Viikonlopun hyvät leffat: Mielen sopukoissa & Koskemattomat

Säätiedotuksiin ei ole ollut viime aikoina luottamista. Lauantai-iltapäiväksi oli luvattu epävakaisesti kaatosadetta, mikä tuntui hyvältä motivaattorilta ekaluokkalaisten leffaan viemisen suhteen.

Mielen sopukoissa (eli Inside Out) oli oikein hyvä kaikenikäisten ihmisten elokuva, ja sopii erityisesti äidille, joka hitusen omaa ja rauhallista aikaa kaivatessaan tulee tiuskineeksi vanhemmalle tyttärelleen aivan liian usein ja varsinkin silloin, kun on ensin hammasta purren jaksanut nuoremman tyttärensä kitinää ja roikkumista liian pitkään, ja vanhemman tyttären huonosti ajoittunut nenäkkäähkö tokaisu saa aasin selän katkeamaan. Ja sitten ollaan molemmat surkeina. Meillä kun on nämä isot ja nopeat ja vahvat tunteet.

Yritin tässä nyt tytöt ulos ajettuani löytää tiedon siitä, kuka oli niin hienosti kääntänyt tämän leffan, mutta nopea guuglaus ei kyllä valaissut asiaa. Leffan ajatus on nerokas, tunnetaidot ovat tosi monelta hukassa, ja ne, joilta ne eivät ole, ovat varmasti kiinnostuneita. Tätä tekstitettyä traileria suomeksi dubattuun eiliseen kokemukseen verratessani tajusin kuitenkin vielä, miten ihanasti kääntäjä oli osannut muuttaa amerikkalaisen kaunoparren sopivan töksähteleväksi suomeksi! Ei tullut sellaista päälleliimatun opettavaista äklömakua tästä, toisin kuin vaikka siitä yhdestä piirretystä pikku seikkailijattaresta.

Aika moni pieni ihminen istui leffan loppuessa ison ihmisen sylissä (minun pikkuiseni on jo ihan liian pitkä syliin kammettavaksi, mutta mahtui mukavasti kainaloon kuitenkin), ja isot ja pienet vollottivat yhtä lailla, toiset hiljempaa ja toiset enemmän ääneen. Tuli pohdittua omia ydinkokemuksia ja lapsen kokemia järkytyksiä, ja sitten vielä, kun lapsella oli yöllä maha kipeä ja se tuli viereen toipumaan, niin kuiskaten höpöteltiin aika pitkään siitä, mitkä tunteet hänellä ja minulla milloinkin ovat puikoissa.

Suosittelen.

Suosittelen myös arvoisan kollegani minulle viikonloppulainaan antamaa elokuvaa Koskemattomat (eli Intouchables), jota en ihan kauheasti lähtenyt muulle perheelle mainostamaan, mutta vinkkasin kuitenkin, että voisi olla ihan kiinnostava. Neljä vanhinta perheenjäsentä katsoi kerran sohvalle istahdettuaan leffan aika liimaantuneesti loppuun saakka. Ehkä siksi, että elokuvan huumori oli sillai vähä porilaisee miälemaisemaa sopivaa, ekstiä, hyväntahtost kettuiluu?

Follow my blog with Bloglovin