perjantai 7. marraskuuta 2014

Keittiöhommia: makaronilaatikkotyyppinen juttu

Nyt kun kotiäitiys ei olekaan lopuillaan, vaan eletäänkin uuden aikakauden, taaperon kotihoitoajan alkua, ryhdistäydyin kokkauspuolella. Lähestyvä isänpäivä kenties potki myös liikkeelle. Sekä se, että tänään ei ollut mitään kodin ulkopuolista ohjelmaa.

Olen - en aina parhaimmillani, mutta - innostuneimmillani keittiössä, kun ensin alkaa kokkaushermo vipattamaan, sitten kaivetaan kaapista jotenkin yhteen sopivia aineksia, tai mieluiten ne, mitä sinne on jäänyt ennen seuraavan päivän kauppareissua, ja sitten etsitään resepti joko omasta päästä, netistä tai seiskaluokan köksänkirjasta (se on edelleen keittiön hyllyssä, ja sen sivujen väliin on talletettu erinäisiä paperilappusia logiikalla, joka ei ole selvä minullekaan, mutta jos sitä muuttaa, en enää löydä etsimääni). Reseptiä ei tietenkään voi seurata orjallisesti, sehän olisi tylsää, ja raaka-ainerajoituksien kautta usein myös mahdotonta.

Yhtä lempiruokatyyppiäni myyn perheelle makaronilaatikkona, ja mumisen perään, että laitan siihen kanaa tai tonnikalaa tai mitä nyt sitten käsillä on. Tänään ajattelin ilahduttaa töistä nälkäisenä palaavaa miestäni seuraavalla jämäyhdistelmällä:

noin 3dl tummaa makaronia
3 kanan rintafilettä
1 keskikokoinen porkkana
1/2 pieni sipuli
pari siivua pekonia
2rkl pestoa
2 munaa
2dl kermajäljitelmää
1 mozzarellapallo
2cm x 2cm x 3cm kökkö jotain toista juustoa

1. Keitin pastan. 2. Siivutin kanat pienemmiksi (salmonellakammo pistää pesemään laudan, veitsen ja atraimen heti perään), paistoin ne kypsiksi ja nostin lautaselle. 3. Silppusin sipulin, pilkoin porkkanan ja pätkin pekonin, laitoin pannulle ja annoin olla, kunnes kasvikset pehmenivät. 4. Kauhoin uunivuoan pohjalle yhden makaronin vahvuisen kerroksen pastaa, sen päälle kanat, niiden päälle porkkana-sipuli-pekoni -paistoksen, sen päälle peston pikku nokareina ja sitten loput pastat. 5. Rikoin munien rakenteen ja yhdistin ne kermaan, ja yritin kaataa mömmön tasaisesti muiden ainesten päälle. 6. Leikkasin juustot viipaleiksi ja asettelin ne kaiken kruunuksi. 7. Paistoin uunissa 225°C:ssa puolisen tuntia.

Tuli hyvää! Huomautuksena vielä, että ruokaan ei lisätty suolaa, joten vuoasta uskalsi poimia annoksen myös yksivuotiaalle. Määrästä tuli sen verran syötävää, että kaksi aikuista, yksi kuusivuotias ja sen yhden närpinnät veivät yhdellä istumalla astian sisällöstä noin puolet.
Nämä eivät kyllä ole ruoista kauneimpia.
Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti