Musiikki ja identiteetti kulkevat vielä niin vahvasti käsi kädessä, että haluan vaalia tyttäreni oikeutta valita itse omat lempparinsa. Lisäksi tänä visuaalisuuden aikakautena kuvat ja pitkälti kuvien ja merkkien avulla ilmaistut brändit ja muut musiikilliset sivuseikat ovat niin vahvassa, että nuori henkilö saattaa hullaantua kuuntelemaan ihan keskinkertaistakin huttua vain siksi, että se on mainostettu herättämään tunteita aivoihin silmien eikä sävelten tai rytmin kautta.
Kuvitellaan, että suomalaismarkkinoilla olisi tällä hetkellä kaksi samantyyppistä nuorta artistia, joiden kohderyhmään tyttäreni haluaa kuulua. Toinen olisi meistä aikuisistakin sympaattisempi ja tutumman oloinen ulkonäoltään ja käytökseltään ja eittämättä myös soveltuva alalleen sekä hyvällä taustaväellä varustettu, ja biiseistä tulisi meillekin hyvä mieli. Toinen taas tuntuisi etäiseltä ja vieraalta eivätkä kappaleetkaan globaalissa mitäänsanomattomuudessaan juuri hetkauttaisi. Tytär haluaisi tykätä molemmista ja kerjäisi kauppareissulla sen jälkimmäisen tyypin iltapäivälehden kytkynä myytävää fanilehteä ja cd-singleä, ja äidin tekisi pahaa ostaa se.
Olisiko äidin velvollisuus sittenkin ollut jättää lehti ostamatta?
Follow my blog with Bloglovin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti