Menossa: 2-vuotissynttärit

Koska yksivuotissynttärit sukulaisten kesken ensin lykkäytyivät ja jäivät sitten tyystin pitämättä, hinku jubileerata meidän kaksivuotiasta Kerttua oli hyvin korkealla. Mummo ja Vaari kävivät tervehdyskäynnillä jo torstaina, ja päiväkodissa juhlitaan huomenna, joten eilinen muodostui varsinaiseksi bilepäivien keskittymäksi.

Äiti oli kerännyt saksalaisen kaupan leppäkerttuaiheisia kakunkoristeita aina alennuslaarista niitä löytäessään, koska sulovilén ja se oli niinkun hauskaa. Sekin oli hauskaa, että Kerttu ne kaapista löytäessään tietenkin halusi kerttusia pidellä, ja äiti pääsi sanomaan monta kertaa, että ei, näitä ei oteta nyt, kun ne laitetaan sitten sun synttärikakkuun koristeiksi. Kakku oli siis tulossa. 

Edellisenä päivänä tajusin, että hyvä teflonrengasvuoka oli vaurioitunut ja heitetty menemään, ja jäljellä oli enää jännä silikonivuoka, jonka pohja on jotain pleksiä, josta syystä ilmeisesti - leipurin vähemmän täydellisistä taidoistahan tämä ei voi olla kiinni - kakkupohjat siinä harvoin paistuvat tasaisesti. Tarkoitus oli tehdä kaksi kakkua, mutta jouduin lopulta lyömään tarkoitettua tiiviimmiksi jääneet tuplapohjat yhteen. Olin myös ehtinyt tehdä tuplamäärän kinuskitäytettä Kinuskikissan ohjeen mukaan, ja nyt tuskailen, että onko loput oikeasti pakko heittää pois... Toiseksi täytteksi laitoin Mummon tuomia puolukoita! Päälle tuli vielä kesänvihreää sokerimassaa ja nuorten neitien visioimat koristukset. Hyvää oli, mutta makeaa. 

Naapurihuoneen ruokailuhuoneeksi muuttumisen jälkeen tämä oli ehkä vasta viides kerta, kun kahvit katettiin salongin puolelle. Käyttö alkaa pikku hiljaa hahmottua, kun keittiön puoleinen lipasto on tyhjentynyt apupöytätarkoitukseen, eikä kaikkea enää tarvitse hakea keittiöstä. Pöydän kiertäminen vapaasti loikkien on kuitenkin kerta kaikkiaan mahdotonta, joten ennen kuin meillä on varaa palkata soreat kahvinkaatajat erikseen, vieraat on ehdottomasti ohjattava istumaan pöydän ikkunapäätyyn, jotta emäntä- ja isäntä väki pääsee helposti hakemaan santsipannua.

Äidillä on tarve toistaa itseään. Vaikka kukaan muu ei muistaisi, niin koska nimiäisillä oli Ballerinakeksejä, niitä oli oltava myös nyt.

Tietenkin sankaritar nukkui aamulla pitkään, ja ylös noustiin vasta kahdeksan jälkeen. Päikkäriaika oli siis käsillä vasta lähempänä yhtä, mikä oli huono juttu, koska vieraille oli ilmoitettu, että vastaanotto alkaa jo kello kaksi. Ensimmäiset vieraat saivat siis tovin ihmetellä rauhallista tunnelmaa, ennen kuin juhlakalu hiukan kesken uniensa nostettiin sisään heräilemään. Edes lahjapaketeilla houkuttelu ei oikein uponnut nuoreen naiseen, koska eipä hänellä niistä aiempaa kokemusta juuri ollut. Onneksi isosisko oli innokas auttamaan.

Ohjelmaa ei tarvittu erikseen: nuorempi ja vanhempi teinimiesosasto vetäytyi jossain vaiheessa hetkeksi jalkapallon pariin, juhlaväen nuorin osuus viihtyi mainiosti ja sitä paitsi hienosti yhdessä leikkien lahjojen parissa, ja muut seurasivat pienten touhuamista ja välillä onnistuivat vähän juttelemaankin, jos ajatus pysyi kasassa kokonaisen keskustelun verran. Seremoniamestari Veera järjesti ilman muuta myös ex tempore -ongintaohjelmanumeron ja lyhyen runonlausuntatuokion.

PappaJannelen tuoma ivana junalata oli lopulta mielessä viimeisenä illalla ja ensimmäisenä tänä aamuna. Jo olemassaoleviin osiin liitettynä niistä saadaan ihan miälettömän hieno rata! Ja äiti on onnessaan, kun katsoo näppäränäppisen lapsensa yhdistelevän radan osia kuin palapeliä ikään. Ja ukkelit pistetään junaan ja on tunneli ja kaikki. Voi ihanuus. Ja kun junilla oli leikitty aikansa, otettiin esiin herrasväki R:n tuoma kahvinkeitin ja kaadettiin kahvia herrasväki K:n tuomaan metalliseen astiastoon (tästä linkistä ei katsota lahjahevosen suuhun, vaan kurkistetaan kivan lähilastentarvikeliikkeen nettikauppaan). Eipä osaisi ainakaan tämä kaksivuotias mitään upeampaa toivoa! Kiitosh. Onnee aavaa mujje!

Joululeipomukset

Jouluisin olen ollut vahvasti ruokalahjojen kannalla, mitä tulee ystävien muistamiseen. Itselle tulee hyvä mieli, kun touhuaa patojen ja pannujen kanssa hyvältä tuoksuvien ainesten kanssa, ja saa suunnitella ja toteuttaa kivat kääreet. Silloin sitä ihan oikeasti pistää sydämensä peliin, ja toivoo, että ne kaikki hyvät ajatukset ja ilo ja riemu jotenkin imeytyvät pakettien sisältöön. Karamellipopkornia oli kiva tehdä, ja suklaasalamia, viime vuonna kehtasin jaella jokavuotisen fudgeyritelmän tuloksia...

Kotona tulee kuitenkin kritiikkiä: miksi näitä ei saa syödä? mitä varten teet tämmöisiä hyviä leipomuksia muille, eikä me saada? Nyt päätin sitten, että koska keskittymisaika on joka tapauksessa rajattu, leivon joulun alla vain omiksi tarpeiksi ja vierasvaraksi.

Viikko sitten meillä pidettiin VIP-tilaisuus, jossa leivottiin valmistaikinasta pipareita oikein olan takaa samalla, kun vietettiin laatuaikaa, ja myöhemmin vielä kuorruteltiin aikaansaannoksia Veeran kanssa (omat lempparini tein isolla pyöreällä piirasmuotilla, kuorrutin ne kauttaaltaan ihan tavallisella tomusokeri-sitruunamehu-kuorrutteella ja asettelin reunoille sentin välein kultapallukoita), mutta vähemmän yllättävästi piparirasia ehti viikon aikana tyhjentyä lähes kokonaan. Mun mielestä joulukuussa ei kyllä saa kauheasti laskea. Siksi rasia täytettiin tänään uudelleen, tällä kertaa suklaabiscoteilla. Viikon lopulla aion vielä kokeilla kookoslimettikakkua ja leipoa lisää pipareita, ehkä teen itse pienen taikinan tuoksun vuoksi, mutta suurin osa tulee brutaalisti valmistaikinasta. Ensi viikolla on joulukarkkien vuoro, fudgea täytyy tietysti kokeilla, mutta jotain muuta myös. Jouluaatonaatonaattona kenties paistetaan joulun ainoat joulutortut.

Suklaabiscottien tekemisestä tulee niin hyvä mieli, että jaanpa tässä ohjeen, ikään kuin joululahjana teille. Lisäjuhlavuutta leivontaan saat, kun otat hyvän aikuisen ystävän kaveriksesi ja leikitte Nigellan jouluspesiaalia - näitä pyöritellessä tulee kyllä maisteltua taikinaa sormenpäästä äänitehosteiden kera.

Tästä tulee viitisenkymmentä keksiä:

200g vehnäjauhoa
225g sokeria
50g kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
1/2tl suolaa
4 suurta munaa (koolla on nyt väliä!)
2tl manteliesanssia
200g rouhittua taloussuklaata
125g hasselpähkinärouhetta



1) Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään, siivilöi vehnäjauho ja ainakin kaakaojauhe. 2) Lisää kolme munaa ja esanssi, ja sekoita, sekoita vaan, vaikka epätoivo meinaa iskeä, ja jos munat ei olleet isoja, laita yksi lisää. 3) Sotke mukaan suklaa ja pähkinät. 4) Jaa taikina kahtia ja muotoile siitä kaksi nättiä pellille mahtuvaa pötköä, suunnilleen 1,5cm paksua ja 6cm leveää. 5) Vatkaa viimeinen muna ja voitele pötköt sillä. 6) Paista 180 asteessa 35 minuuttia, ota pelti ulos ja laske lämpö 170 asteeseen. 7) Leikkaa tangot terävällä veitsellä sentin levyisiksi palasiksi ja länttää takaisin uuniin vartiksi, kunnes ovat kovia. Semmoisia uitettavan rapeita. 8) Älä polta suutasi kun et malta odottaa jäähtymistä.

