Remppahommia: lomapäivä

Vintti on pönttöä vaille valmis. Sähköt vedettiin toissapäivänä. Putkimiehen vaimon varaaman etelänloman vuoksi viemäristö saatetaan kuntoon ensi viikolla, timpuri tulee apumieheksi, mutta sitä ennen olemme omillamme. Oman perheen kesken. Yläkerran ja sen ihanien tapettien tilanteesta lisää myöhemmin, ihmisen rajallisesta energiamäärästä nyt.

Timpurit olivat töissä seitsemän viikkoa, joista kuusi meidän Kodissa asuessamme. Kuuden viikon arkipäivät olemme siis eläneet rytmissä, jossa yhdeksältä alkaa ihailtavan taidokas ja reipas rakennustyö, jonka aikana Miehen vielä töissä ollessa minä yritin pitää lasten ja omaa elämääni uomissaan uudessa ympäristössä ja poikkeustilanteessa. Mies, joka pitää yksityisyydestään vielä minuakin enemmän, on saanut viettää jo kolme viidestä lomaviikostaan itselleen vieraiden timpureiden seurassa, luovuttaen omasta lapsuuden- ja nykyisestä kodistaan huomattavan osan muiden käsiin.

Kun aikuiset ovat lomalla, arkenakin on mahdollista lähteä liikkeelle. Se tuntuu erilaiselta, kun tietää, että omassa Kodissa on samaan aikaan porukkaa. Luottamusta löytyy kyllä: nämä äijät ovat työkseen vieraiden ihmisten kodeissa, eivätkä olisi, jos eivät olisi luottamuksen arvoisia. Silti. Se on meidän Koti.

Oikeastaan siitä on vasta kehittymässä sellainen. Se tuntuu Kodilta, mutta se on vasta ojentelemassa jäseniään täyteen kukoistukseensa. Muuttosiivous on edelleen tekemättä, koska remontti on ollut käynnissä koko ajan, eikä talo ole vielä ollut hetkeäkään tyhjä - eikä sitä tule koskaan olemaankaan.

Kesä- ja heinäkuun viikonloput ovat olleet kovasti täynnä ohjelmaa, kaikki oikein kivaa sellaista, mutta tähän remppakesään olisi voinut kyllä ahtaa vähän vähemmän tekemistä ja enemmän lepoa.

Saimme viime viikon lopussa luvan siirtää huonekalut vintin uuteen huoneeseen. Sen ansiosta naapurihuoneesta saatiin pois vaatehuoneosuutta, ja tyttöjen huoneen olisi voinut oikaista leikkikuntoon, ja kaikenlaista muutakin olisi voinut tehdä. Lauantaina oli kuitenkin ihanat häät, joista toivuttiin hyvällä omallatunnolla suuri osa sunnuntaista, jonka jälkeen maanantaiksi oli sovittu treffit Veeran kummitädin (kyllä!) kanssa Duudsonien aktiviteettipuistoon, jonka jälkeen eilen ja tänään on Kids Jazzeja, ja sitten aikuisten vastaavaa...

Eilen olisi vauvamuskarin jälkeen voinut tarttua luutiin ja imuriin ja siirrellä huonekaluja kerroksesta toiseen. En jaksanut. Nyt on loma.

Follow my blog with Bloglovin

Norja matka

Oli muuten sitten niin onnistunut pitkä viikonloppu kuin vain voi yhden aikuisen ja kahden (vielä naftisti) alle kouluikäisen kesken matka vain olla! Kiitos kuuluu erityisesti henkilökohtaiselle ohjelmamestarillemme Vibekelle, joka tuntee Norjan eteläkärjen sattuneesta syystä paremmin kuin hyvin.

Tässä nää on vasta niinku lähdössä.
Hki-Vantaan lapsikuljetin oli käytössä parkkipaikalta
turvatarkastukseen, toimi, muttei ollut järin mukava.

Yksityisen kotimajoituksen suhteen en pysty vinkkaamaan muuta kuin että nuoruusvuosina solmittuja ystävyyssuhteita on hyvä pitää yllä, mutta että varmasti airbnb:t ja muut tarjoavat ihan mainioita vaihtoehtoja. Meille osui upea merimaisema ja tunnelmalliset sisätilat sekä vallan mahtavaa seuraa sekä aikuisille että lapsille.

Takapihan terassi.

Helsinki-Oslo- ja Oslo-Kristiansand -lentojen väliin jääneet 80 minuuttia riittivät hyvin vaihtoon, ainakin pelkillä käsimatkatavaroilla. Oli kuitenkin ihanaa, että loput 25km päästiin jo autokyydillä! Emäntämme sai näppäränä tyttönä sosiaalisia mediaverkostojaan käyttämällä lainattua Kertulle istuimen viikonloppua varten, joten kaikin puolin olimme hyvässä turvassa, vaikka kotimatkan neljä tunnelia olivat pimeydessään suomalaiseen tasamaastoon tottuneelle puolitoistavuotiaalle alkuun aika järisyttävä kokemus.

Vaikka perillä oltiin Suomen aikaa yhdeksältä eli nukkumaanmenoaikaan, kaikki kävivät sen verran kierroksilla, ettei sänky kutsunut heti ketään, ja nälkäkin oli. Pienin kyllä sammahti heti, kun äiti sen aikanaan ehti laskea sänkyyn. Keskimmäisen kokoiset tytöt kävivät pulahtelemassa uima-altaassa kielimuuria murentelemassa, ja kun heidät oli saatu nukkumaan, aikuisimmat tytöt jäivät vielä sohvalle muistelemaan vanhoja ja päivittämään kuulumisia.

Lauantaiaamuna aamiaisen ja eväsleipien teon jälkeen huristeltiin parikymmentä minuuttia Kristiansandin eläinpuistoon. Sepäs vasta olikin paikka! Ei mikään peruspuisto, vaan kokonaisuudessaan ainakin parin päivän mittaisen tutustumisen arvoinen kohde, josta löytyy pohjoismaisten villi- ja kotieläinten lisäksi myös muun maailman elikoita, mm. kirahvi, jollaista minä en ollut ikinä ennen nähnyt itse henkilökohtaisesti omilla silmilläni elävänä. Eläinpuiston puitteet olivat upeat, mutta alueelta löytyy lisäksi hurjan paljon muitakin juttuja. Korkeasesongin aikaan sisäänpääsy kustansi aikuiselta (yli 14-vuotiaalta) 419 NOK / 46€ ja 3-13-vuotiaalta 359 NOK / 40€ ja minusta käynti oli kyllä enemmän kuin hintansa väärti. Liput voi ostaa nettikaupasta, mutta ihan mainiosti saimme ne myös portilta. Maksoin koko reissun ajan kaiken kortilla, ihan niin kuin kotonakin olisin tehnyt.

Me suomalaiset emme olleet ennen kuulleetkaan Kapteeni Sapelihampaasta, mutta nytpä tiedämme, kuka on oikeasti Merten Kuningas! Seilasimme kapteenin laivalla, Mustalla Rouvalla, taistoon puolustaaksemme Sapelihampaan ja hänen miehistönsä hallitsemia vesiä, hiivohoi vaan! Tykkien paukahdukset vähän pelästyttivät reipasta Veeraakin, mutta se kertonee todentuntuisesta tunnelmasta enemmän kuin jylinän kammottavuudesta.

Samaan aikaan Kerttu veteli hirsiä tukevissa vuokrarattaissa, jotka Vibeke ystävällisesti työnteli Mumbaihin, johon olimme matkalla. Siis sinne järven toiselle rannalle. Rattaista maksettiin pian sisääntuloportin jälkeen oikealla sijaitsevassa tallissa 250 NOK, mutta palautettaessa niistä sai 150 NOK käteen (seteleinä), eli hinta oli oikeasti 11€. Ei paha, koska ruumariskiä välttääkseni olin jättänyt omat huterammat matkarattaat suosiolla kotiin.

Vierailimme myös Kardemumman kaupungissa, ihan siinä kävelymatkan päässä Mumbain satamasta. Satuimme paikalle juuri, kun poliisimestari Paavali kertoi kaupungin elämästä, ja sattumalta Sohvi-neiti ja Topiaskin olivat maisemissa. Maren ja Veera saivat ihan fyysisen kontaktin iloisiin rosvoihin, joista kenties Jesper koputti Marenia olkapäälle sivukadulla hipsiessään. Raitiovaunulla sai ajella ja syödäkseen ostaa pullaa ja makkaraa (eli pölseä). Mutta toisin kuin kirjassa, rosvojen kotona ei kyllä ollut leijonaa, vaan kameleita.

Kardemummasta poistuttuamme tapasimme ainakin vielä susia ja ilveksen, paijasimme kanaa, tytöt ajoivat traktorilla, näimme orangin ja sen äidin hengailemassa ja pääsimme savannille. Laskimme, että vietimme alueella kuusi ja puoli tuntia. Aika kului nopeasti, mutta kyllä oli energiatkin kulutettu, eikä iltaan enää tarvittu mitään muuta ohjelmaa. Ja siitä huolimatta ilta venyi, ja noin seitsemänvuotiaat hihittelivät keskenään vielä niin myöhään, että heidät sittenkin piti sijoittaa eri huoneisiin nukkumaan.

Täällä se Kalastajan vaimokin asuu - ja niin pienet on aina piirit, että tietenkin Vibekekin sen tuntee!

Sunnuntaiaamuna kävimme kahvittelemassa Lillesandin keskustan pikkurannalla. Totesimme, että kansallisuuteen katsomatta vanhemman onni asuu niissä hetkissä, kun lapset ovat tyytyväisiä ja innoissaan, eikä sitten ole niin väliä, vaikka kahvit kaatuisivat rinnuksille... Paidan vaihdon jälkeen palasimme alkuperäiseen suunnitelmaan ja ajoimme katsomaan kaikenlaisia ihanuuksia Randesundin kynttilävalimoon: oli ihan pikkuisia kissanpentuja ja pitkäkorvaisia kaninpoikasia, vuohia ja hevosia, järjesttömän ihana puutarha ja kauppa, joka jatkui aina uuden kulman taakse ja oli pullollaan kaikkea superhienoa. Onneksi rajatunkokoiset matkakassit pitivät lompakonnyörit suljettuina, muuten olisi mukaan varmaan tarttunut kaikenlaista tosi tärkeää sisustustilpehööriä. Jos nyt sattuisit olemaan ohikulkumatkalla omalla autolla, ostostenteon lisäksi paikkaan voisi hyvin pysähtyä kahville ja vaipanvaihtoon, oli niin siistiä ja viihtyisää että.

Äitien tarkka energiavajauksen huomaava aisti varoitti, että olisi syytä lähteä kotiin päin vähän lepäilemään, ehkä kastautumaan ja syömään ennen lentokentälle suoriutumista. Kiukkua ja uupumusta oli ilmassa, mutta saimme tunnelman kääntymään onnelliseksi väsymykseksi lähtemällä ajelemaan kentälle tuntia ennen aiottua hetkeä. Tie kulki vuonon reunaa pitkin, ja viimeisestä risteyksestä käännyimmekin lentokentän läheiselle rannalle, jossa murtovesialueelle oli turvallista päästää Kerttukin pluttailemaan. Tai no, ikinä en ole nähnyt joutsenta niin läheltä kuin silloin, kun ohimennen vilkaisin olkapääni yli Vibeken vähän varoittaessa: ihmisten eväitä syömään tottuneet pari joutsenpariskuntaa kaartelivat vedessä ja hiekalla, ja yksi oli jo siinä siipiään levittelemässä parin metrin päässä Kertusta, ilmeisesti pienet reiden prinssinakkeihin silmissään sekoittaen...

Illan viimeinen lento Osloon lähti puoli kahdeksan aikaan. Halailtiin parkkipaikalla ja sovittiin, että ensi kesänä tutustutaan meikäläisiin maisemiin. Tyttäret olivat aidosti järkyttyneitä tajutessaan, että välimatka on sen verran pitkä, ettei tässä välissä noin vaan tavatakaan! Ainakin Veera kuitenkin oli hetken päästä taas matkustustäpinöissään: leikittiin, että oltiin Amazing Racen lasten versiossa, jossa yhtenä tehtävänä on kuljettaa mukana kääpiönkokoista pikkulasta. Onnistuimme tehtävässä. Lentokentältä hyppäsimme lentojunaan, joka vei meidät Oslon keskusasemalle, jonka oven vieressä oli Scandic Byporten, jonka henkilökunta oli supermukavaa ja kaiken lisäksi huoneessa oli kerrossänky. Ja aamiainen oli mainio, äitikin ehti syödä, koska Kertun sai köytettyä tuoliin sidottavaan lastenistuimeen.

Lentojuna vei meidät takaisin Oslon lentokentälle, josta sai lainaksi hyvät rattaat, joihin jonkun muun lapsi olisi saattanut vaikka nukahtaa, mutta meidänkin nuorimmaisemme pysyi kuitenkin nätisti ja mukavasti paikallaan jättäen äidin kädet vapaiksi pakollisia taxfree-ostoksia (mm. ruotsinlaivojen valikoimaan verrattuna hiukan kalliimpaa nuuskaa) silmällä pitäen.

Ja kyllä: tässä koko viikonlopun ja kolmen hengen matkatavarat killumassa lentokentän lainarattaissa.

Helsinki-Vantaa ei nyt kyllä minulta saa maailman parhaan kentän arvonimeä. Oslolaisten lainarattaiden jälkeen tuntui ihan typerryttävältä saapua ihmisvilinästä pullistelevaan aulaan, jonka jälkeen oli vilkas läpikulkualue, johon ei oikein uskaltanut laskea vikkeläjalkaista puolitoistavuotiasta. Pakko oli, kun kävin selvittämässä, mistä yhteysbussi Aviapoliksen juna-asemalle lähtee, ja että kannattaisiko odottaa kaukojunayhteyttä lentokentällä vai Tikkurilassa. Arvoin voittajaksi Tikkurilan, jossa italialaisravintola ja sen mukava tarjoilija pelastivat parin tunnin odotusajan muuttumasta tuskaksi, mutta missään tapauksessa kumpikaan vaihtoehto ei ollut erityisen lapsi- tai vanhempiystävällinen. Laitoin kyllä jo palautetta sekä Finavialle että VR:lle. Kumpikaan ei vielä ole vastannut, mutta kenties lentoaseman oman junapysäkin avautuessa lokakuussa matkaa jatkavat lapsiperheet ja sitä kautta muutkin matkustajat on huomioitu paremmin.

Mutta hei. Suosittelen eteläistä Norjaa! On kaunista ja muutenkin koselig!

Follow my blog with Bloglovin

Kesän piha-aktiviteetit top 3

1. Pressu. Poistettu lautakasaa suojaamasta, päätynyt nurmikolle ryttyyn. Sen päälle on ihana hyppiä, koska a) jalat uppoavat siihen yllättävästi ja siihen on siistiä kellahtaa ja b) se kahisee.
2. Vanerilevy. Asetettu pihasoralle nostimen ajoradaksi. Kopisee, on loistava hyppimis- ja tanssimisalusta.
3. Lakanapyykki narulla. Sitä päin voi juosta, eikä se satu, ja sitten voi kaatua maahan hillittömästi karjuen, kiljuen tai muuten vaan huutaen, kerien tai ilman. Tuoksuu ja tuntuu hyvältä.

Kintereillä myös: katuliidut, muurahaisten listiminen, ruohon ja kukkien nyhtäminen ja tunkeminen erilaisiin astioihin, iltajalkapesu kuistin rappusilla, juokseminen, kärrynpyörien harjoittelu...

Follow my blog with Bloglovin

Arkistojen kätköistä: Äxtreemädventures Barcelonassa

Eilen reissufiilistellessä tuli tarve lukaista vanha teksti kahden vuoden takaa, syyslomareissuraportti nimittäin. Siirränpä sen fb:stä tähän teidänkin iloksenne.

* * * * *

Äxtreemädventures presänts: Nelivuotiaan kanssa kaksin Barcelonassa

Onko Pohjois-Korea jo NIIN nähty? Tunnetko maailman syvimmät sademetsät kuin omat taskusi? Luuletko kokeneesi äärimmäisistä äärimmäiset matkailuseikkailut? Tässäkö se oli?

Ei hätää. Aina voit kesäloman muuntuneessa tajunnan tilassa varata pikku syyslomareissun eurooppalaiseen kaupunkiin jälkikasvusi kanssa. Alla muutamia vinkkejä.

1. Univaje tekee kaikesta dramaattisempaa. Jos haluat tuplata kokemusten suuruuden, sinun ei tarvitse lähteä Amerikkaan asti - pidä vain huoli siitä, että sekä sinä että lapsesi olette viettäneet noin kuukauden ilman koko yön kestäviä unia. Tästä seuraa jännitystä generoivaa huolimattomuutta, esimerkiksi ajattelua, jonka mukaan on kätevää laittaa sekä kolikot että tallessa pidettävät bussiliput samaan farkuntaskuun, kun yhdellä olkapäällä keikkuu laukku, samalla kädellä hillitset innostunutta lasta ja toisessa kädessä pidät sateenvarjorattaita, jotka onneksi ymmärsit ottaa mukaan - kun kolikoita kaivaessa bussiliput tipahtavat maailman tuuliin, pystyt työntämään uupunutta nelivuotiasta kärryissä Park Guellilta Ravaliin. Lapsen nukkuessa hervottomana kärryissä voit ihailla satavuotiaita arkkitehtuurin helmiä ja kuntoilla samalla kätevästi koko syksyn edestä.
2. Lapsen kanssa reissatessa paras ho(s)telli on se, jossa on ilmainen nettiyhteys ja avoin jääkaappi.http://www.chicandbasic.com/esp/hostal_tallers_barcelona/ Pystyttiin juttelemaan ilmaseks iskän kaa, ja aamupalaa ja välipalaa ja iltapalaa sai hakea aulan keittiöstä vapaasti kun nälätti. Henkilökunta on ihanaa ja huoneet hauskoja. Ah.
3. Lapsen kanssa reissatessa kaikkeen menee tuplaten aikaa. Sitä kuvitteli vauva-ajan jälkeen, että päivässä on enemmänkin aikoja kun ennen päiväunia ja päiväunien jälkeen. Ei pidä paikkaansa. Kaksi paikkaa per päivä. Muu tulee sivussa. Akvaariossa olisi mennyt koko päivä.
4. Jonotukselta ei voi välttyä. Onneksi oli ne sateenvarjorattaat... Sääli ettei äiti mahtunut viereen. Ja koska lapsi kävi ylikierroksilla, improvisoidut biisit ja höpsöt jutut viihdyttivät. Yleensä jonottaa silti kannatti, köysirata esimerkiksi oli aika upea.
5. Iberia ei ole Skandinavia. Muista käteinen, kortti ei toimi aina. Kun tokana päivänä ajattelet, että pitää hakea käteistä lompakkoon talteen ainakin sen verran, että päästään bussilla lentokentälle, tee se. Muuten voi käydä vaikka niin, että vikana iltana tajuat, että käteisvarat on vähissä (4,81€) kun kaiken maailman kassoilla on todettu, ettei kortti toimi, ei tiedä miksi, ja kun lähdet hakemaan rahaa, automaatti imee korttisi eikä luovuta sitä takaisin. Itse et osaa espanjaa tarpeeksi selvittääksesi tilanteen palvelunumeroon, eikä täti toisessa päässä puhu englantia. Saat apua mukavalta paikalliselta, hotelli antaa rahaa, koska olet jo maksanut huoneen luottokortilla ja tiedot on, eli voit hengähtää. Paitsi että kuoletettuasi kortin tulet ajatelleeksi, että olisihan sitä rahaa voinut ottaa saman tien vaikka satasen eikä vaan kahtakymppiä. No. Ei se mitään. Mastercardin ihmiset vahvistivat puhelimessa, että Suomessa voi sitten nostaa rahaa lentokentällä pankin tiskiltä.
6. Suomi ei todellakaan enää ole Suomi. Varasit täysihintaisen Finnairin lennon, koska lapsen kanssa on kivempi, ettei lento lähde tai saavu keskellä yötä ja että koneessa saa ruokaa ja muutenkin on tuttu meininki. Paluulento hoidetaankin yhteistyössä Iberian kanssa, ja kone ja henkilökunta on SmartLynxin. Ainoa ruoka on sämpylä, jonka välissä on paistettua munakoisoa ja paprikaa ja pastramia, minä tykkään, lapsi ja moni muu aikuinen ei. Rahat riittävät Fazerin siniseen. Lapsi ei kuole nälkään, mutta joutuu sokerihumalaan. Hyvä äiti. Kone laskeutuu aikataulun mukaan, saavumme terminaali ykköseen, väsyneen kuuloinen nainen kuuluttaa matkatavaroiden menneen terminaali kakkoseen. Ei pahoitteluja. Bussi Poriin lähtee 50 minuutin kuluttua. Vessaan. Toiseen terminaaliin. Lapsella ei ole kiire. Äidillä on. Matkatavarat tulevat hihnalle heti kun pääsemme paikalle. Infoon. Missä on pankin tiski? Ei täällä enää ole minkään pankin tiskejä, lähin on Jumbossa. Mitä. Barcelonassa selitin lapselle, että maassa käsi ojossa istuvat ihmiset kerjäävät, koska niillä ei ole rahaa, meillä on, mutta ihan jokaiselle me ei voida rahaa antaa, koska sitten meillä ei ole. NO NYT MEILLÄ EI OLE. Bussipysäkille. "Kiltti kuljettaja, pankkiautomaatti vei Espanjassa mun kortin, saadaanko me tulla silti kyytiin, niin sitten perillä mies maksaa meidät..." Kiitokset Satakunnan Liikenteelle! Olemme kotona taas.

Mut hei oli tosi hieno reissu, Veera on superreissunainen ja reipas ja fiksu, ja Barcelona on niin kaunis ja mukava kaupunki, että vaikka kaikki kolme päivää olisi istuttu puiston penkillä, loma olisi ollut onnistunut. Mut ens kerralla otetaan iskä mukaan.

Follow my blog with Bloglovin

Syysloma!

Tajusin vasta eilen illalla ihan oikeasti, että ensi viikko on mullakin lomaa: koska ensi viikolla ei ole esikoulua, me emme automaattisesti lähde ulos ovesta kello 8.20, eikä siis Veeraa tarvitse herättää viimeistään puoli kahdeksalta, vaikka se jostain kummallisesta syystä nukkuisikin niin pitkään. Ja vaikka pikkunaiset heräisivätkin seitsemältä, aamulla voidaan rauhassa lököillä siihen asti, kun Kertun virta loppuu. On ihanaa, että Veera on jo niin vanha, että tiedän sen pärjäävän itsekseen sen aikaa, kun käyn nukuttamassa Kertun vaunuihin, ettei tarvitse aina kahta lasta järjestää samaan aikaan ulos ovesta!

Nyt on kengät jalassa!

Ehkä ensi viikolla tulee puistoiltuakin sitten pitkästä aikaa vähän tiheämmin. Touhussa on nyt ihan uusi ulottuvuus, kun molemmat tytöt voi päästää irti eikä äidin tarvitse valita asemiaan niinkuin aasin kahden heinäkasan välissä, niin kuin silloin, kun Kerttu oli sijoitettuna vaunuihin ja vaati joko katsekontaktia tai tiettyä ärsykkeettömyyttä, jottei uni herkässä vaiheessa häiriintyisi. Tavallaan on ollut äärettömän hienoa, että naapuriin muutti Veeran ikäinen tyttö, koska leikkikaveri ei ole kaukana, mutta samalla sitä on itse passivoitunut kauheasti... Lapsi ilmoittaa haluavansa ulos, kysyy, voiko mennä hakemaan kaveria leikkimään, saa luvan, pukee päälleen ja painuu pihalle, eikä minun tarvitse kuin katsoa, että varustus on sään mukainen, ennenkuin selitän itselleni, ettei konttaavan vauvan kanssa kannata lähteä hiekkaa ja ruohoa syömään, ja että muutenkin niin väsyttää tai jotain, että kyllä nyt on ihana vaan nauttia tästä yksilapsisesta tilanteesta.

Loman kunniaksi (no ei nyt sentään, mutta kenties viikonlopun kruunuksi) puolisoni järjesti meille oikein kunnon parisuhdetyöleirin: mummu aamulla lastenvahdiksi Kertun aamu-unien aikaan, ja me mummulan vinttiä tyhjentämään roskalavalle. Tämä toiminta siis liittyy hitaasti mutta varmasti etenevään remontti- ja muuttoprojektiin, josta ehkä jonain päivänä on jotain kerrottavaakin... Vintin tyhjennys ei ehkä kuulosta parhaalta lauantai-aamuohjelmalta, mutta kyllä oli hienoa! En tiedä, onko tämä joka huushollissa samanlaista, mutta fyysinen riuhtominen yhteisen tavoitteen eteen saa mut jotenkin hyrisemään kiintymystä tohon mieheen: siinä niinkun oikeasti toimitaan parina, kun toinen kerää yksiä tavaroita kasaan ja toinen kantaa niitä juttuja, mihin vain sen syliväli riittää, ja sitten heitellään kamaa ikkunasta alas ja pyyhitään hikeä, öristään välissä jotain toiselle ja lopulta todetaan, että oltiinpa tehokkaita, hyvä me! Et niinku me ollaan Me. Ihanaa.

Sitä paitsi fyysinen riuhtominen ihan muutenkin tekee ihmiselle hyvää! Olen käynyt tässä syksyn mittaan kyllä flamencotunneilla, mutta tällä harrastuneisuuden tasolla se on enemmän aivo- kuin lihasjumppaa, kun on niin kovasti keskityttävä siihen, että oikea raaja liikkuu suunnilleen oikein päin, ettei liikkeistä pysty ottamaan kaikkea irti. Perjantaiaamupäivisin pääsen Johanna Jokisen äiti-vauva-joogaan, mikä on mielettömän hienoa, koska jostain syystä yksin kotona ei tule mieleenkään, että kroppaa voisi väännellä eri suuntiin niin, ettei alaselkä ja niskat kolottaisi. Mutta muuten mun liikunta on vaunujen työntelyä suhteellisen rauhalliseen tahtiin, ja nyt kun tänään pääsi paiskomaan ja kantamaan, sitä ikään kuin huomasi olevansa ihan eri palikoista rakennettu kuin tavallisena päivänä!

Sen jälkeen saattoi sitten hyvällä omallatunnolla tarjota kahvia ja kakkua Kaksplussan Sagalle, joka tuli avaamaan Kertun synttärikauden ja samalla lopettamaan yhden kauden: viimeinen Maailmaan-haastattelu on nyt tehty. Yllättäen tuli oikein haikea olo! Muuten päivät kuitenkin tässä seuraa toisiaan, mutta tämä oli eka kerta, kun tuli pysähdyttyä miettimään, että vauvavuosi on ihan oikeasti aika lailla tässä.