Välityssopimus

Nyt se sitten on tehty. Kiinteistönvälittäjä otti eilen kuvat ja täytettiin lomakkeet ja laitettiin nimmarit.

Siinä tapaamista edeltävinä neljänä tuntina, kun piilottelin näkyvistä mahdollisimman paljon pikkuesineitä ja imuroin ja pyyhin ja asettelin, tuli mieleen, että sama homma tullaan tekemään joka kerta ennen asunnon esittelyä. Tätä samaa sarjaa siis sen oivalluksen kanssa, että kun muuttaa uuteen kotiin, vanhasta on muutettava pois.

Sitten ajattelin, että voi että. Ollapa tässä nyt saman tien sarja muuttolaatikoita ja kysymysmerkkilaatikoita, joihin viskellä ne nyt väliaikaisesti piilotettavat pikkuesineet, jotka leviävät arkielämän myötä uudelleen pitkin kiinteistöä, josta ne on uudelleen keräiltävä, ikään kuin eivät koskaan olisi mihinkään levähtäneetkään. Muuttolaatikoihin heti ne tavarat, joita ei voi heittää pois syystä tai toisesta, mutta joita ei tarvita ennen ensi talvea. Jos jostain syystä ei silloin vielä muutettaisi, ne olisivat silti kausisäilössä siihen asti. Kysymysmerkkilaatikoihin ne Miehen tavarat, jotka minusta eivät ole ollenkaan tarpeellisia, ja ne minun tavarani, jotka Miehen mielestä ovat turhuuden huipentuma, ja niitä sitten voitaisiin parisuhdelaatuajan nimissä lajitella säilytettäviin ja vapautettaviin tai tuhottaviin.

Edelleen ajattelin, että voi että. Ollapa pikkulapseton henkilö, joka voisi oikeasti ja melko vaivattomasti varata useampia tunteja tavaroiden raakkaamiseen myös yleisesti, koska olisihan se hienoa tehdä luopumis- ja surutyö kirjojen, levyjen ja muiden tunneyhteyksissä kerääntyneiden juttujen suhteen kaikessa rauhassa eikä paniikissa muuttopäivän lähestyessä. Varsinkin se olisi hienompaa kuin roudata kaikki uuteen kotiin ajatellen, että no katson ne läpi sitten, kun tämä härdelli on ohi. Senhän tietää, mitä siinä sitten kävisi.

Lapsiin liittyviä tavaroita en juuri viitsinyt edes ajatella. Kirppispöydän ajattelin varata, mutta kun kaikilla on jo kaikkea niin kamalan paljon, niin viitsinkö nähdä siistimis-, lajittelu- ja hinnoitteluvaivan vain roudatakseni lastenvaatteita ja leluja johonkin myllättäväksi ja viedä ne sitten keräykseen, kun voisin viedä ne suoraan keräykseen? Ja kestänkö taas sen tuskan, jonka valtaan joudun, kun ajattelen sitä, miten nopeasti ostohetkellä rahallisesti mahdollisesti hyvinkin arvokas asia menettää arvonsa, ihan vain siksi, ettei se alunperinkään ole ollut laadullisesti erityisen arvokas... Ei, en ajattele sitä.

(Tilasin juuri toissailtana tytöille kohtuuhintaista vaatetta ja hihkuin riemusta, kun ne saapuivat kotiovelle jo tänään - mikähän oli kuljetuksen hiilijalanjälki? Paljonkohan ompelija sai palkkaa? Onko muka jotenkin oikeutettua ostaa pikku lintubongarille vielä yksi eläinpaita vain siksi, että se oli niin söpö eikä sillä vielä ollut lintupaitaa?)

Kiinteistönvälittäjä sanoi, että periaatteessa tarjouksen jättämisestä - jos kaikki menee suoraviivaisesti - kiinteistön luovuttamiseen menisi kuutisen viikkoa. Mitä ihmettä tässä nyt ollaan tekemässä? Mitä tälle kamalle tehdään? Miten se lajitellaan? Miten se pakataan? Mihin se laitetaan? Käykö kaikki niin hienosti, ettei meidän tarvitse muuttaa, ennen kuin uusi koti on edes periaatteessa valmis ottamaan meidät vastaan?

Follow my blog with Bloglovin