Follow my blog with Bloglovin

Tulossa: yksivuotissynttäribileet

Tänään mennään lasten serkkupojan 8-vuotissynttäreille! Kutsu on käynyt tälle lähisukulaisporukalle, joka vakiona nauttii synttärikahvit jomman kumman veljeksen kodissa lasten syntymäpäivien yhteydessä. Vaikka jengi on yleensä aina sama, me silti Kaisan kanssa joka kerta joudutaan laskemaan erikseen (vaikkakin yhdessä, toistemme varaan laskien), että kuinkas monta kuppia, lasia ja lautasta pöytään nyt kullakin kattauksella laitetaan.

Pientä hämmennystä aiheuttaa tänä vuonna se, että tämän serkkupojan ja Kertun synttäripäivät ovat kahden päivän päässä toisistaan. Sisarusten kahvituksia on yhdistetty ennenkin, mutta serkusten yhteisjuhlat, kun eroa iässä ja kiinnostuksen kohteissa erityisesti tässä elämänvaiheessa on melkoisesti, eivät kyllä nyt olleet vaihtoehto. Ja kun viikonloput kuluvat erinäisissä turnauksissa ja muissa menoissa, niin Kertun huomioiminen jääköön nyt sukulaisten osalta suosiolla ensi kuun puolelle.

Mutta kun minä olen tämmöinen kutsuihminen, niin tottakai lapselle pidetään kaverisynttärit! Oikeasti se on siis tietysti tekosyy, että äiti saa kutsua omia kavereitaan kylään. Ikävä kyllä jotain rajaa on vedettävä, koska kukaan ei nauti 50 vieraan lapsen seurasta meidän 64 neliön seurustelukerroksessa, josta vie rappuset sekä ylä- että alakertaan ja vielä ulko-ovi pihalle... Ja siksi paikalle on kutsuttu muutama sellainen superkiva nainen, jolla on 0-3-vuotiaita lapsia. Vanhemmat sisarukset ja isät saavat tulla, mutta juhlat järjestetään äitien ja pienten lasten viihtyvyyttä silmällä pitäen.

Kielsin tuomasta lahjoja. Yksivuotias ei ihan ymmärrä, että nämä ovat sen bileet, eikä se ymmärrä vielä lahjojen saamisenkaan päälle. Se löytää tuolta naapurihuoneesta edelleen joka päivä itselleen uusia tavaroita, vaikka niitä siltä yrittäisi piilotella. Kolmen isomman sisaruksen jäljiltä kamaa riittää, vaikka karsintaa on tehty säännöllisesti.

Toisaalta jotain ohjelmaa pitää olla, ja koska juomalaulut, onginta tai poliittiset väittelyt eivät nyt vaan tule kyseeseen, varasin paikalle lastenvaate-esittelijän... Niin että jos on ihan palava tarve päästä niistä rahoista eroon, niin lahjan sijaan voi ostaa omalle perilliselle vaikka rukkaset. Eikö ole ihan pätevä ajatus..? Toivon silti todella, että mun kaverit tietää, että esittelijä on sivuosassa. Tärkeintä on, että vieraille tulee jotain yhteistä touhotettavaa (tai ihmeteltävää), niin että toisilleenkin tuntemattomilla on lastenkin lisäksi jotain helppoa puhuttavaa.

Vielä on tarjoilut suunnittelematta loppuun. Sosekeittoa meinasin, kun se sopii sekä pienille että aikuisille, ja jotain sormiruokajuttuja, mistä voi koota jonkun salaatintyyppisen, jos ei tykkää mutustaa niitä yksi kerrallaan. Kakkua tuskin tulee... Ellei sitten tekisi sokerikakkupohjasta myös pienen pieniä biittejä? Siihenkin voisi kehitellä vähän buffettitouhua - joo! Create your own trifle, on the spot! Superidea! Katsotaan mitä tästä tulee!