torstai 9. huhtikuuta 2015

Kuntokartoitetun kohteen myyminen

Periaatteessahan on niin, että mitä isommista kaupoista on kysymys, sitä enemmän niitä pitäisi punnita nimen omaan järki kädessä, faktat listaten, plussia ja miinuksia vertaillen, tunteet vaimentaen. Käytännössä kenties näin ei aina ole.

Kuten olemme kaikki television tosielämää pastellinsävyisillä kynillä hiukan väritellen kuvaavista, oikeiden ihmisten remontteja esittelevistä sarjoista oppineet, pieni pintaremontti on aina asuntoa myytäessä paikallaan. Miksi? Koska pienellä rahallisella panostuksella myytävän kohteen ulkokuoreen saadaan potentiaaliset ostajat näkemään muutakin, kuin mitä kohde mahdollisesti oikeasti on, ja siten maksamaan kohteesta mainittua pientä rahallista panostusta huomattavasti suuremman summan ylimääräistä alkuperäisen hinta-arvion päälle. Tämä on käsittääkseni ollut yleisesti hyväksytty totuus: ihmistä ostajana pidetään sillä tavalla yksinkertaisena, että sille saa myydä nättiä pintaa ja mielikuvia ja mahdollisuuksia ja pyytää niistä hyvällä omallatunnolla ylihintaakin.

Toisaalta olemme myös oppineet viimeisinä aikoina televisiosta sen, miten kauppaa tehdessä tingitään: hulluhan se on, joka ei puolta tarjoa, ja niin edelleen. Ja varmaan joku muukin kuin minä katsoessaan tuskailee, kun sen myyvän tahon pokka ei pidä, ja se ei usko sen myymänsä jutun arvoon, vaan päästää sen käsistään vain vähän päälle puolella alkuperäisestä pyynnistään, ihan vaan siksi, että noh, ei viitsisi alkaa pakkaamaan niitä tavaroita takaisinkaan. Ja sitten se toinen myy ne samat kamat jollekin toiselle, jonka mielestä ne on hurjan arvokkaat ja sen on ne pakko saada, melkein millä hinnalla hyvänsä. Kaupankäynti on neuvottelua, ja asiat ovat sen arvoisia, miksi ostaja ja myyjä ne keskenään sopivat.

Tässä kohtaa, kun talon myynnistä on sovittu kahden kuukauden sisällä jo toiseen kertaan, ja kaupantekohetki on ihan kulman takana, kerron, mitä luulen oppineeni kiinteistökaupasta.

1) Oman kodin myyntiin liittyy tunteita aika lailla samaan tapaan kuin rakastumiseen, tai läheisen ihmisen syntymään tai kuolemaan, tai toisaalta oman kodin ostamiseen ensimmäistä kertaa: tunteita on paljon, eikä niitä ihan osaa selittää, paitsi sellaiselle, joka on itse ollut samassa tilanteessa.

2) Ennen kuntokartoitusta myytävä talo on mahdollisuuksia täynnä, ja kuin ilmavalla siveltimellä maalattu ajatus ja haave; kuntokartoituksen jälkeen myytävä talo on ranskalaisia viivoja ja viivottimella, mittanauhalla ja laskimella tutkittuja tosiasiallisia ratkaisuehdotuksia. 

3) Tarkkaan laadittu kuntokartoitusraportti on vastuuvapauslausekkeiden keisari, mutta myös ehdottoman rehellisyyden lupaus. Vaikka alun perin hinnoittelimme Kodin läpinäkyvästi, yleisoletus on, että tunteisiin perustuvaa ohjevähittäishintaa sovelletaan, joten kertaalleen kuntokartoitettua kohdetta, vaikkei siinä ikä ja muut vastaavat seikat huomioon ottaen olisikaan ollut huomattavaa virhettä tai vikaa, ei voida myydä samalla hinnalla kuin kartoittamatonta taloa.

Kuntokartoitus tuli maksamaan meille 350€, ei siis puolta siitä, koska ensimmäinen kauppa ei toteutunutkaan, sekä lisäksi noin 7% ensimmäisestä tarjouksesta.

Raha - vaihdon väline, ei itseisarvo - saa tässä monta ulottuvuutta: jos ensimmäinen kauppa olisikin toteutunut, olisimme ehkä menettäneet osan hinnasta väliaikaisasunnon tai ainakin -varaston vuokriin. Kuitenkin ihan vähän harmittaa, että myyntihinta laski nyt sen verran alas, ettei se ehkä ole todenmukaisessa linjassa alueen yleisen hintatason kanssa (sijainti! neliöt! muunneltavuus! ikänsä ja tyyppinsä huomioon ottaen kerrassaan mainio kunto!). Rumennamme tilastoja. Toisaalta ehdimme jo laittaa remonttipyörät pyörimään sellaiseen tahtiin, ettei niiden pysäyttäminen enää olisi ollut mielekästä, vrt.  huutokauppiaalle esiteltävien tavaroiden pakkaaminen takaisin niitä myymättä. Mielenrauhamme arvo siis on tässä vähintään tuo 7% alkuperäisestä tarjouksesta.

Kuntokartoitusraportin näkymättömäksi liitteeksi onnistuimme kuitenkin nitomaan alkuperäiskappaleen siitä innosta ja riemusta, joka syntyi siitä, että meidän Koti löysi uudet asukkaat ja siitä, että me pääsemme aloittamaan ihan uuden vaiheen elämässä. Pariviikkoinen epämääräisvälitila ensimmäisen kaupan peruuntumisen ja uuden järjestymisen keskellä ei vielä reilun viikonkaan jälkeen oikein hellitä - tai kenties tallottujen tunteiden uudelleen ryhdistäytyminen vain vie vielä hetken?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti