Tuuletusta

Vertaa 3kk:n takaiseen väriloistoon!

Oli synkkä ja myrskyinen (ja liukas) ilta eilen kun lähdin ihan täpinöissäni TAAS omille teilleni humputtelemaan, kiitos Mummun, joka jäi laittamaan Kerttua nukkumaan Veeran konsulttiavulla jo toista kertaa saman päivän aikana (aikaisemmin päivällä lähdin sihteerikön hommiin juuri sopivasti väistäen Veeran haun eskarista, lounastarjoilun sekä päikkärinukutuskierroksen liukkaassa Kuukkarissa, ja palasin rauhalliseen kotiin, jossa kukaan ei kiivennyt hämähäkkimiesmäisesti uskomattomiin paikkoihin), kun poikansa vapaaehtoistyöskenteli Karhupaanalla lähes yhdeksään asti.

Tiedättekö sen kliseen ystävyydestä, jossa ei tarvitse nähdä kun kerran tsiljoonassa vuodessa ja juttu jatkuu silti siitä mihin se jäi ja niin edelleen? No siitä oli kyse. Joskus vielä tapasimme joka aamu työmatkalla junassa ja pääsimme toistemme päiden sisään ihanan koukuttavan säännöllisesti. Sitten, juuri silloin, kun muutenkin oli vaikeaa, Valtion Rautatiet alkoi pistää oikein kunnolla kampoihin ja vei minulta päivieni valon. Onneksi yhteys säilyy. Malja sille! Cafè Elbassa! Koko pullollisen verran maljoja!

Olipas ihanaa. Sääolosuhteet saivat ihmisen tuntemaan itsensä nuoreksi ("iha sama mikä sää, nyt mennään!") ja vapaaksi vaikka humaltumaan hurjasti, ja mikä oli maailmaa parantaessa, kun vastapäätä istui ihminen, joka tietää. Ja kun vielä saatiin vahvistusta seuraan ja vaihdettiin paikkaa ja ihan vähän sivuttiin aihetta "ikä" ja fiilisteltiin vanhoja hyviä biisejä ja miehiä ja maailmaa, tuntui siltä kuin ei koskaan olisikaan viettänyt lähimenneisyyttään lähinnä kotiäitimaailmassa...

Onneksi kokemus tuo jotain älliä, enkä enää lähtenyt seuraavaan paikkaan vaan liukastelin kotia kohti Ultra Bra -sotisovassani ihan Tuhkimo-aikataulussa voidakseni nousta aamulla äititodellisuuteen heti pian seitsemän jälkeen koska tunsin oloni levänneeksi ja hyväksi. Ihmeellistä kyllä myös täysin ilman pään kivistystä.

Follow my blog with Bloglovin