Blondimasaliisa ja maitotiiviste

Kauheaa säätöä ollut tällä viikolla, on suhattu suuntaan ja toiseen ja kuskailtu asioita ja ihmisiä, niin, että tällaisessa keski-ikäisten aikuisten ja lastensa muodostamassa huushollissa perin harvinainen tilanne, jossa valo muodostaa suurimman osan jääkaapin sisällöstä, pääsi syntymään keskiviikkoisen aamupalan nautittuamme. Silti halusin tarjota iltapäivällä visiitille tuleville Tiinalle, Leenalle ja lapsille jotain muutakin kuin teetä ja mehua. Ruokakaapista löytyi maitotiivistepurkki, ja hetken jo ajattelin pystyväni sittenkin loihtimaan makeaa kahvileipää, kunnes paljastui, että Kerttu oli nauttinut viimeiset hylamaidot silmäni välttäessä. Teeleipävärkit löytyivät, ei huono sekään, muttei kovin riittoisa.

Mutta se maitotiiviste! Joskus taannoin testasin jo, kun hypetettiin, että tästä saa näppärästi kinuskia mitään tekemättä, mutta unohdin jo, oliko se oikeasti mistään kotoisin. Joitain kuukausia sitten ostin muistin virkistykseksi taas purkillisen. Olen tiivisteestä tätä mieltä: jos olisi talvi, ja puuhellassa valkea joka tapauksessa, niin toki voisin pitää maitotiivistepurkkia kiehuvassa vedessä kolme tuntia, mutta sähköliedellä sama juttu tuntuu aika pöhköltä toiminnalta. Mielummin keittäisin kinuskin sillai ku kuuluu, maistuukin sit siltä ku kuuluu, eikä ihanhyvältä.

Reseptistä tulee koko pellillinen, suurimman osan siirsin tällai näpsäkästi nätimpään vuokan ja heittelin vielä nonparellit myöhemmin päälle, ja pienempi osa näyttääkin jo tähän mennessä hävinneen jääkaapista melkein kokonaan. Bonuslapset, tulkaas huomenna koulun jälkeen maistamaan, mars!

No niin. Eilen muskarin aikana käytiin sitten vihdoinkin ruokavaraston täydennysostoksilla ja sitä hylamaitoakin ostettiin, jotta kodin pienoisilmasto säilyisi raikkaampana, ja tänään Kertun kanssa leivottiin blondimasaliisaa. Kerttu sai munankuoret rapisteltaviksi ja omaan kulhoonsa vähän sokeria ja jauhoa lusikalla sekoitettavaksi, ja mielenkiinto säilyi niin kauan, että sain taikinan valmiiksi ja kaadettua pellille ja pellin uuniin. Resepti löytyy Tarun Taikakakut -blogista Kinuskipalojen nimellä. Blondi päällinen tuli nyt siis siitä typerästi sähkölaskua ja hiilijalanjälkeä kasvattaneesta maitotiivistepurkista.

Masaliisa, yksi tuon rakkaan mokkapalanakin tunnetun lapsen Satakunnan ulkopuolella kummastusta herättävistä nimistä. Oma arvaukseni nimen etymologiasta on se, että hienot porilaiset ovat syöneet masariineja, ja kun omassa keittiössä on tehty leivonnaista, jonka päällä on kuorrutus, sama se, minkä värinen, se on sitten ollut nimeltään, no, mitä se nyt oli, masaliisaa tai jottai.

Ulkosatakuntalainen filologilähipiiri on myös ehdottanut masaliisaa käännökseksi housunkaulusta kuorruttavaa ylimääräistä rasvamakkaraa tarkoittavalle englannin arkikieliselle ilmaisulle muffin top.

 Follow my blog with Bloglovin