ateria runsaan salaatin ja sämpylän kera oli työpöydän vieressäkin nautittuna aika bueno katko arkiaherrukseen.

Kaameuksia

Oli pahoja henkiä liikenteessä tänä viikonloppuna. Kaikki tahot, joiden kanssa olin jutuissa, olivat saaneet aikaan vähintään suukopua läheistensä kanssa. Minä myös.

Olisin ollut ihan ennustettavissa. Vaikka nukkumajärjestelymuutos aluksi sujui hyvin, olen silti nukkunut hyvin kevyesti viimeisen pari viikkoa, valmiina pelastamaan mahdollisen portaita pää edellä tippumassa olevan unissakävelijän jo ensimmäisen risahduksen kuultuani. Talviaikaan siirtyminen sinetöi katastrofin. Kuluneella viikolla olen nukkunut korkeintaan viisi tuntia yössä, joista osa on kertynyt torkahteluista. Kun työkuviotkaan eivät enää pitäneet ihmistä varpaillaan, oli vain ajan kysymys, milloin pään sisältö levähtäisi käsiin.

Se teki sen siinä vaiheessa, kun olin mielestäni kommunikoinut Miehelle, että olen nyt tosi tosi väsynyt, ja varmasti tarvitsen pian ylimääräistä lepoa, ja kun Mies mielestään hyvän aviomiehen tavoin oli hoitanut eilisen aamuvuoron ja antanut minun ylimääräisesti levätä yhdeksään asti, jolloin minä mielestäni ihan inhimillisesti kuitenkin nousin sängystä aivan väärällä jalalla tultuani herätetyksi kahden nuoren naisen voimin, toisen vielä tarratessa ensimmäiseksi rintaani ja tervehtien minua huutamalla korvaani riemukkaasti tissii! tissii! (no todellakin, ehkä tästä vielä joskus lisää...), minkä jälkeen se jatkoi kaaoksen levittämistä seuraavan siskonsa luo, josta sen jouduin raahaamaan huudon säestyksellä pois, enkä ollenkaan onnellisena tai edes Miehelle sellaista esittävänä rymistelin alakertaan, jossa mielestäni en mitenkään Miehelle kyseenalaisella tavalla avautunut, mutta mistä olomuodostani Mies mielestään oikeutetusti tulkitsi minun ottaneen kantaakseni marttyyrinkruunun, joka minun mielestäni oli ihan liioiteltua yleistämistä ja väärinymmärtämistä, mistä sitten seurasi äärimmäisen epäonnistunutta parisuhdeviestintää aivan liian pitkään. Molemminpuolisen univelkaantumisen ja uhmaikäisen protestihuutojen antamalla voimalla tietenkin. 

Pitkittyneen typerän riitelyn sekä sen hiljaisuudessaan korviahuumaavan tukahduttamisen lopettaminen alaikäisen yleisön edessä olisi vaatinut voimavaroja, joita taaperon vanhemmilla ei ole. Jouduimme siis odottamaan uusperhenytkähdystä sunnuntai-iltapäivässä, jolloin paikalla oleva lapsiluku väheni 50 prosentilla, 25% oli päiväunilla ja 25% kaverin kanssa puistossa. Ensin piti tietysti nostaa sähisevä ja raapiva ja kaikin puolin ärsyttävä ja ällöttävä kissa takaisin pöydälle, mutta kylläpäs vaan on sopiminen suloista, kun siihen asti päästiin.

Suloista oli myös syödä kahvin kanssa yön yli asettunutta kahvikakkua, jonka leivoin Myllyn Parhaan loistavaan kahvikakkuohjesivuun nojaten löydettyäni kaapista vielä vähän kermaa, appelsiinituorejuustoa ja lakupussin. Siitä tuli

Mustien kökköjen kakku

5dl kakkuvehnäjauhoa * 2dl sokeria * 2,5tl leivinjauhetta * 2,5tl vaniljasokeria * 2,5dl kermaa * 3 munaa * 150g sulatettua margariinia * 1dl appelsiinimehua

100g appelsiinituorejuustoa * 100g lakupaloja ainakin puolitettuina * koristegeeliä

1) Yhdistä kuivat aineet. 2) Lisää kerma, munat, rasva ja mehu. 3) Sekoita hyvin. 4) Levitä lakupalat 1,8-litraisen vuoan pohjalle tasaisesti (jos heität ne taikinan sekaan, kakkuun tulee herkästi kököllisiä ja kököttömiä kohtia). 5) Kaada taikina vuokaan. 6) Paista 175 asteessa uunin alatasolla suunnilleen tunti. 7) Levitä jäähtyneen ja kumotun kakun pinnalle tuorejuusto ja taiteile geelillä jotain tunnelmaan sopivaa.

Menossa: 2-vuotissynttärit

Koska yksivuotissynttärit sukulaisten kesken ensin lykkäytyivät ja jäivät sitten tyystin pitämättä, hinku jubileerata meidän kaksivuotiasta Kerttua oli hyvin korkealla. Mummo ja Vaari kävivät tervehdyskäynnillä jo torstaina, ja päiväkodissa juhlitaan huomenna, joten eilinen muodostui varsinaiseksi bilepäivien keskittymäksi.

Äiti oli kerännyt saksalaisen kaupan leppäkerttuaiheisia kakunkoristeita aina alennuslaarista niitä löytäessään, koska sulovilén ja se oli niinkun hauskaa. Sekin oli hauskaa, että Kerttu ne kaapista löytäessään tietenkin halusi kerttusia pidellä, ja äiti pääsi sanomaan monta kertaa, että ei, näitä ei oteta nyt, kun ne laitetaan sitten sun synttärikakkuun koristeiksi. Kakku oli siis tulossa. 

Edellisenä päivänä tajusin, että hyvä teflonrengasvuoka oli vaurioitunut ja heitetty menemään, ja jäljellä oli enää jännä silikonivuoka, jonka pohja on jotain pleksiä, josta syystä ilmeisesti - leipurin vähemmän täydellisistä taidoistahan tämä ei voi olla kiinni - kakkupohjat siinä harvoin paistuvat tasaisesti. Tarkoitus oli tehdä kaksi kakkua, mutta jouduin lopulta lyömään tarkoitettua tiiviimmiksi jääneet tuplapohjat yhteen. Olin myös ehtinyt tehdä tuplamäärän kinuskitäytettä Kinuskikissan ohjeen mukaan, ja nyt tuskailen, että onko loput oikeasti pakko heittää pois... Toiseksi täytteksi laitoin Mummon tuomia puolukoita! Päälle tuli vielä kesänvihreää sokerimassaa ja nuorten neitien visioimat koristukset. Hyvää oli, mutta makeaa. 

Naapurihuoneen ruokailuhuoneeksi muuttumisen jälkeen tämä oli ehkä vasta viides kerta, kun kahvit katettiin salongin puolelle. Käyttö alkaa pikku hiljaa hahmottua, kun keittiön puoleinen lipasto on tyhjentynyt apupöytätarkoitukseen, eikä kaikkea enää tarvitse hakea keittiöstä. Pöydän kiertäminen vapaasti loikkien on kuitenkin kerta kaikkiaan mahdotonta, joten ennen kuin meillä on varaa palkata soreat kahvinkaatajat erikseen, vieraat on ehdottomasti ohjattava istumaan pöydän ikkunapäätyyn, jotta emäntä- ja isäntä väki pääsee helposti hakemaan santsipannua.

Äidillä on tarve toistaa itseään. Vaikka kukaan muu ei muistaisi, niin koska nimiäisillä oli Ballerinakeksejä, niitä oli oltava myös nyt.

Tietenkin sankaritar nukkui aamulla pitkään, ja ylös noustiin vasta kahdeksan jälkeen. Päikkäriaika oli siis käsillä vasta lähempänä yhtä, mikä oli huono juttu, koska vieraille oli ilmoitettu, että vastaanotto alkaa jo kello kaksi. Ensimmäiset vieraat saivat siis tovin ihmetellä rauhallista tunnelmaa, ennen kuin juhlakalu hiukan kesken uniensa nostettiin sisään heräilemään. Edes lahjapaketeilla houkuttelu ei oikein uponnut nuoreen naiseen, koska eipä hänellä niistä aiempaa kokemusta juuri ollut. Onneksi isosisko oli innokas auttamaan.

Ohjelmaa ei tarvittu erikseen: nuorempi ja vanhempi teinimiesosasto vetäytyi jossain vaiheessa hetkeksi jalkapallon pariin, juhlaväen nuorin osuus viihtyi mainiosti ja sitä paitsi hienosti yhdessä leikkien lahjojen parissa, ja muut seurasivat pienten touhuamista ja välillä onnistuivat vähän juttelemaankin, jos ajatus pysyi kasassa kokonaisen keskustelun verran. Seremoniamestari Veera järjesti ilman muuta myös ex tempore -ongintaohjelmanumeron ja lyhyen runonlausuntatuokion.

PappaJannelen tuoma ivana junalata oli lopulta mielessä viimeisenä illalla ja ensimmäisenä tänä aamuna. Jo olemassaoleviin osiin liitettynä niistä saadaan ihan miälettömän hieno rata! Ja äiti on onnessaan, kun katsoo näppäränäppisen lapsensa yhdistelevän radan osia kuin palapeliä ikään. Ja ukkelit pistetään junaan ja on tunneli ja kaikki. Voi ihanuus. Ja kun junilla oli leikitty aikansa, otettiin esiin herrasväki R:n tuoma kahvinkeitin ja kaadettiin kahvia herrasväki K:n tuomaan metalliseen astiastoon (tästä linkistä ei katsota lahjahevosen suuhun, vaan kurkistetaan kivan lähilastentarvikeliikkeen nettikauppaan). Eipä osaisi ainakaan tämä kaksivuotias mitään upeampaa toivoa! Kiitosh. Onnee aavaa mujje!

Porin päivä

Tämä on kyllä semmoinen kaupunki, että jos vaan virtaa riittäisi, niin joka viikonloppu olisi jotain jännää tempausta ja tekemistä, eikä arki-iltoihinkaan väkisin tarvitsisi keksiä täytettä.

Ei Porin päivän viettoonkaan enää yksi päivä riitä! Mikä on toisaalta onni, koska tällä kokoonpanolla ei pystykään aamusta iltaan luuhaamaan kaupungilla. Eilen soittotunnin jälkeen käytiin Veeran kanssa torilla palloilemassa, aika lyhyellä kaavalla tosin, mutta ranskalais-italialaiset ruokamarkkinat ja Pori Big Bandin setti saivat kyllä minunkin suuni messingille - ja kaikki ihmiset ja muu toiminta myös!

Tämän päivän valikoimasta poimittiin lentokentän avoimet ovet. Oli taitolentoa ja isoja ja pieniä koneita, joihin sai mennä sisälle tutustumaan, ja jos olisi ollut kärsivällisyyttä, olisi voinut käydä tutustumassa lennonjohtotorniinkin. 

Me lähdettiin syömään. Blind Burger oli hävettävästi edelleen testaamatta. Jouduttiin ihan hetki odottamaan, mutta aika nopeasti saatiin eteemme yksi kids' burger, yksi Brooklyn, yksi NYC ja yhdet ranskalaiset. Emme yllättyneet millään tavalla: tiedossa oli, että ravintoloitsijat tähtäävät korkeaan laatuun ja käyttävät hyviä raaka-aineita, ja lähellä tuotettuja vieläpä (oi Satakunta, Suomen ruoka-aitta!), joten makuyhdistelmät olivat automaattisesti kohdallaan. Ja verrattuna niihin kilpaileviin hampurilaisravintoloihin ja tuotteisiinsa, tämän aterioinnin jälkeen tuntui siltä, että oli syönyt ihan oikeaa ruokaa. Ei ollut epämääräistä rasvakalvoa suussa, eikä siis varmaan sisäelimissäkään. Ranskalaiset olivat ihanan rapeita. Taaperovuosiensa jälkeen nirsoilemaan alkanut Veera ei rakastanut tätäkään lastenpurilaista, vaikkakin erikseen mainitsi, että oli ihanaa, ettei mukana ollut majoneesia. Kerttu söi tyytyväisenä ranskalaisia, rapeaa sämpylää ja hereford-pihviä.

Nyt se nukkuu. Päiväkahviaika!

Oi muru(piirakka)!

Käytiin siis mustikassa. Mies olisi varmaan tykännyt mustikkamaidosta, mutta minäpä otin ja leivoin kaikille piirakan, koska kyllä sen sydämeen käy tie myös murupiirakan kautta.

Minulla on yksi kaikkein paras omenapiirakan ohje, mutta se ei taivu muiden täytteiden pohjaksi kovin hyvin. Tämän murupiirakkaohjeen sen sijaan googlasin ("maailman paras raparperipiirakka", hihhei!), kun timpuri toi pihastaan raparperia, ja mietin, mihin sen upottaisin. Ohjeessa on paljon maitotuotteita, jotka pehmentävät herkullisesti raparperin lisäksi mitä tahansa hapahkoja marjoja. Ohjeessa on paljon myös kaikkea muuta, koska siitä tulee hyvin mehevä ja runsas pellillinen. Mustikoita ei ollut kuin puoli litraa, joten puolitin reseptin, mutta oma 26-senttinen pyöreä piirakkavuokani ei meinannut pystyä pitämään puolikastakaan sisällään. Tulevaisuudessa jatkan toimimalla pelleittäin.

Vaikka Onnen hetkiä paratiisissa -blogi oli minun ohjenuorani, olen tullut ymmärtämään, että sama resepti on kulkenut jo vuosikymmeniä somen beta-versiossa, eli ruutupaperille kauniilla käsialalla kirjoitettuna naishenkilöltä toiselle. Nytpä siirrän sen tähän omaan virtuaaliseen ruutuvihkooni kerätäkseni teiltä klikkauksia, koska tämä murupiirakka nyt kerta kaikkiaan on kaikkein paras ja mehevin. Et voilà, mes amies et mes amis:

Murupiirakka (yksi syvä uunipellillinen)

muruset: 

8dl vehnäjauhoa * 3dl sokeria * 2tl leivinjauhetta * 2tl soodaa * 2tl vaniljasokeria

250g voisulaa

pohja:

2/3 murusista * 2dl piimää * 1 muna

täyte:

1l mustikoita, raparperia, viinimarjoja, you name it
500g rahkaa * 2dl sokeria * 2 munaa * 3tl vaniljasokeria

pinnalle 1/3 murusista

1) Sekoita muruseoksen kuivat aineet ensin ja lisää sitten voisula. 2) Jaa kahteen kulhoon. 3) Lisää isompaan osaan piimä ja muna. 4) Levitä tämä seos pellille. 5) Kaada marjat tai parperit pohjan päälle. 6) Sekoita loput täytteen ainekset keskenään. 7) Anna mennä, siihen saman kasan päällimmäiseksi tämäkin. 8) Yhdessä kulhossa on vielä murusia, kippaa ne vielä nätisti koristeeksi pitkin piirakkaa. 9) Paista 175 Celsius-asteessa noin 45 minuuttia, rusketuksen aste kertoo valmiuden. 10) Paranee jäähtyessään.

Ja jos teet kuten minä tänään epähuomiossa, ja vihoviimeistä raparperipiirakkaa leipoessasi lisäät voisulan vain toiseen puoleen murumömmöä, minkä huomaat, kun jo vähän kohdassa 8 ihmettelet seoksen koostumusta, ja lopulta paistumisvaiheessa uuniin katsoessasi lopulta tajuat, saat ihan yhtä hyvää piirakkaa, jota vaan on törkeän vaikea laittaa mihinkään säilöön, koska tomuisuus. Tarjotessa voi vähän peitellä jälkiään vaniljakastikkeella tai jäätelöllä.

Follow my blog with Bloglovin 

Muutto: naapurihuone

Monitoimitiloista puheen ollen.

Mummu asui talonsa alakerrassa olohuoneessa, keittiössä ja makuuhuoneessa. Periaatteessa ratkaisu oli siis sama kuin meidän vanhassa Kodissa, jossa meillä oli olohuone, keittiö ja naapurihuone. Naapurihuonetta käytettiin sen verran moneen eri tarkoitukseen, että sen kutsuminen "vain" lastenhuoneeksi olisi tuntunut väärältä silloin, kun siellä sijaitsi lasten kerrossänky, eikä nimeäminen tietyn henkilön mukaan tullut koskaan kysymykseen, koska huoneessa leikkivät niin meidän kuin muidenkin lapset, ja tietyn ikäisten ihmisten kanssa on paha neuvotella, jos on annettu olettaa, että tämä lelu tai tämä paita tai tämä huone on juuri hänen... Ja sitten taas naapurihuoneessa myös askarreltiin, venyteltiin, luettiin, piirrettiin ja ylipäätään hoopoiltiin. Siksi naapurihuone.

Aika pian sen jälkeen, kun päätös silloiseen Mummulaan siirtymisestä oli tehty, tajusimme, ettei meidän ruokapöytämme mahtuisi keittiöön, oli siellä sitten minkälaiset kiinteät kalusteet tahansa. Minä en yhtään tykkää siitä, että perheenjäsenet ruokailevat muualla kuin ruokapöydän vieressä. Varmuuden vuoksi, jos joku ei ole tullut seurauksia ajatelleeksi, luettelen ne: 1) ihmiset eivät osaa isonakaan syödä niin siististi kuin luulevat, jolloin ruokaa löytyy ympäri taloa paikoista, joista sitä ei haluaisi löytää, 2) ihmiset eivät isonakaan jaksa/muista/osaa kuljettaa astioita ja aterimia takaisin keittiöön, jolloin niitä löytyy ympäri taloa paikoista, joista niitä ei haluaisi löytää, ja 3) väkisinkin joku ne kuitenkin joutuu keräilemään, eikä se ole kenenkään lempihommaa, joten 4) yksinkertaisinta on, että syödään lähellä sitä paikkaa, missä ruoka laitetaan. Sitä paitsi 5) ruoka ja ateriointi ovat sen verran tärkeitä asioita, että niihin pitäisi suhtautua rauhallisesti ja kunnioittaen, mikä onnistuu parhaiten, kun istuu rauhallisesti paikallaan ruokaan ja seuraan keskittyen.

Joskus tosin on ihanan paheellista tai sitten mukavan juhlavaa kuljettaa herkkuja olohuoneeseen ja nautiskella niistä siellä. Minusta tilanteen hienous korostuu harvinaisuudessa, mutta perheen muut jäsenet tuntuvat usein olevan eri mieltä. Yritän silti jaksaa vaikuttaa hiljaa ja väsymättä, kuin meren laineet kallioon.

Yksi vaikutuskeino on se, että se ruokapöytä jumankekka laitetaan naapurihuoneeseen ja kutsutaan sitä edes väliaikaisesti ruokailuhuoneeksi, joka kuulostaa aivan liian juhlalliselta meidän huusholliin, mutta onkin siis vain kiero manipulointikeino, jolla perheenjäsenet saadaan onnellisiksi, kun saavat kiikuttaa niitä lautasiaan pois keittiöstä. Ja ihan itse sinne takaisin myös. Suoraan astinpesukoneeseen mielellään.

Ruokasalitoiminnon lisäksi naapurihuone tulee toimimaan ainakin askarteluhuoneena, kotitoimistona ja leikkitilana.

Muuton aikana naapurihuone toimii ruokasalina, vaate- ja pukeutumishuoneena, kotitoimistona, askarteluhuoneena, makuuhuoneena, leikkitilana sekä tarvittaessa hiljaisena rauhoittumistilana.

Follow my blog with Bloglovin

Herrasväki, mitä pikkuleipiä!

Uusi keittiö, josta kyllä vielä tulee kuviakin, on vajaan kahden viikon käyttökokemuksen perusteella monella tavalla onnistunut: siellä on kiva hengailla, hyvä työskennellä, ja ennen kaikkea siellä tekee mieli alkaa kokkailemaan. Viimeiset päivät on kovasti sormet syyhynneet leipomishommiin, koska keksipurkin marie- ja digestiivikeksit vetävät viimeisiään, ja koska leipominen on kivaa eikä sitä ole tullut harrastettua vielä tässä osoitteessa.

Kun olin tänään ensin vaivannut pizzataikinan odottamaan iltaa ja sitten jättänyt jauhelihakastikkeen pöhisemään itseensä makua siihen asti, kun päiväunilta heräilijä antaisi meille muillekin merkin alkaa lounastamaan, oli tullut se hetki. Jotain sellaista, mitä tulisi kerralla monta, ja jotka periaatteessa säilyisivät aika pitkään (eli ei pullaa, koska se pitäisi syödä melko tuoreena, eikä pakastinta ole). Selasin Kotilieden Piparit ja pikkuleivät -vihkosta menneiltä vuosilta, ja löysin sieltä Herrasväen pikkuleipien ohjeen. Kaapin sisältö toki muokkasi reseptiä, mutta koska lopputulos oli hyvä, kirjaan muutellun ohjeen tähän.

150g voita * 75g kookosöljyä * 1 dl sokeria * 1 muna * 3,5dl vehnäjauhoja * 1dl perunajauhoja * 2tl vaniljasokeria * 1 tl leivinjauhetta * tomusokeria * hilloa tai jotain

1) Vaahdota sulatetut rasvat ja sokeri. 2) Vatkaa muna niiden joukkoon. 3) Sekoita mukaan keskenään sotketut kuivat aineet. 4) Kun taikinasta saa muovailtua köntin, siirrä se leivinpaperille tai silikonialustalle, kuten minä tein, ja kauli se tomusokerilla "jauhottaen" tasaiseksi, suunnilleen 3mm paksuksi levyksi. 5) Ole kärsivällinen. 6) Käytä vaikka snapsilasin suuta sopivan kokoisena muottina ja ota taikinasta pyöreitä paloja (minä sain niitä tästä reilun 60). 7) Paista 200 asteessa vajaa 10 minuuttia, eli ota pois uunista juuri, ennen kuin ottavat väriä. 8) Perinteisesti kahden paistetun pyörylän väliin laitetaan vadelmamarmeladia, mutta meillä oli vaan vattuhillopurkin pohjat, josta sipaisimme muutamaan, totesimme, että lemon curd sopisi myös hyvin, mutta että erittäin hyvin maistuvat ilman maustetta ja tomusokerointiakin.

Siellä paistuvat.

 Follow my blog with Bloglovin

Yksivuotiaan lätty

Jostain syystä on säännöllisin väliajoin tullut kärryttelyn yhteydessä puolituttujen tai ventovieraiden aikuisten kanssa varsinkin päiviteltyä sitä, että kyllä on lapsella ihana olla, kun saa tuossa maata vaunuissa raikkaassa ulkoilmassa ja nukahtaa sinne, kun joku niitä työntelee pitkin mukavasti rahisevia hiekkateitä (Kuukkarissa kun oltiin).

Mutta ei se vaan kuulkaa niin ole, että pienellä viattomalla lapsella muka aina olisi asiat paremmin kuin maailman totuuksien keskellä harppovalla aikuisella!

Miettikääpä vaikka tätä: paistettiin lättyjä. Kuvitelkaa se tuoksu. Nähkää se pienten rapeutta merkitsevien reikien ilmaantuminen kypsyvään lättyseen ja kuulkaa se pieni tussahdus, kun valmis lätty käännetään välineellä pinon päällimmäiseksi.

Sitten otetaan lautanen, nostetaan lätty siihen, lusikoidaan vähän vaahdonnutta kastiketta ja hilloa päälle. Kyllä näyttää täydellisen herkulliselta!

Ja miltä näyttää sama annos yksivuotiaan lautasella:

 Follow my blog with Bloglovin

Sitruunaa kolmella tavalla

En halua pakata muuttokuormiin mitään, mitä en tarvitse uudessa kodissa. En edes turhia lehtileikkeitä, jos mahdollista. Jotenkin onnistuin selaamaan läpi reseptikokoelman loput (jos ohjetta ei kokeile heti sen talletettuaan, ei sitä tule testattua ikinä - paitsi kun muutto painaa päälle), ja löysin yllättävän monta katkarapuohjetta, joista yhtä laitettiin heti, sekä sitruunalikööriohjeen. Se oli tervetullut apu kaapintyhjennysongelmaan: kirkkaat ei ole maistuneet, vaikka perjantaipulloarvonnoissa on viinapuolella onnistanut. No niin, likööriin tarvittiin viiden sitruunan kuori, joten sitten oli mietittävä, mihin laitetaan viiden suht ison sitruunan mehu. Et voilà:

Tässä se maustuu.

Limoncello (1,2l)

5 sitruunan ohueksi raastettu kuori * 50cl vodkaa tai tässä tapauksessa jalopeuran nimistä viinaa * 5dl vettä * 4,5dl sokeria

1) Ota isompi astia kuin meidän litran vetoinen kannumme. 2) Kaada sitruunankuoret kannuun ja viinat päälle. 3) Sulje kannu ja anna maustua suunnilleen pari vuorokautta. 4) Kiehauta vesi ja liuota sokeri siihen. 5) Kaada sekaan kannun sisältö ja keittele pari minuuttia. 6) Varo kuumaa kattilaa ja kaada likööri takaisin kannuun. 7) Nauti jäähtyneenä vastuullisesti.

Mikrocurdin ohje löytyi maku.fi-sivustolta Heikin vinkistä.

Sitruunatahna (4dl)

2,25dl sokeria * 3 munaa * 2dl sitruunamehua * 100g voita

1) Sulata voi. 2) Vatkaa munat ja sokeri hyvin sekaisin isommassa muovikulhossa. 3) Mehu ja voi vielä mukaan ja sekaisin. 4) Laita kulho mikroon (täydelle teholle, sanoo ohje - käyttääkö joku oikeasti mikrossa muita tehoja kuin täyttä tai sulatusta?!) minuutiksi kerrallaan ja sekoita aina välissä. 5) Ihmettele joka kerralla, onko koostumus oikea, kunnes n:nnellä kerralla saat ahaa-elämyksen: seos on niin kuumaa, että se kuplii, ja sekoittaessasi se jäähtyy työkalun varteen. Meidän mikro työsti tätä kai 13 minuuttia.

Tämä on ärsyttävän koukuttavan hapanta ja kuivaa kakkua, jonka kanssa hyvin mieluusti tarjoaisin mielummin ison kupin kahvia kuin espresson, koska pieni pala ei ole ihan tarpeeksi, ja ilman kostuketta tätä ei voi syödä. Kyllä varmaan teenkin kanssa sopii. Ja maidon. Ja veden.

Sitruunainen hiekkakakku (1,5l)

200g voita * 2dl sokeria * 2 keskikokoista munaa * 2dl perunajauhoja * 1dl vehnä- (tai gluteenittomia!) jauhoja * 2tl leivinjauhetta * 2tl vaniljasokeria * 1dl sitruunamehua

1) Vaahdota rasva ja sokeri. 2) Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. 3) Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi rasvaseokseen. 4) Lorauta vielä sekaan sitruunamehu. 5) Paista uunin keskiosassa 175 asteessa suunnilleen 45 minuuttia. 6) Paranee vanhetessaan, jos ehtii.

Follow my blog with Bloglovin

Ei-niin-arkiruokaa: katkarapu-kookoscurry

Tämä ei kai kyllä ole mitään terveysruokaa, mutta minä ja Kerttu tykättiin kovasti (Mies toivoi lisää makua ja Veera suhtautui katkarapuihin epäilevästi)! Mukavasti lämmittää sateisena kevätpäivänä. Valmistusaika on melko lyhyt, mutta kun 180g halpoja katkarapuja maksaa 3,99, niin kannattaa harkita, kenelle arvohenkilöille tätä tarjoilee.

tilkka öljyä * 1 rkl tikkamaustetahnaa * 1 iiiso sipuli tai 2 pienempää * 4 dl (kookosmaitoa eli yksi purkillinen) * 3x180g (=460g) pakastekatkarapuja

lisäkkeeksi 1,5 dl (keittämätöntä) hyvää riisiä

1) Laita riisivesi kiehumaan ja riisi kypsymään sopivassa kohtaa. 2) Laita isoon kasariin lämpiämään öljy ja mausteet. 3) Pilko sipuli sopivan rouheiksi paloiksi, ehkä 2cm x 2 cm, ja heitä ne pannuun kuullottumaan. 4) Sekoita kookosmaitopurkkia kätösessäsi, avaa se ja kaada sisältö kasariin. 5) Anna lämmetä ja hämmentele vähän muutama minuutti. 6) Katkaravut kehiin: lämmitä pannussa vielä hetki. 7) Kaavi riisit samaan kasariin. Jos haluat pitää lisäkkeen erillään, älä kaada sitä kasariin, vaan kauhaise lautaselle ja peittele hyvin curryllä.

Follow my blog with Bloglovin

Muutto: ruokakaappi

Mutsi kaivo kaapista jotain syötävää. Ehkä.

Kun sattuneesta syystä kovilla kierroksilla liikkeelle lähtenyt muuttohässäköinti hidastui ryömintävauhtiin, keskeytin harvemmin tarvittavien tavaroiden pakkaamisen Leenan ja Jussin lainaamiin laatikoihin, mutta koska totuus - eli se, että Koti löytäisi uudet asukkaansa ennemmin kuin myöhemmin - ei unohtunut, muuttoa täytyi edistää jollakin tavalla.

Kuiva-ainekaappi, jääkaapin hillo- ja maustetahnahylly sekä pakastin. Niiden sisältöä en haluaisi kuljettaa uuteen kotiin, en pienimmässäkään määrin. Enkä muutenkaan osta tähän osoitteeseen enää mitään, minkä joutuisin pakkaamaan muutaman viikon päästä. Kaupungilla ja perhemarketin alennusmyyntipäivinäkin mieleni valtaa vapauden tunne: olen immuuni alennetuille hinnoille, joilla houkutellaan ihmisiä ostamaan tavaroita, joita he eivät normaalihintaan ostaisi! Ostan vain tarpeeseen! Olen tiedostava ja tietoinen!

Mutta myös lähes pakkomielteinen. Torstai-ilta on meillä ollut ainakin Lostista asti pizza- tai lämmin voileipä -ilta. Välillä vuorotellen, välillä kausittain. Minä olen pizzapohjavastaava, Mies taikoo leipiin vakaalla kädellä supermakuyhdistelmät. Jostain syystä pizzat eivät olleet alkuvuodesta oikein sykähdyttäneet, mutta niitä oli tehty, ja Myllyn Parhaan pizzajauhopussin pohja pilkotti. Ostin uuden pussin. Seuraavana torstaina totesimme, että siirrymme nyt suosiolla leipiin. Leivät olivat ihania (halpisruispalat ja mangochutney, sen verran sanon), mutta aaargh! Nyt mulla oli turhaan ostettu pizzajauhopussi kaapissa! Mitä jos emme tekisi pizzaa enää ollenkaan ennen muuttoa?! Täytyisikö kantamiskiintiötä todella täyttää tällä kokonaisen kilon painavalla jauhopussilla?!!

Tehtiin joku päivä jotain flatbreadjuttua, huh, sain jauhoja käytettyä niihin. Ja viime viikolla tehtiin taas pizzaa. Jauhoja on jäljellä ehkä pari desiä, saan ne varmaan leipaistua teeleipään tai johonkin. Huhhuh. Huh.

Vastaavat läheltä piti -tilanteet on tähän mennessä vältetty suunnittelemalla tarjoilua kaapista valikoitujen harvinaisuuksien ympärille. Esimerkiksi raakakaakaopussi on tähän mennessä inspiroinut sydänsurujen kakun testaamista ja mantelijauhopussin ohella raakakakkuilua, ja maitotiivistepurkkihan siis päätyi blondimasaliisan päälliseksi. Lisäksi on toki tehty pakastemarjoista smoothieita ja syöty tavallista useammin jäätelöä.

Nyt jääkaappi ennustaa toukokuulle ainakin kahta butter chicken -elämystä. Tai ehkä pistetään kana siihen kookosmaitoon, jota on tölkillinen kulmakaapissa. Jännästi kävi niin, että kiinteistökaupoilta ruokakauppaan jatkettuani ostin artisokansydämiä ja marinoituja valkosipuleita. Näköjään on jotain tapasmeininkiä myöskin tuloillaan.

 Follow my blog with Bloglovin

Blondimasaliisa ja maitotiiviste

Kauheaa säätöä ollut tällä viikolla, on suhattu suuntaan ja toiseen ja kuskailtu asioita ja ihmisiä, niin, että tällaisessa keski-ikäisten aikuisten ja lastensa muodostamassa huushollissa perin harvinainen tilanne, jossa valo muodostaa suurimman osan jääkaapin sisällöstä, pääsi syntymään keskiviikkoisen aamupalan nautittuamme. Silti halusin tarjota iltapäivällä visiitille tuleville Tiinalle, Leenalle ja lapsille jotain muutakin kuin teetä ja mehua. Ruokakaapista löytyi maitotiivistepurkki, ja hetken jo ajattelin pystyväni sittenkin loihtimaan makeaa kahvileipää, kunnes paljastui, että Kerttu oli nauttinut viimeiset hylamaidot silmäni välttäessä. Teeleipävärkit löytyivät, ei huono sekään, muttei kovin riittoisa.

Mutta se maitotiiviste! Joskus taannoin testasin jo, kun hypetettiin, että tästä saa näppärästi kinuskia mitään tekemättä, mutta unohdin jo, oliko se oikeasti mistään kotoisin. Joitain kuukausia sitten ostin muistin virkistykseksi taas purkillisen. Olen tiivisteestä tätä mieltä: jos olisi talvi, ja puuhellassa valkea joka tapauksessa, niin toki voisin pitää maitotiivistepurkkia kiehuvassa vedessä kolme tuntia, mutta sähköliedellä sama juttu tuntuu aika pöhköltä toiminnalta. Mielummin keittäisin kinuskin sillai ku kuuluu, maistuukin sit siltä ku kuuluu, eikä ihanhyvältä.

Reseptistä tulee koko pellillinen, suurimman osan siirsin tällai näpsäkästi nätimpään vuokan ja heittelin vielä nonparellit myöhemmin päälle, ja pienempi osa näyttääkin jo tähän mennessä hävinneen jääkaapista melkein kokonaan. Bonuslapset, tulkaas huomenna koulun jälkeen maistamaan, mars!

No niin. Eilen muskarin aikana käytiin sitten vihdoinkin ruokavaraston täydennysostoksilla ja sitä hylamaitoakin ostettiin, jotta kodin pienoisilmasto säilyisi raikkaampana, ja tänään Kertun kanssa leivottiin blondimasaliisaa. Kerttu sai munankuoret rapisteltaviksi ja omaan kulhoonsa vähän sokeria ja jauhoa lusikalla sekoitettavaksi, ja mielenkiinto säilyi niin kauan, että sain taikinan valmiiksi ja kaadettua pellille ja pellin uuniin. Resepti löytyy Tarun Taikakakut -blogista Kinuskipalojen nimellä. Blondi päällinen tuli nyt siis siitä typerästi sähkölaskua ja hiilijalanjälkeä kasvattaneesta maitotiivistepurkista.

Masaliisa, yksi tuon rakkaan mokkapalanakin tunnetun lapsen Satakunnan ulkopuolella kummastusta herättävistä nimistä. Oma arvaukseni nimen etymologiasta on se, että hienot porilaiset ovat syöneet masariineja, ja kun omassa keittiössä on tehty leivonnaista, jonka päällä on kuorrutus, sama se, minkä värinen, se on sitten ollut nimeltään, no, mitä se nyt oli, masaliisaa tai jottai.

Ulkosatakuntalainen filologilähipiiri on myös ehdottanut masaliisaa käännökseksi housunkaulusta kuorruttavaa ylimääräistä rasvamakkaraa tarkoittavalle englannin arkikieliselle ilmaisulle muffin top.

 Follow my blog with Bloglovin

Trooppinen raakakakku

Visuaalisesti pääsiäisen mämmitunnelmiin täydellisesti sointuva raakakakkuni (aina ne silti samalta näyttää, kun raakakaakaojauhetta sotkee mukaan) sai nyt sekaansa tuoretta ananasta, omenamehua ja mysliä. Tsa-daa:

5dl mantelijauhoa * 2dl kuivattuja luumuja * 0,5dl kookosöljyä * 0,5dl raakakaakaojauhetta

Muussaa yllä luetellut pohja-ainekset sauvaseoittimella tai vastaavalla möhnäksi. Painele sopivan astian pohjalle - mitä laakeampi astia, sitä ohuempi pohja, ja toisin päin. Laita sen verran viileään, että kookosöljy jähmettyy.

3dl raakakaakaojauhetta * 2dl mantelijauhoa * 2dl jotain luomumyslijuttua * ehkä 1,5dl ananaksen paloja * 1dl omenamehua * 0,5dl kookosöljyä * 2rkl hunajaa

Muussaa yllä luetellut täyteainekset sauvasekoittimella tai vastaavalla vähän ilmavammaksi möhnäksi. Levitä pohjan päälle. Laita vielä siksi aikaa viileään, kun lataat kahvin ja odotat, että se valuu, ja ota sitten kupillisen kanssa pala.

Pienempi lapsi innostui kakusta kovasti, vanhempi odotti jotain makeampaa, ja ilmoitti sitten, ettei kyllä tykkää.

Follow my blog with Bloglovin

Muffinsseja ilman paperivuokia

Olen joskus miettinyt, että miksi lusikoin muffinssitaikinaa rähmäkäpälöiden vuokiin, kun en osaa sitä tehdä niin, että leivonnaisista tulisi tasakokoisia ja -muotoisia, vaan aina ne killittävät johonkin eri suuntaan. Söpöt muffinssivuoatkin ovat tosi ihania, mutta menevät heti roskiin - mikä sääli! Että miksei sitä taikinaa nyt vaan kaataisi isoon vuokaan ja laittaisi tarjolle siinä?

No. Siksi, että masaliisaa (a.k.a. mokkapaloja) lukuunottamatta peltimalliseen tarjoiluun ei ole totuttu, ja jos superkokoista yksöismuffinia ei kuorruta mielenkiintoisesti ja houkuttelevasti, se ei juurikaan tee kauppaansa. Paitsi sitten jälkikäteen jääkaapista pala kerrallaan yksin syötynä, tai satunnaisesti kahviseuralaisen kanssa. Koska setti on ulkomuodostaan huolimatta sairaan hyvää. Siitä vielä alempana.

Tietenkin siis olin pakkausvauhtiin päästyäni laskenut, että bonustyttären synttärit vietetään vielä tässä osoitteessa, mutta koska pitkään aikaan ei ole tehty muffinsseja, niitä ei tehtäisi nytkään, ja siksi pakkasin paperiset vuoat heti ensimmäiseen laatikkoon. Myöhemmin kuitenkin huomasin, että kaapissa oli avatussa paketissa suunnilleen 2dl kookoshiutaleita, jotka huusivat päästä syötäviksi nyt. Siispä muotoutuivat juhlatarjoilujen osaksi olomuodossa

Gluteenittomat kookos-pellavansiemenmuffinssit (20cmx30cm / 20 kpl)

(Sini-Pellavan alkuperäisresepti)

200g voita * 1,5dl sokeria * 2 kananmunaa * 1dl pellavansiemeniä * 2dl kookoshiutaleita * 2dl perunajauhoja * 2tl leivinjauhetta * 4tl vaniljasokeria * 3 fudgepalaa

1) Vaahdota voi ja sokeri. 2) Vatkaa sekaan munat. 3) Sekoita keskenään perunajauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja siivilöi ja sekoita ne taikinaan. 4) Heitä mukaan vielä pellavansiemenet ja kookoshiutaleet ja sekoita tasaiseksi. 5) Mieti ankarasti, millä saisit vähän jotain uutta jännää makua mukaan, kaiva irtokarkkipussista kolme fudgenpalaa, paloittele ne pieniksi ja sekoita taikinaan. 6) Kaada taikina isoon vuokaan tai lusikoi siististi paperivuokiin. 7) Paista isossa vuoassa 175 asteessa puolisen tuntia / paperivuoissa 200 asteessa kymmenisen minuuttia.

Huomioita. Fudgenpalat toimivat taikinassa muuten tosi hyvin, mutta painuivat pohjalle ja olivat vaikeita saada mukaan annospalaan. Annospalat olisi kannattanut muutenkin nostaa valmiiksi tarjottimelle, koska perunajauholeivonnaiset ovat hataria käsitellä. Siinä kohdassa ne olisi myös voinut kuorruttaa jollain jänskällä, joko sokerivesitsydeemillä tai tuorejuusto-tomusokerijutskalla, tai jopa masaliisakuorrutuksella. Ehkä.

Follow my blog with Bloglovin

14-vuotiskakku

Bonustytär täytti neljätoista vuotta keskiviikkona, joten tänä viikonloppuna tarjotaan sukulaisille synttärikahvit, kenties viimeistä kertaa tässä talossa. Synttärisankari saa toivoa tarjoilut oman mielensä mukaisesti, mutta nuori nainen, joka jo tunnistaa vaihtoehtojen valtavan määrän, ei enää osannut pamauttaa tuosta vaan kakkutoivetta. Aivomyrskysimme yhdessä S-kirjaimen muotoisen täytekakun. Se on näppärä, koska sen voi helposti tehdä gluteenittomana.

Resepti löytyi vanhasta hyvästä Kotitalous 7 -kirjasta, jonka painos on vuodelta 1993. Sen pitäisi riittää kahdeksalle - huomenna syöjiä on (hetkinen, täytyy laskea taas erikseen) viisitoista, jos alle kaksivuotiaatkin lasketaan mukaan. Vehnäjauhoruokalusikallisen pois jättäen pohja tehdään näin:

1) Neljä munaa ja puolitoista desilitraa sokeria vatkataan vaahdoksi. 2) Yksi desilitra perunajauhoa ja kolmisen ruokalusikallista silmäkaakaota sekä puolitoista teelusikallista leivinjauhetta sekoitetaan keskenään. 3) Jauhot siivilöidään muna-sokerivaahtoon ja käännellään sinne sekaan varovasti. 4) Taikina kaadetaan paperilla päällystetylle syvälle uunipellille ja paistetaan 225 asteessa 6-8 minuuttia. 

Sitten jännätään, ehtikö kaakaon värinen pohja olla tarpeeksi tai liian kauan uunissa, koska väristä ei voi tarkasti asiaa päätellä. Otetaan riski ja poistetaan pelti uunista, annetaan kakkupohjan jäähtyä rauhassa.

Minä leikkasin levyn pitkittäissuunnassa neljään, noin 5cm leveään osaan, ja hoksasin sitten, että puoliksi leikkaaminen olisi riittänyt. Ei se mitään, oli helpompaa leikata muodot ja siirtää palat lautaselle, kun osat olivat kapeampia.

Täytteeseen meni: 1dl mehua * 1dl vattuhilloa * 1prk/170g skyyriä * 2dl vispikermaa * 1rkl sokeria

Kostutin alimman kerroksen palat omenamehulla, voitelin ne vattuhillolla, asettelin päälle luikeron vaniljanmakuista, islantilaisperäistä hapanmaitovalmistetta ja peittelin sen vatkatulla ja sokerilla maustetulla kermalla. Sitten ladoin seuraavan kerroksen samaan tyyliin. Sitten otin vielä syömättä jääneet kakkupohjan palat ja toistin muuvsit.

Päälle aseteltiin kaulittuna vajaa 500g valkoista sokerimassaa ja reilu 100g mustaa sokerimassaa. Tuurilla asettui ihan kivasti kermavaahdonkin päälle! Mausta en nyt sitten vielä tiedä, skyyr voi yllättää positiivisesti tai negatiivisesti. Huomenna tiedämme enemmän.

Jälkikirjoitus: täyte toimi hyvin! Koko kakku meni, ja vähän isompikin olisi voinut olla. Ensi kerralla sitten!

Follow my blog with Bloglovin

Ruuneresepti

Tehtiin Mummun kaa tänään vaihtarit: vietiin r-torttu, saatiin laskiaispullaa. Huomenna otetaan näitä mäenlaskuevääksi Kirvatsiin. Minä tykkään tehdä näitä! Ja vaikka tänä aamuna tuntui, että väänsin leipomuksia vaikka kuinka kauan, niin tosi nopeita ovat, muffinssityyliin. Ja ettei aina tarvitsisi etsiä uudestaan, niin tässä on resepti.

R-tortut

200g pehmeää margariinia

2dl sokeria

2 munaa

2dl vehnäjauhoa

1,5tl leivinjauhetta

2,5tl mantelijauhoa

1dl piparimurua

0,5dl korppujauhoa

1dl kermaa

yksi pieni saksalaisen kaupan rommiesanssipullo à 2ml *1dl vettä * 0,5dl sokeria * vattuhilloa ja tomusokeria ja muutama tippa sitruunamehua tai vastaavaa

1) Vaahdota elikkä hiero möhnäksi rasva ja sokeri. 2) Lisää ja sekoita joukkoon munat yksi kerrallaan (on helpompaa niin). 3) Lisää ja sekoita joukkoon vehnäjauho ja leivinjauhe. 4) Lisää ja sekoita joukkoon mantelijauho, piparimuru ja korppujauho. 5) Lorauta ja sekoita joukkoon vielä kerma. 6) Lusikoi taikina vaikka paperisiin vuokiin (tänään taikina riitti 17 kappaleeseen. 7) Paista 200 asteessa suunnilleen vartti. 8) Anna jäähtyä, ja sekoita siinä välissä kostutusta varten rommi tai esanssi, vesi ja sokeri. 9) Kostuta tortut. 10) Koristele hillolla ja tomusokerikuorrutuksella kuten parhaaksi näet.

Follow my blog with Bloglovin

Mantelikeksit

Emmää kestä: tätä juttua suunnittelin jo aamusta asti, kun oli selvää, että Kertun yksillä päikkäreillä mennään -projekti kesti vain kaksi päivää, ja tiesin pääseväni rauhassa koneelle vasta näihin aikoihin - ja sitten luen Asikaisen tuoreimman, ja sekin on ruokapostaus! Luulin olevani ihan yksilöllisellä reitillä. väärin luulin.

Mut hei. Nää on hyviä. Se resepti, jota käytin pohjana, löytyy Maku.fi-sivustolta, mutta sekin on tietysti vain muunnelma mammojen yltympäriinsä Välimeren rannoilla leivoskelemista mantelipikkuleivistä.

Minä tein seuraavasti. Otin ainekset:

50g margariinia
500g mantelijauhoa (n. 10dl)
0,5tl leivinjauhetta
3dl sokeria
4 keltuaista
1 kokonainen muna
1 sitruunaesanssiputkilo saksalaisen ruokaketjun monimakupakkauksesta (ohjeen mukaan 0,5-1 putkilo / 500g jauhoa)
1dl tomusokeria

1) Pehmitin margariinipaketin lopun mikrossa isossa kulhossa. 2) Sekoitin kaikki loputkin ainekset yhteen haarukalla.

3) Paperoin kaksi uunipeltiä valmiiksi. 4) Laitoin uunin lämpiämään 160 asteeseen. 5) Kaadoin desin tomusokeria kippoon. 6) Otin kämmeneen kerrallaan kolmisen senttiä halkaisijaltaan olevan nokareen ja puristelin sen palloksi, asetin pellille ja painoin peukalolla ihan vähän littanaksi. 7) Kuuntelin päässäni soivaa The Rolling Stonesin Under My Thumbia. 8) Pyöräytyin kunkin palleron tomusokerikulhossa. 9) Toistin saman vielä 36 kertaa, ja totesin sitten, että vähän pienempiä olisivat ehkä voineet olla kuitenkin - edellisellä kerralla tein yhteensä 50 pikkupalleroa.

Eivät leviä paistuessaan!

10) Paistoin kumpaakin pellillistä parikymmentä minuuttia.

11) Mutustelin jäähtyneen keksin kahvin kanssa. Muillekin maistui.

Follow my blog with Bloglovin

Arkiruokaa: munakasrulla

No eihän se mikään rulla ole, kun jättää rullaamatta, mutta hifistellä voi halutessaan... Ja soveltaa tietenkin niin paljon kuin kaappien sisältö antaa myöten!

Lapsiperhelogistiikkaan liittyen oli keksittävä jotain, josta Mies saisi energiaa töiden jälkeen käväistessään äkkiä kotona nappaamassa yhden tyttären mukaan luistelemaan, ja joka toimisi mahdollisesti myös täyttävänä iltaruokana ennen treenejä ja kenties riittäisi vielä seuraavan päivän lounaaksikin. En jaksanut enkä ehkä ehtinytkään lähteä kärryttelemään hankeen, eikä pulkkamatka lähikauppaan talvitamineisiin puetun kaikkivoipaisen kiipeilijäkääpiön kanssa tuntunut sen paremmalta idealta. Hakukone auki (koska talteen kerättyjä reseptejä ei koskaan tule selailtua) ja Valion ohje esiin. Pohjan osuuden pystyin toteuttamaan melkein sen mukaisesti, mutta täytepuoli on omaa keksintöäni.

Munakaspohjainen paistos

Pohja: 5dl maitoa * 5 munaa * suolaa * kuivattua basilikaa reippaalla kädellä * vähän mustapippuria * 2dl vehnäjauhoa * 1/2tl leivinjauhetta

Täyte: noin 1/2dl tomaattimurskaa * raastettu keskikokoinen porkkana * pilkottu puolikas omena * kourallinen palasiksi revittyä tuoretta pinaattia * reilu ruokalusikallinen mangochutneya * reilu 200g raejuustoa * puolikas kourallinen cashew-pähkinöitä * ripaus suolaa * noin 1dl juustoraastetta

1) Sekoita maito, munat ja mausteet kulhossa ensin keskenään ja lisää sitten jauhoiset jutut. 2) Paperoi syvä uunipelti ja kaada taikina siihen. 3) Paista 200 asteessa puolisen tuntia eli kypsäksi. 4) Kun pohja on uunissa, sekoita täytteen ainekset keskenään suolaa lukuun ottamatta. 5) Maista; jos puuttuu terää, laita vähän suolaa tai jotain. 6) Kun pohja on kypsynyt, levitä täyte sen päälle ja ripottele vielä juustoraasteet siihen kaiken kruunuksi. 7) Anna lämmetä vielä 5-10 minuuttia. 8) Salaatti ja tuore leipä lisäkkeenä olisi tosi hyvä juttu, mutta tällä kertaa ohessa tarjottiin pakastimesta löytyneitä vähän ruokaisampia kalapuikkoja ja - kauhistus - kananugetteja.

Follow my blog with Bloglovin