perjantai 27. maaliskuuta 2015

Varhaiskasvatus-, päivähoito- ja koulutussäästöt


Miten voi olla mahdollista, että julkisessa taloudessa hallintokunta, joka ei tuota rahassa mitattavaa tulosta - siis ei myytäviä tuotteita tai palveluja - jää tilinpäätöksessä 1,2 miljoonaa euroa plussalle?! Verkkouutisessa tätä ei kerrota, mutta Satakunnan Kansan sivulla 4 kyllä. Kuka niitä budjetteja laatii? Kuka kehtaa edes rivien välissä vaatia yli miljoonan euron säästöjä lapsista? Kuka vielä pystyy tällaisen kyseenalaisen sankariteon toteuttamaan? Kiltit tytöt naisvaltaisella alalla? Häh?

Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että tilikautta varten laadittava budjetti, oli se yrityksen, yhdistyksen tai perheen, on vain suunnitelma? Jos suunnitelma ei perustu tosiasioihin, eikä siinä osata ottaa huomioon yllättäviä kulu- tai tuloeriä, se ei toteudu tarkalleen, vaan jää automaattisesti miinukselle tai plussalle. Toki on hallintokunnistakin, tai perheenjäsenistä, ja kunkin rahankäyttötaidoista kiinni, miten tätä rahankäyttösuunnitelmaa osataan seurata, mutta periaatteessa on kuitenkin kysymys sopimuksesta, jonka toteutumista hallintokunnan vastuuhenkilöt seuraavat, ja tarvittaessa puuttuvat vääränlaiseen tuhlailuun tai säästämiseen säästämisen (kurjistamisen) vuoksi.

Minun mielestäni tämä ei siis ole erityisen hyvä uutinen, vaan osoitus toimittajien ja päättäjien älyn ja sivistyksen tasosta. Budjettien tarkoituksellinen laatiminen ylä- tai alakanttiin samoin. Pelkkää kikkailua.

Käytiin kieltenopettajien kanssa keskiviikkona tutustumassa Rauman Lyseon lukioon. Kaupungissa on säädetty koulujen tilojen suhteen jo jonkun aikaa, ja kun on sisäilmaongelmista kyse, niin onneksi. Mutta jotain järkeä voisi näissäkin asioissa käyttää. Kaupungin lukiot yhdistettiin kahdeksan vuotta sitten, ja 750 opiskelijalle ja kymmenille työntekijöille remontoitiin verorahoilla toimivat tilat. Muutos oli suuri paitsi fyysisesti, myös toimintatapojen suhteen, ja nyt henkilökunta uskaltaa jo sanoa, että homma toimii - on helppo tehdä työtä, kun voi ohjata lapsia tietäen, että kolmen vuoden päästä niiden valmistuessa ylioppilaaksi asiat sujuvat tietyllä tavalla.

Tällä hetkellä kukaan ei tiedä mistään mitään, koska joku sai hyvän idean siirtää parin homekoulun oppilaat näihin lukion tarpeisiin upeiksi remontoituihin tiloihin, ja sitten taas lukion eri paikkaan, jossa arki ei suju niin luonnikkaasti kuin nyt. Fiksut tyypit saavat sen ehkä jossain vaiheessa toimimaan, mutta aikaa siihen menee, ja jokainen vuosi nuoren ihmisen elämässä on tärkeä ja suhteessa paljon pidempi kuin jonkun sellaisen päättäjän, joka on jo kartuttanut elämänkokemusta useampia kymmeniä vuosia. Näiden ideoiden ilmaan heittely ilman kokemusta päiväkodin tai koulun nykyarjesta ala- tai täysi-ikäisenä tilojen käyttäjänä on sekin hyvin epäilyttävää. Sillä kerätään vain irtopisteitä omalta pomolta, sen sijaan, että oikeasti oltaisiin kiinnostuneita niistä ihmisistä, joiden asioiden hoitamisesta oma palkkapussi täyttyy säännöllisesti.

Jostain syystä metalliala on lähellä sydäntäni. Ei ole ensimmäinen kerta, kun ilmaisen tämän näillä sanoilla:

Aika harva kadunmies, joka kuitenkin elää koneistettujen kappaleiden keskellä, kehtaa kertoa julkisesti mielipiteitään siitä, miten näitä kikkareita oikeasti pitäisi valmistaa. Jos epäillään, että tuotantoprosessissa jotain pitäisi muuttaa tai jostain pitäisi säästää, tapaa ja mahdollisuutta tiedustellaan koneistajalta itseltään, tai ainakin henkilöltä, joka on aikanaan itse opiskellut alaa ja koneistanut. Samaa harkintaa ei kuitenkaan katsota tarpeelliseksi, kun halutaa muuttaa tai taloudellisesti tehostaa lasten hoito-, kasvatus- ja koulutusprosesseja. Perkele.

Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti