Vanhat jutut, uusi osoite - this is the new shit

Trendikkäästi heitän itselleni uuden vuoden kunniaksi haasteen ja käyn vaihtamaan blogialustaa.
Menen tänne.

I didn't want to cut down on alcohol or carbs so I decided to challenge myself by relocating the blog. This is the new address.

Viikonlopputunnelmia

Joku tässä huushollissa painostaa vaimoaan otsatukkahenkilöksi, vaikka vaimo vastustelee, koska on a) huono parturiajanvaraaja, b) ylipäätään vastahakoinen käymään läpi monimutkaista prosessia mahdollisten aikojen kartoitus - ajan varaus - paikalle vaivautuminen - aloillaan istuminen - palvelun korvaaminen rahalla, kun periaatteessa käsityötaitoinen henkilö voisi tasoitella otsiksensa itse ilmaiseksi muutamassa minuutissa, c) kokeillut vaihtoehtoa b) ja käytännössä epäonnistunut ja hankkinut määräaikaisen lempinimen merja. Vaimo onnistui perjantaina varaamaan ajan seuraavaksi aamuksi. Vaimo saapui kotiin, esitteli miehelleen kampauksen, Mies silitti otsatukan suoraksi varmistaakseen sen riittävän pituuden, mitä kaksivuotias parahiksi pöllähti todistamaan, katsoi sen jälkeen äitiään vakavan osaaottavasti ja totesi: "Isi laittoi sun tukan tollee humasti. Kui?"

Sama pariskunta oli yrittänyt ensin järjestää joulua ulkomailla, sitten edes merellä ja tullut lopulta siihen tulokseen, ettei kumpikaan saa itseään motivoitua päätösten saati järjestelyjen tekemiseen. Eli kotijoulu ilman kommervenkkejä. Sen sijaan lähdettäisiin aikuisten kesken johonkin muuten vaan. Mahdollisia viikonloppuja on enintään joka toinen, koska kaikkien lasten läsnäollessä ei ole mieltä lähteä aikuisten kesken mihinkään. Lisäksi on kaikenlaista muutakin. Joulukuun ensimmäinen viikonloppu voisi olla hyvä, mitään ei ole buukattuna. Lähdetään eksoottiseen Turkuun! Pitäisi sitten varata varmuuden vuoksi pöytä hyvästä ravintolasta ja hotellikin. "Sano mulle, mikä ravintola, niin mä varaan." Vaihtoehtoja on, hyvää sisäpiiritietoa myös, vahvat mieltymykset löytyy, mutta vasta viikkoa ennen saadaan päätettyä ja aletaan varailemaan. Jokainen niistä kelpuuttamistamme ravintoloista on täyteen varattu. Eipä tullut mieleen, että on pikkujouluaika ja itsenäisyyspäivän aatto. Ei lähdetä Turkuun sitten. Mennään Buccoon ja päästetään tytöt silti yökylään Mummulaan. Tähän vanhempi tytät: "Ei! Mä haluan että te menette kauas pois! Ettekste vois mennä porilaiseen hotelliin? Sitä paitsi hotellista sais parempaa aamupalaakin."

Kun ei lähdetty Turkuun, saatiin joulukoristeet lopulta paikalleen ja askartelupaja levitettyä salongin pöydälle. Kerttukaan ei alkuhämmennyksen jälkeen enää oudoksunut otsatukkaa. Veera kesti ajatuksen siitä, että vietämme yön samalla tontilla. Oli kiva, ettei tarvinut matkustaa yli sataa kilometriä saadakseen ihan säällistä snobisteluruokaa ja ihanan ammattimaista palvelua - Buccon keittiömestarin menu oli hyvä, ja viiniäkin kuvailtiin vähän tarkemmin kuin määreillä "semmonen italialainen punaviini", mihin myös olen lähimenneisyydessä törmännyt. Seura oli hyvää, paitsi että vieraskoreampia oltaisiin voitu leikkiä, ettei harvinaista kahdenkeskistä iltaa olisi kruunattu typerällä riitelyllä. Lisäksi kolautin yöllä otsani vessan ovenkarmiin, mutta se nyt oli tietysti vaan karman tasapainotusta... Ja aamulla, kun ovi kävi puoli kymmeneltä, ja jähmetyimme esittämään nukkuvia siltä varalta, että lapset harhautuisivat yläkertaan, ne kävivätkin vain hakemassa joulukalenterit ja painuivat sitten samantien takaisin Mummulaan. Jiihaa!

Talvipyöräilykauden aloitus

Minä pyöräilen kesät talvet, paitsi jos kaatumisen riski on merkittävä ja kyydissä on syntymätön tai jo syntynyt lapsi. Haaveilen nastarenkaista, mutta koska jotain, en ole niitä vielä koskaan hankkinut. Enpä olisi niitä eilen illalla jaksanut vaihtaakaan.

Pyörä oli seissyt märän lumisateen alla koko viikonlopun, enkä eilen illalla tajunnut edes putsata lumia pois (ymmärtänette, että renkaanvaihto-operaatio ei siis mitenkään olisi tullut mieleen). Äsken huiskin suurimmat pois satulasta ja sarvista ja lastenistuimesta, asensin valon, nostin lapsen kyytiin, pussasin toiselle hyvän koulupäivän ja talutin pyörän kadulle.

Inhottavin pyöräilykeli on jäätynyt loska. Nyt oli vähän semmoistakin, mutta suurimmaksi osaksi pyöräilemään pystyi ihan normaalisti. Perjantaisen suomalaiset-on-kaikki-syntyneet-rallikuskeiksi-sankaroinnin jälkeen tämä talvinen ensipyöräily ei sitä paitsi tuntunut missään.

Jätin lapsen päiväkotiin ja lähdin polkemaan kohti bussipysäkkiä. Ennen alamäkeä jouduin väistämään autoja ja vedin automaattisesti käsijarrusta. Aavistuksen sulaneet jarrupalat tarrasivat vanteen metalliin kiinni ahneesti kuin pikkuvauva tissiin, enkä siinä kohtaa osannut alkaa kehitellä irroitusotetta, vaan tyynesti raahasin polkupyöräni lukkiutunut eturengas edellä seuraavaan pyörätelineeseen.

Ehdin bussiin!

Remppahommia: sauna

Asikaine on jo muutamaan kertaan huomannut Avotakan stalkkailleen itseään. Mutta nytpäs on meidänkin ratkaisut päässeet samaan aviisiin! Nimittäin marraskuun numeron sivulla 24 esitellään vanhaan kerrostaloasuntoon tehtyä remonttia ja teettäjän pitkäaikaista, nyt toteutunutta haavetta, betonipintoja, jotka "on tehty edullisella ulkorappauslaastilla ja viimeistelty saunasuojalla".

Itse asiassa kunnia kuuluu kyllä puoliksi taas timpurille, jonka näpeissä kakkoskakkosesta ja saunasuojasta syntyy vaikka kristallikruunu, näin uskon. Mutta ihan itse kyllä olimme ideoinnin alusta asti sitä mieltä, että kellarissa pintojen on oltava betonia. Jos nimittäin vuonna 1925 valmistuneeseen hirsitalossa olisi alunperin ollut pesutilat sisällä, ne eivät olisi olleet marokkolaishenkinen koti-spa, vaan betonia. Luksusversiossakin olisi ollut korkeintaan valkoisella laatalla päällystetyt ja mustalla kapealla boordilla koristetut seinät ja kuusikulmaisilla valkoisilla laatoilla peitetty lattia. Niin hienolla alueella täällä ei kuitenkaan nyt olla.

Koko kellarissa siis on betonia lattiassa ja sementtirappaus seinän kevytsoraharkkoja peittämässä. Lattian olisi voinut valaa myös toiveiden mukaan jo valmiiksi värjätystä betonista, mutta oikean värin valitsemisprosessi olisi viivästyttänyt aikataulua. Jos haluamme väriä elämään, maalaamme lattian Betoluxilla. Toki se kannattaisi tällä välin suojata vaikka sillä saunasuojalla, niin ettei pöly ja lika jumittuisi betoniin.

Seinän maalatussa sementissä saunasuoja on siitä ihana tuon suojausfunktionsa lisäksi, että se jättää pinnan vähän kiiltäväksi. Useampi meillä käynyt tuttu on käynyt ihaillen hipelöimässä harjalla pystyvedoin kuvioitua ja saunasuojalla viimeisteltyä seinää.

Itse sauna taas on mallia mummusauna (katsotaas vaan, kuinka pian Avotakka hoksaa!), edelleen vanhan talon hengessä ja kosteiden tilojen minimointi- ja muun tilan maksimointitarkoituksessa. Kellarissa on nyt erillisen pesu- ja löylyhuoneen sijaan vain yksi neljäneliöinen pesutila, jossa mahtuu hyvin myös pluttaamaan vauva-ammeessa tai istuskelemaan jalat kylvyssä hetivalmiin kiukaan ja lattialämmityksen (no niitä ei olisi 90 vuotta sitten ollut) pitäessä maanalaista tilaa vähän lämpimämpänä.

Puuosat, siis katto, lauteet ja tuuletusräppänän kansi, on tervaleppää.

Salamavalokuvat nyt ei kerta kaikkiaan tee tilalle kunniaa yhtään enempää kuin kelmeä kevätaurinko suomalaiselle talvi-iholle, mutta idea välittynee.

Paras uusperheauto ikinä!

Seuraa täysin sponsoroimatonta ylistystä, sydämestä:

Kun Veera syntyi, täytyi alkaa miettiä autoasiaa uudelta kantilta. Vauvan kaukalon ja telakan nyt vielä saa mahtumaan ihan tavallisen auton takapenkille, mutta isomman lapsen turvaistuin on nykymitoissa jo sen verran massiivinen, ettei sen viereen takapenkille enää mahdu kahta muuta lasta, joiden geenit molemmin puolin ovat keskivertoa pidemmiltä ihmisiltä perityt. Vaikka toista vauvaa ei kauheasti siinä vaiheessa vielä odoteltu, oli selvää, että viisipaikkainen auto on meille liian pieni. Välillä täytyy ottaa anoppi kyytiin, välillä lasten kavereita. Ja kun kahteen autoon vakuutuksineen ei missään tapauksessa ole halua panostaa, tuntui erittäin fiksulta ajatukselta ostaa seitsemänpaikkainen auto.

Uuden auton ostohan on ihan umpihölmöä hommaa, kuten tiedämme: kun ajat auton ulos kaupasta, sen arvo laskee saman tien järjettömän paljon, ja niin edelleen. Toisaalta auto ei ole koskaan kauhean hyvä sijoitus, minun mielestäni, koska ajettavaksi se on tarkoitettu kuitenkin, ja käytössä esineet ja laitteet tuppaavat kulumaan, mutta toisin kuin huonekaluissa ja laukuissa, ajan patina ei autossa oikein saisi näkyä. Näillä tuloilla siis en ostaisi kaaraa säilyttääkseni sitä autotallissa. Jota minulla ei ole.

Alkuvuodesta 2009 alettiin mainostaa uutta Nissan Qashqai +2 -kulkupeliä. Hinta ei ollut aivan hirvittävä, ei ainakaan toimivuuteen nähden. Ja koska näitä ei vielä saanut käytettynä, oli ihan pakko harkita, että josko sitä kerran elämässään ostaisi uuden auton.

Tämä oli juuri se, mitä me olimme etsineet! Paitsi että kauppareissut olivat ihan mieletön seikkailu, kun kaupunki oli auton leikkipuisto (mistä ne näitä repii..?), Qashqai +2:n ehdottomasti parasta antia oli hyvät ja muunneltavat istuin- ja kuljetustilat.

Jopa kaksimetrisen kuljettajan taakse mahtuu änkeämällä kaksimetrinen kuljetettava. Lyhyemmän ei tarvitse ängetä. Lyhyempi aikuinen mahtuu tarvittaessa myös niille takatakapenkeille, jotka saa oikeasti tosi kevyesti ylös ja alas tarpeen mukaan. Niissä on kunnon turvavyöt, ei mitään viritelmiä, joten pienemmänkin lapsen uskaltaa sinne istuttaa. Takimmaisille penkeille pääsee sujuvasti ovesta myös silloin, kun keskimmäiselle riville on asennettu lastenistuin. Ja vielä silloinkin, kun kaikki penkit ovat käytössä, niiden taakse mahtuu tavaraa.

Keskimmäinen penkkirivi kääntyy alas kolmessa osassa, joten tarvittaessa edessä on voinut istua kaksi ihmistä, keskirivillä kaksi ihmistä, ja silti on voitu kuljettaa jotain lähes parimetristä juttua samalla ajolla. Toisaalta, jos koko keski- ja takarivi on kaadettu alas, käytössä on nelisen kuutiota (en mitannut, mutta tarkoitan, että paljon ja vielä suhteellisen korkeaa) tavaratilaa. Jos vielä lasketaan toinen etupenkkikin alas, Qashqai +2 soveltuu vaikka pienen sohvan kuljetukseen.

Maitokauppareissulla on sairaan siistiä, että tavaratilan luukunpuoleisessä päässä on semmoinen kaukalo, mihin voi laittaa kassin pystyyn kuljetuksen ajaksi. Ei kaatuile kananmunat pitkin autoa. Kaukalon päälle kaadetaan takaisin kevyt kansi, kun halutaan tasainen tavaratila. Siinäkin varsinkin muuta perhettä lyhyempi äiti-ihminen arvostaa sitä, ettei luukun ja lattian välissä ole tyhmää kynnystä (ellen siis halua käyttää sitä kauppakassinkuljetusoptiota), joten isoja ja/tai raskaita tavaroita ei tarvitse nostaa ensin ylös ja vasta sitten ulos autosta.

Käytännöllisyyden lisäksi on tämmöistä luksusta kuin lasikatto. Jos ei halua katsella, kun pilvet karkaavat (eivät kauas, koska yllättävän hyvin sen aikaisella 1.6 -litraisellakin koneella pääsee), katon saa kyllä myös kiinni. 

Nyt on kuitenkin aika luopua, koska muuttoautotarvekin on ohi ja isot lapset jo sen verran isoja, ettei ole katastrofi, jos ei kaikki mahduta samaan autoon, koska muitakin ajoneuvoja on. Toisaalta auto on vielä sen verran hyvässä kunnossa, että joku muu perhe, jossa välillä tarvitaan enemmän istumapaikkoja ja välillä vähemmän, saa tästä hyvän elämänvaiheauton. Näitä ei nimittäin tehdä enää, mikä on oikeasti sääli, koska konsepti on loistava.

Mitä meille nyt sitten tämän tilalle hankitaan? No uusi Qashqai (+/- 0) tietenkin!

Remppahommia: joko jo?

Elämä ei tule valmiiksi. Väliaikaiselämän remontin keskellä kuitenkin soisi loppuvan. Tai ainakin olisi ihanaa, että voisimme palata, tai päästä, jo siihen pisteeseen, jossa narut ovat kokonaan omissa käsissämme.

Nyt ollaan tosi lähellä. Sähkö- ja putkimiehiä saa aina kuulemma odottaa, mutta meillä hommat on edenneet superjouhevasti timpurin loistavan verkoston ansiosta: hän on hoitanut aikataulutukset, soittanut urakoitsijat paikalle, säästänyt meidän puolestamme ja piikkiimme ison kasan rahaa (vaikka eilen kotitalousvähennysilmoitusta näpytellessäni huokailin silti...) neuvottelu- ja ammattitaidoillaan, ja erityisesti saanut koko urakan pysymään kasassa niin, että vähän reilun sadan päivän jälkeen nyt ollaan siinä pisteessä, että enää sähkömiestä odotellaan.

Itse asiassa me jo vähän niinkuin savustimme timpurit lähtemään, ja siksi tämä sähköhomma nyt jää vikan päivän kruunuksi. Olen tosi pahoillani ammattilaisten puolesta siinä mielessä, että se, mikä jää vieraalle näkyviin tästä ihmeteosta, joka on vanhan talon laajennus ulkoseiniä siirtämättä, eli pinnat, tuleekin olemaan meidän omissa harrastelijahyppysissämme. Lupaan kuitenkin loppuelämäni taivastella kaikille kävijöille sitä, miten upeaa työtä Laineen väki on tehnyt.

Viimeistelyt jäävät nyt meidän käsiimme. Otamme siis vaarin mahdollisuudesta venyttää remontti ajallisesti normaali- eli iäisyysmittoihin, mutta se on kuitenkin hyvä, koska

1) meil on vinkee näkemys

2) meen Koti ei oo messutalo deadlineil vaa elämä-nimist tairet

3) onhan se nyt vaan aika ihanaa voida olla ottamatta huomioon perheen ulkopuolisia aikatauluja ja suunnitelmia, kun omissakin on jo hiukan tekemistä.

Että nyt vasta voin pyykätä rauhassa, kun ei tarvi miettiä, voinko jättää kuivaustelineen kellariin vai onko seuraavana päivänä luvassa erityisen pölyisiä hommia, naulakolle voidaan katsoa lopullinen paikka, matot voidaan laittaa lattialle ja ennen kaikkea voidaan keskittyä ottamaan huomioon lähinnä ja suurimmaksi osaksi vain toisemme.

Käsilaukku

Terkkuja bussipysäkiltä! Kaivoin juuri käsilaukku-nimikkeellä kulkevasta säkistäni (Mango, noin vuodelta 2008) lompakkoa, jonka sivutaskussa bussilippuni on. Yhtenä aamuna ei ollut lompakkoa eikä siis lippuakaan, koska olin unohtanut siirtää ne edellisenä iltana siitä näppärämmän kokoisesta käsilaukusta tähän. Jos oltaisiin jo takkikeleissä, lippu olisi oikeanpuoleisessa taskussa, mutta minkä takin, siinäpä olisikin jännitystä arkiaamuun kaiken muun ohessa.

Mutta miksi tämä säkki, kysytte (niin kysyn välillä itsekin)?

No, tänäkin aamuna kannan mukanani

- lompakkoa bussilippuineen

- kahta avainnippua

- paperista kalenteria ja kynää akuuttiin näperrys- ja luonnostelutarpeeseen

- pientä lippalakkia, jonka unohdin jättää päiväkodin naulakkoon

- pieniä lapasia ja pyykkipussia, jotka jäivät päiväkodin naulakkoon perjantaina, ja jotka otin mukaani nyt, etteivät ne unohtuisi taas iltapäivällä

- iso kirjekuori, jonka sisällä oli viikko sitten mm. vesijohtotyömaahan liittyviä papereita, ja jonka päälle kirjoitin muistiinpanoja puhelimessa puhuessani, ja joista yksi saattaa vielä olla kurantti (piti tarkistaa viikonlopun aikana, mutta unohdin)

- yksi kirjekuoresta ajelehtimaan jäänyt yhdistysasioita koskeva paperi tehtävälistoineen (tällä viikolla!)

- sateenvarjo

- pari naistenlehteä bussilukemiseksi

- purkkaa

- pyöräilykypärä (koska se mahtuu sinne)

Hmm.

Remppahommia: vesijohtoa ja hiontaa

Kävin viime viikonloppuna hakemassa saunan seiniin maalin. Jännitti ihan, kun Mies päästi minut yksin väristä päättämään: meillä ei kumpikaan määrää kaapin paikkaa tai väriä tai mallia ihan yksinään, vaan molemmilla on yleensä asioista visiot, jotka molemmilla saattavat vaihtua hyvinkin nopeasti ihan muiksi, jos uusi hyvä idea lehahtaa jostakin. Siksi on vietetty laatuaikaa kaupassa jos toisessa ja opittu tekemään hankintapäätöksiä yhdessä.

Saunasta oli tulossa punainenkin, mutta ei sentään. Turkoosia kokeiltiin ajatuksen asteella, ja hylättiin se. Päädyttiin yhteistuumin ruskeaan, vaikka hetken päästä jo ajattelin, että semmoinen korallinpunainenhan se vasta ihana olisi. Kaupassa pitelin kolmea väriliuskaa kädessäni, ruskea oli tylsin, mutta otin sen silti. Jos olisi seinässä ihan kamala, niin voisihan sen sitten maalata yli.

Mutta ei kyllä ole kamala. Saunan rapatut seinät näyttävät ihanilta. Katto on leppää. Lattia hiottiin tänään, ja se on nyt lopullisessa asussaan raakana betonina. (Todellakaan en ala vaiheessa olevan tilan kuvaamista varten mitään valaistusta järjestelemään...)

Putkia on vedetty tähän kodinhoitotilaan tänään. Lämminvesivaraaja nostetaan tuohon ja pesukone kannetaan sen viereen. Suihku asennetaan sinne saunan puolelle, mummusaunameiningillä. Tämä kaikki on mahdollista siksi, että eilen taas kaivettiin kotikatu auki, tällä kertaa tonttijohdon uusimisen vuoksi, missä rytäkässä jouduimme teetättämään myös naapurin puolelle vesijohtohommia, koskapa paritaloon oli aikanaan vedetty vain yksi johto, mikä ei tänä päivänä enää käy laatuun. Olen pahoillani, vaikka toki ennakoiva toiminta nyt varmasti esti lähitulevaisuudessa vaanineen katastrofaalisen vesijohtovaurio-ongelman, jota mikään kotivakuutus ei putkien iän vuoksi olisi korvannut.

Tässä on se tuleva porraskuilu alhaalta nähtynä:

Tässä ylhäältä:

Ja tässä eteisestä katsottuna:

Tämä taas on kulkuväylä kellarin pesutiloihin siihen saakka, kun portaat valmistuvat:

Enpä sano tästä asiasta muuta.

Follow my blog with Bloglovin

Remppahommia: kellarijännitys

Ryhdyimme riehumaan anopin pihamaalla remontoinnin merkeissä maalis-huhtikuun vaihteessa. Sittemmin omistussuhteetkin on saatu vaihdettua, vanha asunto myytyä ja asunto- ja remppalainaa otettua sen verran, että on uskallettu lähteä alkua pidemmälle. 

Projektin oli tarkoitus edetä vaiheittain niin, että 1) kaivetaan piharivissä sijaitsevaan Uuteen Mummulaan toimiva viemäri ja tehdään samalla sadevesiviemärit meidän Uuteen Kotiin (huom: ei salaojia, koska ei tiedetty, mille korkeudelle niitä pitäisi tehdä!), sitten 2) laajennutetaan vinttiä niin, että saadaan sinne makuutilat kaikille (nykytodellisuuden mukaisesti mahdollisimman monelle), ja lopuksi 3) rakennetaan kellariin pesu-, pyykki- ja miehiset rentoutumistilat. Nyttemmin olen tajunnut, että vielä 4) rahaa tulee edelleen palamaan nykyisen kylpyhuoneen purkamiseen, uudelleen pinnoittamiseen ja portaiden rakentamiseen sekä viimeistelyihin.

No. Suunnitelmat ovat suunnitelmia ja todellisuus toinen juttu. Kuten muukin Pori, myös Kymppäri eli Kymmenes osa eli Tiilinummi on vanhaa merenpohjaa ja Kokemäenjoen mukanaan tuoman lietteen ja muun sälän päälle rakentunutta, eli ei mitenkään erityisen jämerää peruskalliota. Hiekkaa ja savea sen sijaan. Kun joki tulvii, tulvivat myös ihmisten kellarit, jätevesikaivot ja muut reiät sopivissa kohdissa maapohjaa. Sademäärätkin ovat näinä ilmastonmuutoskurimuksen aikoina runsaita ja yllättäviä. Fiksut ihmiset eivät näille main ala rakentelemaan edes haaveita kellarista.

Mutta mepä olemme ihan omaa luokkaamme.

Koska Vanhassa Kodissa oli kolme kerrosta, ja me olimme tottuneet elämään kolmessa kerroksessa, halusimme ehdottomasti Uuteenkin Kotiin kolme kerrosta. Näin on meidän elämämme järjestynyt, ja tästä haluamme pitää kiinni. Kun Porissa tulvi, meillä ei, koska 80-luvun insinöörit olivat osanneet rakentaa kellariin toimivan pumppujärjestelmän, tai sitten talo vaan sattui olemaan oikeanlaisessa maaperässä. Kuukkari eli Päärnäinen eli Bärnäs eli Marjaniemihän on nimestään saamani käsitykseni mukaan aikanaan merelle päin kohonnut maa-alue, joka on selkeästi ollut vedenpinnan yläpuolella, toisin kuin jotkut modernimmat porilaisalueet, ja voihan olla, että meidän talo vaan oli siinä korkeimmalla ja rakennusystävällisimmällä paikalla. Kymppäri sijaitsee ihan hiukan vielä enemmän mantereelle päin, joten naiivisti haluan uskoa, että jos kadun itäpuolella on kellareihin joskus tullut vettä, se johtuu ohikulkevien junien aiheuttamasta tärinästä tai jostain muusta satunnaisesta seikasta. Meille siis voi kyllä kellariin rakentaa mitä vaan.

Kaikki eivät ole olleet samaa mieltä.

Vintin viimeistelyjen keskellä oli muutenkin vähän kisaväsymystä havaittavissa, mutta kamalinta oli se, että kun yritimme hahmottaa, me asukit ja nuo rakentajat, tulevia aikoja, aistittavissa oli selvästi - ei tulenarka vaan jokseenkin uhkaavan kostea - diplomaattinen virtahepo kaapan tienoilla. Me halusimme tietää, milloin nuo pitävät vähän taukoa, että saamme tutustua rauhassa Uuteen Kotiimme, mutta etteivät vaan pitäisi liian pitkää taukoa ja ottaisi väliin muita urakoita, jotta joskus saisimme alakerrankin käyttöön. Nuo ammattilaiset eivät halunneet sanoa mitään mihinkään, ennen kuin näkisivät, miltä kellarin maapohja näyttää sen jälkeen, kun nuoret reippaat miehet ovat sitä syventäneet puolisen metriä.

Kun yritimme maalailla toiveitamme esiin sanallisesti ja piirroksilla, kohtasimme kohteliasta hiljaisuutta. Aikataulutiedusteluihimme vastattiin ympäripyöreästi erilaisille etunimillä ja mahdollisilla työmailla.

Viime viikolla pojat kaivoivat kellaria. Mistään ei pulpunnut vettä. Keskellä lattiaa oli kuitenkin epäilyttävän pehmeä kohta. Yksi kerrallaan ja sitten muutama yhteistuumin rakennusmiehet kävivät sitä katselemassa. Aluksi kuultiin kommentti: "Ei se ny niin paha ollu ku mää pelkäsi." Sitten: "Ei mut kyl siihe iha rakentaa voi." Ja lopuksi, kuin musiikkia kellarikerrosta kaipaavan korville: "No mää voisi siihe tul maanantain vähä kattoo, alkaa massottaa ja sillai et saaraa homma käyntii."

Et kui hianoo hei!

Follow my blog with Bloglovin

Muutto: olohuone

Se herra R., joka talon aikanaan rakensi, toi
Venäjän-matkaltaan tuliaisena kattokruunun,
joka kuuluu huoneeseen.

Reilun kolmen viikon olemisen jälkeen olohuone tuntuu edelleen olevan kesken eikä oma itsensä, vaikka se on rauhallisin ja puitteiltaan eniten valmis (valmein?) kolkka koko asunnossa. Siellä on kuitenkin säilössä kamaa, joka ei sinne tule jäämään, kuten petshoptalo, kassillinen liinavaatteita ja yksi laatikosto. Huone on sen verran iso, etteivät nämä ylimääräiset artikkelit sinänsä haittaa, mutta eivät ole näkymättömiäkään. Sitku sitku.

Koriste-esineiden sijainti varastossa harmittaa täällä. Lentoukkeleille on selkeä paikka telkkarinurkan katossa, mutta tällä hetkellä ukkelit vain loistavat poissaolollaan.

Ollaan puhuttu, että jos vaikka maalattaisiin tuo tapetti. Silmä on jo siihen tottunut, toisaalta siksi, että se oli siinä Mummun asuessa, ja toisaalta siksi, että se on ollut siinä nyt, ja tässä on tottunut katsomaan noita omia huonekaluja sitä vasten. Sitä paitsi tuska siitä, että pintakuvioinniltaan tätä ruskeasävyistä tapettia vastaavalla, ostohetkellä vielä luonnonvalkoisella kankaalla päällystetty sohvamme ei ihan hirveästi erotu seinästä, alkaa laantua.

Maalaamisajatus on nyt tauolla, koska pitäisi selvittää, kannattaako tuommoista materiaalia ylipäätään maalata, ja jos, niin mikähän se väri sitten mahdollisesti olisi. Meillä olisi kauhea kutina saada turkoosia johonkin, mutta selvää on, että tähän huoneeseen se ei sovi. Eikä ehkä pinna ole tarpeeksi pitkä rapsuttelemaan vanhaa tapettia seinästä kuitenkaan, että siihen uutta saisi laitettua. Sitä paitsi ihan ensin, jahka vintti valmistuu ja naapurihuonetta saadaan tyhjennettyä, puhkaistaan oviaukko takaisin olo- ja naapurihuoneen väliseen seinään siihen kohtaan, missä se alun perinkin on ollut. Katsotaan pintoja sen jälkeen.

Arvaatko, mihin kohtaan oviaukko on tulossa? Löydätkö kuvasta Miehen tietotekniikkakätköt?

Vahva ehdokas turkoosille, tai kenties vaalealle siniselle, semmoiselle linnunmunanvärille, on eteinen. Tässä alla näkyy kuistin eli ulkoeteisen kaunis vanha pariovi olohuoneesta katsottuna, ja keittiö on vasemmalla. Oikeanpuoleinen ovi johtaa spa-alueelle. Takkiröykkiön peittämä seinä, jonka takana on suihku, tullaan purkamaan alakertaan johtavien rappusten tieltä. Maalisudit lepäävät ja ajatushautomo jatkaa pöhinäänsä myös tämän tilan suhteen.

Follow my blog with Bloglovin

Muutto: naapurihuone

Monitoimitiloista puheen ollen.

Mummu asui talonsa alakerrassa olohuoneessa, keittiössä ja makuuhuoneessa. Periaatteessa ratkaisu oli siis sama kuin meidän vanhassa Kodissa, jossa meillä oli olohuone, keittiö ja naapurihuone. Naapurihuonetta käytettiin sen verran moneen eri tarkoitukseen, että sen kutsuminen "vain" lastenhuoneeksi olisi tuntunut väärältä silloin, kun siellä sijaitsi lasten kerrossänky, eikä nimeäminen tietyn henkilön mukaan tullut koskaan kysymykseen, koska huoneessa leikkivät niin meidän kuin muidenkin lapset, ja tietyn ikäisten ihmisten kanssa on paha neuvotella, jos on annettu olettaa, että tämä lelu tai tämä paita tai tämä huone on juuri hänen... Ja sitten taas naapurihuoneessa myös askarreltiin, venyteltiin, luettiin, piirrettiin ja ylipäätään hoopoiltiin. Siksi naapurihuone.

Aika pian sen jälkeen, kun päätös silloiseen Mummulaan siirtymisestä oli tehty, tajusimme, ettei meidän ruokapöytämme mahtuisi keittiöön, oli siellä sitten minkälaiset kiinteät kalusteet tahansa. Minä en yhtään tykkää siitä, että perheenjäsenet ruokailevat muualla kuin ruokapöydän vieressä. Varmuuden vuoksi, jos joku ei ole tullut seurauksia ajatelleeksi, luettelen ne: 1) ihmiset eivät osaa isonakaan syödä niin siististi kuin luulevat, jolloin ruokaa löytyy ympäri taloa paikoista, joista sitä ei haluaisi löytää, 2) ihmiset eivät isonakaan jaksa/muista/osaa kuljettaa astioita ja aterimia takaisin keittiöön, jolloin niitä löytyy ympäri taloa paikoista, joista niitä ei haluaisi löytää, ja 3) väkisinkin joku ne kuitenkin joutuu keräilemään, eikä se ole kenenkään lempihommaa, joten 4) yksinkertaisinta on, että syödään lähellä sitä paikkaa, missä ruoka laitetaan. Sitä paitsi 5) ruoka ja ateriointi ovat sen verran tärkeitä asioita, että niihin pitäisi suhtautua rauhallisesti ja kunnioittaen, mikä onnistuu parhaiten, kun istuu rauhallisesti paikallaan ruokaan ja seuraan keskittyen.

Joskus tosin on ihanan paheellista tai sitten mukavan juhlavaa kuljettaa herkkuja olohuoneeseen ja nautiskella niistä siellä. Minusta tilanteen hienous korostuu harvinaisuudessa, mutta perheen muut jäsenet tuntuvat usein olevan eri mieltä. Yritän silti jaksaa vaikuttaa hiljaa ja väsymättä, kuin meren laineet kallioon.

Yksi vaikutuskeino on se, että se ruokapöytä jumankekka laitetaan naapurihuoneeseen ja kutsutaan sitä edes väliaikaisesti ruokailuhuoneeksi, joka kuulostaa aivan liian juhlalliselta meidän huusholliin, mutta onkin siis vain kiero manipulointikeino, jolla perheenjäsenet saadaan onnellisiksi, kun saavat kiikuttaa niitä lautasiaan pois keittiöstä. Ja ihan itse sinne takaisin myös. Suoraan astinpesukoneeseen mielellään.

Ruokasalitoiminnon lisäksi naapurihuone tulee toimimaan ainakin askarteluhuoneena, kotitoimistona ja leikkitilana.

Muuton aikana naapurihuone toimii ruokasalina, vaate- ja pukeutumishuoneena, kotitoimistona, askarteluhuoneena, makuuhuoneena, leikkitilana sekä tarvittaessa hiljaisena rauhoittumistilana.

Follow my blog with Bloglovin

Remppahommia: väistötila

Kierros läpi remonttikohteen jatkuu seuraavaksi makuuhuoneeseen, joka parhaimmillaan majoittaa neljä henkilöä.

Tämä on siis se huone, jonka tapetoinnilla ja lattianlaitolla näppärästi taannoin aloitimme remonttihommat, jos ei vintin tyhjennysoperaatiota #n lasketa mukaan. Kun vielä kuvittelimme, ettei perähuoneeseen koskettaisi, suunnitelmana oli asetella tämä etummainen, pienten tyttöjen huone oikopäätä lopulliseen järjestykseensä, jolloin parvisänky olisi sijoittunut ikkunan eteen, päästä vedettävä pikkusänky sen alle ja leikki-, askartelu- ja säilytystilat perähuoneeseen johtavan oven puoleiseen päähän huonetta. Ovesta olisi kuljettu väliaikaiseen aikuisten makuuhuoneeseen. Tyttöjen huone olisi siis ollut ihan alusta asti heidän omaa reviiriään.

Toisin kävi. Nyt perähuoneeseen ei pääse kuitenkaan, joten minä ja Leena kokosimme parvisängyn suosiolla oven eteen. Miksi ihmeessä? No siksi, että aikuisten makuuhone onkin nyt parvisängyn alla, mikä tarkoittaa sitä, että Kerttu nukkuu edelleen pinnasängyssä, siis päästävedettävää pienemmässä vuoteessa, parvisängyn ulkopuolella, ja jotta huonetta voisi edes jotenkin käyttää, Lundian työpöytä- ja kirjahylly-yhdistelmä on nyt koottu sen ikkunan puoleiseen päähän. Mukavasti siinä sisääntulon kohdalla on nyt vapaata lattiapintaa yhteensä vähän vajaan parin neliön verran. Ja kun jättää pimennysverhon ja värillisen verhon päiväksi paikalleen, tunnelma on jännän hämyisä.

Täytyy tunnustaa, että odotan kovasti vintin valmistumista. Mies nukkuu työaamuja edeltävät yöt suosiolla olohuoneessa, jossa kukaan ei a) potki pinnasängyn laitojen läpi päähän eikä b) pimennysverhoista huolimatta kuvittele aamun alkavan jo puoli viideltä. C) äiti tsemppaa.

Mut hei! Putkari (nimeltään muuten Kari) kävi! Tähän tehdään pönttö! Ei vielä tänään, mutta jonain päivänä!

 Follow my blog with Bloglovin

Remppahommia: perähuonekonflikti ja elävä tilanne

Jos on remontoijan siinä missä demokraattisen hintaisten ruotsalaishuonekalujen hankkijan ja rakentajankin varattava projektiinsa tietty budjetti- ja aikataulupuskuri, on hänen myöskin ymmärrettävä, että tilanne väistämättä elää. Suunnitelmia tehdään, jotta tiedettäisiin, mihin suuntaan edetään, mutta on melkoisen varmaa, että mutkittelua tapahtuu matkan varrella. Uskoakseni siitä ei kannata pelästyä tai stressaantua, koska - teinimuotisananpartta lainaten - elämä.

Lähtökohta tässä meidän hommassa oli, että mitään ei uudisteta uudistamisen vuoksi, eikä rahaa pistetä palamaan muuten kuin toimivuuden ja järkevän mukavuuden (sisältää myös vaikeasti määriteltävät "meidän näköinen" ja "kotoisa" -osa-alueet) nimissä. Reilusti toista vuosikymmentä kestänyt suhteemme antaa jo luvan olettaa toisen ajatuksen liikkeistä jotakin, joten ihan hirveästi ei olla riidelty tämän remonttikuvion ympärillä. Kaksi riidan aihetta kuitenkin on löytynyt.

Näistä ensimmäinen, yleisempi, käsitteli omaa tarvettani toistuvasti huomauttaa Miehelle, ikään kuin varmuuden vuoksi, jos ei hän olisi tullut sitä ajatelleeksi, että tämä on hänen lapsuudenkotinsa, jonka minä näen ihan eri kantilta. Nopea käännös naisen tunnepuheesta yleiskieleksi: tunnen olevani lähtökohtaisesti alakynnessä kaikkien tulevien ratkaisujen suhteen, koska nyt vasta ensi kertaa hoksaan katsoa taloa muuna kuin lasteni Mummulana, eli Kotina, ja toisaalta pystyn siksi näkemään talossa sellaisia mahdollisuuksia, joille Miehen silmät ehkä olisivat sokeat, enkä halua tulla heti tyrmätyksi ideoineni, koska en halua asua missään kompromissiratkaisussa vaan omalta tuntuvassa Kodissa.

Toinen riidan aihe koski perähuonetta. Minä, joka en ole talossa ennen asunut, en ymmärtänyt vinoa seinää tai sitä, miksei huonetta aikanaan ollut levitetty tai nyt levitettäisi kadulle päin, kun se oli kuitenkin joskus ollut suunnitelmissa. Lisäksi, toiminnallisuuden nimissä, huone, johon pääsee vain toisen huoneen läpi, on minusta hankala, varsinkin, jos se otettaisiin aiotusti bonuslapsikäyttöön, jolloin ovi olisi helposti kiinni 26 päivää kuukaudesta, jotteivät pikkusiskot menisi valtaamaan tilaa itselleen, mistä seuraisi kaman kasaantuminen kyseessä olevan huoneen oven eteen. Very bad feng shui, ja muutenkin pöhköä, minusta. Mies ei halunnut kuulla puhuttavankaan huoneen muuttamisesta mihinkään suuntaan. Jo aiheen riippuminen ilmassa ajatuksen tasolla sai hermot ja äänen sävyt kiristymään. Lopulta yritin vetäytyä kaikesta huonetta koskevasta keskustelusta ja hyväksyä pöhköyden osana maailman luonnetta, mutta sepä ei käynytkään helposti, koska myös rakennussuunnittelija ja timpuri esittivät paljon kysymyksiä perähuonetta koskien.

Huone on sellainen kuin on siksi, että yläkertaan vievät portaat kulkivat ennen talon päädystä, ja perähuone oli silloin eteiskäytössä, sen yläkerran toisessa huonessa sijainneen asunnon eteisenä siis. Seinä on vino, koska päädyn ikkuna oli haluttu sijoittaa symmetrisen kauniisti keskelle päätyseinää, vaikka asuinhuoneen seinä kulkikin talon keskellä. Talon myöhemmissä vaiheissa, remonttien yhteyksissä, asukkaat ovat noudattaneet samoja toimivuuden ja itselleen järkevän mukavuuden periaatteita kuin mekin, jolloin turhia muutoksia on vältetty.

Tänä vuonna 2015 ajanlaskun alkamisen jälkeen toteutettavan remontin suunnitteluvaiheessa kerroimme suunnittelijalle haluavamme säilyttää perähuoneen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että turvallisuuden nimissä kylmän vintin puolelle täytyisi rakentaa hätäuloskäyntikelpoinen ikkuna tai muu sellainen. Päädyimme hulppean idylliseen ranskalaiseen parvekkeeseen kuistin päälle. Rahaa kuluisi, mutta remontti maksaa sen mitä se maksaa, ja jos hätäuloskäynti olisi tehtävä, se olisi tehtävä.

Timpuri ehdotti sittemmin koko perähuoneen purkamista, koska eteishuone oli aikanaan rakennettu vähän eri standardeja noudattaen kuin asuinhuone. Huomattiin, että jos perähuone purettaisiin, säästäisimme tuhansia euroja, koska voisimme jättää laskuista söpön mutta kalliin ja ison tuuletusikkunan, sekä sen vaatimat peltikatonmuutostyöt ja tukirakenteet, sillä päätyikkuna sijaitsisi silloin uuden tilan yhteydessä. Tunneasioista ja historiasta puhuttuamme timpuri totesi, että ei perähuoneen paikalleen jättäminen mahdotonta olisi, joten tämänhetkisen ajatuksen mukaan siitä vain puretaan sitä vinoa seinää sen verran, että hätäuloskäyminen onnistuu, valoa saadaan vinttiin, ja bonuslapsi saa sitä tarvitessaan nauttia yksityisyyden tunteesta.

 Follow my blog with Bloglovin

Muutto: suunnitelma vs. todellisuus

Aargh!!!

Sitä pyörittää päässään näitä muuttojuttuja kaikessa rauhassa vielä pari kuukautta ennen deadlinea, ja ajattelee, että kun fiksusti ajattelee asiat, niin ne on sitten helppo toteuttaa. Varmasti niin onkin, mutta sitten tulee mukaan ne odottamattomat ja ennakoinnin suhteen mahdottomat tekijät, joiden vuoksi esimerkiksi rakennus- ja remonttibudjetteja ja -aikatauluja laativille suositellaan 10-20% marginaalia erinäisten yllättävien ylitysten vuoksi.

Kertauksen vuoksi taustafaktat. 1) Muutamme Mummulaan. 2) Mummu muuttaa pihariviin. 3) Ennen Mummun muuttoa piharivi on lisäeristettävä, ikkunat vaihdettava, pinnat uusittava, vessa muutettava kylpyhuoneeksi ja keittiö rakennettava uudelleen. 4) Ennen meidän muuttoa Mummun on muutettava asuinvalmiiseen pihariviin. 5) Meidän tarpeitamme ajatellen päätaloa on laajennettava ja muuteltava mahdollisimman pian = mielellään vuoden kuluessa. 6) Tämänhetkinen Koti on oltava tyhjä viikon päästä.

Suunnitelma:

• heti lumien sulettua kaivetaan pihariviin uusi viemäri ja tehdään hulevesiliitäntä, jotta pihaa ei tarvitse enää kaivella (2 päivää) (tuli kauppoja tai ei)
• huhtikuun puolivälissä asennetaan päätaloon uusi keittiö (sähköineen, putkineen ja kaappeineen 3 päivää) (tuli kauppoja tai ei)
• piharivin remontti valmistuu muuttokuntoon huhtikuun aikana
• pakkaaminen aloitetaan toden teolla kauppojen teon jälkeen huhtikuun lopussa
• Mummu pääsee muuttamaan toukokuun alussa
• rakennuslupa (hakemus jätetty maaliskuun puolivälissä, käsittelyaikaarvio 6-7 viikkoa) saadaan toukokuun alussa
• vintti tyhjennetään ja pohjatyöt aloitetaan toukokuun alussa (rakennuslupaa tai ei) (timpuri varattu)
• tavaraa kannetaan päätaloon hissun kissun toukokuun aikana, mutta vasta Mummun muuton jälkeen, jotta stressin määrä minimoituu, ja mahdollisimman moni huonekalu saadaan suoraan omalle paikalleen ja laatikoita tyhjennettyä kaappeihin ja hyllyihin
• turha tavara myydään pihakirppiksessä siivouspäivänä toukokuun tokavikana viikonloppuna ja loput viedään hyväntekeväisyyteen tai heitetään pois
• sänkyjä, olohuonetta ja tarpeellista irtaimistoa lukuunottamatta Koti on tyhjä toukokuun viimeisen viikon, jolloin talo saadaan siivottua kiireettömästi ja kaikessa rauhassa
• vikan eskaripäivän, eli toukokuun viimeisen perjantain iltana talo on tyhjä ja elämä siirtyy Kymppäriin

Toteutunut todellisuus:

• heti lumien sulettua kaivetaan pihariviin uusi viemäri ja tehdään hulevesiliitäntä, jotta pihaa ei tarvitse enää kaivella (6 päivää)
• huhtikuun puolivälissä asennetaan päätaloon uusi keittiö (4 päivää + yhden kaapin saranat 27 päivää)
• piharivin remontti valmistuu muuttokuntoon toukokuun viimeisellä viikolla, kiitos sähkömiesten ja putkimiesten jännittävän aika- ja asiakaspalvelukäsityksen, jonka vuoksi viimeisten seinien ja muun viimeistelyn tekeminen lykkääntyy pari päivää kerrallaan
• pakkaaminen aloitetaan toden teolla kauppojen teon jälkeen huhtikuun lopussa
• Mummu pääsee muuttamaan toukokuun viimeisellä viikolla
• rakennuslupaa ei ole toukokuun viimeiseen viikkoon mennessä saatu (hakemus jätetty maaliskuun puolivälissä, käsittelyaikaarvio 6-7 viikkoa)
• vintti tyhjennetään ja pohjatyöt aloitetaan toukokuun viimeisellä viikolla (rakennuslupaa tai ei) (timpuri tekee ensin yhden terassin loppuun)
• tavaraa kannetaan päätaloon hissun kissun toukokuun aikana, jo ennen kuin Mummu on muuttanut, ja kaikki on suloisessa sekamelskassa, eikä laatikoita päästä tyhjentämään
• turha tavara myydään pihakirppiksessä siivouspäivänä toukokuun tokavikana viikonloppuna ja loput viedään hyväntekeväisyyteen tai heitetään pois

Näillä näkymin sänkyjä, olohuonetta ja tarpeellista irtaimistoa lukuunottamatta Koti on tyhjä vikana eskaripäivänä, eli toukokuun viimeisen viikon perjantaina, jonka jälkeen talo saadaan siivottua tehokkaasti toukokuun kahden viimeisen päivän aikana, ja vielä sunnuntai-iltana mietitään kuumeisesti, onko kaikki asiat hoidettu, ja missä ne hammasharjat ja eväsrasiat nyt sitten oikeasti ovat.

Follow my blog with Bloglovin

Sitruunaa kolmella tavalla

En halua pakata muuttokuormiin mitään, mitä en tarvitse uudessa kodissa. En edes turhia lehtileikkeitä, jos mahdollista. Jotenkin onnistuin selaamaan läpi reseptikokoelman loput (jos ohjetta ei kokeile heti sen talletettuaan, ei sitä tule testattua ikinä - paitsi kun muutto painaa päälle), ja löysin yllättävän monta katkarapuohjetta, joista yhtä laitettiin heti, sekä sitruunalikööriohjeen. Se oli tervetullut apu kaapintyhjennysongelmaan: kirkkaat ei ole maistuneet, vaikka perjantaipulloarvonnoissa on viinapuolella onnistanut. No niin, likööriin tarvittiin viiden sitruunan kuori, joten sitten oli mietittävä, mihin laitetaan viiden suht ison sitruunan mehu. Et voilà:

Tässä se maustuu.

Limoncello (1,2l)

5 sitruunan ohueksi raastettu kuori * 50cl vodkaa tai tässä tapauksessa jalopeuran nimistä viinaa * 5dl vettä * 4,5dl sokeria

1) Ota isompi astia kuin meidän litran vetoinen kannumme. 2) Kaada sitruunankuoret kannuun ja viinat päälle. 3) Sulje kannu ja anna maustua suunnilleen pari vuorokautta. 4) Kiehauta vesi ja liuota sokeri siihen. 5) Kaada sekaan kannun sisältö ja keittele pari minuuttia. 6) Varo kuumaa kattilaa ja kaada likööri takaisin kannuun. 7) Nauti jäähtyneenä vastuullisesti.

Mikrocurdin ohje löytyi maku.fi-sivustolta Heikin vinkistä.

Sitruunatahna (4dl)

2,25dl sokeria * 3 munaa * 2dl sitruunamehua * 100g voita

1) Sulata voi. 2) Vatkaa munat ja sokeri hyvin sekaisin isommassa muovikulhossa. 3) Mehu ja voi vielä mukaan ja sekaisin. 4) Laita kulho mikroon (täydelle teholle, sanoo ohje - käyttääkö joku oikeasti mikrossa muita tehoja kuin täyttä tai sulatusta?!) minuutiksi kerrallaan ja sekoita aina välissä. 5) Ihmettele joka kerralla, onko koostumus oikea, kunnes n:nnellä kerralla saat ahaa-elämyksen: seos on niin kuumaa, että se kuplii, ja sekoittaessasi se jäähtyy työkalun varteen. Meidän mikro työsti tätä kai 13 minuuttia.

Tämä on ärsyttävän koukuttavan hapanta ja kuivaa kakkua, jonka kanssa hyvin mieluusti tarjoaisin mielummin ison kupin kahvia kuin espresson, koska pieni pala ei ole ihan tarpeeksi, ja ilman kostuketta tätä ei voi syödä. Kyllä varmaan teenkin kanssa sopii. Ja maidon. Ja veden.

Sitruunainen hiekkakakku (1,5l)

200g voita * 2dl sokeria * 2 keskikokoista munaa * 2dl perunajauhoja * 1dl vehnä- (tai gluteenittomia!) jauhoja * 2tl leivinjauhetta * 2tl vaniljasokeria * 1dl sitruunamehua

1) Vaahdota rasva ja sokeri. 2) Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. 3) Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi rasvaseokseen. 4) Lorauta vielä sekaan sitruunamehu. 5) Paista uunin keskiosassa 175 asteessa suunnilleen 45 minuuttia. 6) Paranee vanhetessaan, jos ehtii.

Follow my blog with Bloglovin

Blondimasaliisa ja maitotiiviste

Kauheaa säätöä ollut tällä viikolla, on suhattu suuntaan ja toiseen ja kuskailtu asioita ja ihmisiä, niin, että tällaisessa keski-ikäisten aikuisten ja lastensa muodostamassa huushollissa perin harvinainen tilanne, jossa valo muodostaa suurimman osan jääkaapin sisällöstä, pääsi syntymään keskiviikkoisen aamupalan nautittuamme. Silti halusin tarjota iltapäivällä visiitille tuleville Tiinalle, Leenalle ja lapsille jotain muutakin kuin teetä ja mehua. Ruokakaapista löytyi maitotiivistepurkki, ja hetken jo ajattelin pystyväni sittenkin loihtimaan makeaa kahvileipää, kunnes paljastui, että Kerttu oli nauttinut viimeiset hylamaidot silmäni välttäessä. Teeleipävärkit löytyivät, ei huono sekään, muttei kovin riittoisa.

Mutta se maitotiiviste! Joskus taannoin testasin jo, kun hypetettiin, että tästä saa näppärästi kinuskia mitään tekemättä, mutta unohdin jo, oliko se oikeasti mistään kotoisin. Joitain kuukausia sitten ostin muistin virkistykseksi taas purkillisen. Olen tiivisteestä tätä mieltä: jos olisi talvi, ja puuhellassa valkea joka tapauksessa, niin toki voisin pitää maitotiivistepurkkia kiehuvassa vedessä kolme tuntia, mutta sähköliedellä sama juttu tuntuu aika pöhköltä toiminnalta. Mielummin keittäisin kinuskin sillai ku kuuluu, maistuukin sit siltä ku kuuluu, eikä ihanhyvältä.

Reseptistä tulee koko pellillinen, suurimman osan siirsin tällai näpsäkästi nätimpään vuokan ja heittelin vielä nonparellit myöhemmin päälle, ja pienempi osa näyttääkin jo tähän mennessä hävinneen jääkaapista melkein kokonaan. Bonuslapset, tulkaas huomenna koulun jälkeen maistamaan, mars!

No niin. Eilen muskarin aikana käytiin sitten vihdoinkin ruokavaraston täydennysostoksilla ja sitä hylamaitoakin ostettiin, jotta kodin pienoisilmasto säilyisi raikkaampana, ja tänään Kertun kanssa leivottiin blondimasaliisaa. Kerttu sai munankuoret rapisteltaviksi ja omaan kulhoonsa vähän sokeria ja jauhoa lusikalla sekoitettavaksi, ja mielenkiinto säilyi niin kauan, että sain taikinan valmiiksi ja kaadettua pellille ja pellin uuniin. Resepti löytyy Tarun Taikakakut -blogista Kinuskipalojen nimellä. Blondi päällinen tuli nyt siis siitä typerästi sähkölaskua ja hiilijalanjälkeä kasvattaneesta maitotiivistepurkista.

Masaliisa, yksi tuon rakkaan mokkapalanakin tunnetun lapsen Satakunnan ulkopuolella kummastusta herättävistä nimistä. Oma arvaukseni nimen etymologiasta on se, että hienot porilaiset ovat syöneet masariineja, ja kun omassa keittiössä on tehty leivonnaista, jonka päällä on kuorrutus, sama se, minkä värinen, se on sitten ollut nimeltään, no, mitä se nyt oli, masaliisaa tai jottai.

Ulkosatakuntalainen filologilähipiiri on myös ehdottanut masaliisaa käännökseksi housunkaulusta kuorruttavaa ylimääräistä rasvamakkaraa tarkoittavalle englannin arkikieliselle ilmaisulle muffin top.

 Follow my blog with Bloglovin

Keittiö asennettu!

Jännittävä keittiönasennusviikko on ohi. Tiistaina tulivat kaapit, keskiviikkona kalusteasentaja ja tänään putkari ja sähkäri.

Saman tien sitten tänä iltana korkattiin uusi uuni ja lopuksi astainpesukonekin. Tämä on siis se nurkka, jossa siirreltiin viemäriputken paikkaa. Lattiassa on nyt muovimatoton kohta siinä, mistä edellinen läpivienti meni, mutta joka on ovelasti peitetty ihan tavallisella matolla. Katsellaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan siihen. Aikatauluteknisistä syistä myös kaappien takana olevat seinät ovat edelleen paljaina - niihin ei lyöty valmiiksi maalaustapetoitua kipsilevyä, vaan tapetoimatonta. Jahka seuraavaksi työstämme tätä keittiötä, leikkaamme tapetista valmiiksi mitatut ja muotoillut palat, jotka liisteröidään seinään tikkailta sieltä 2950mm:n korkeudesta alaspäin, ja maalataan kuivuttuaan. Vehkeet näitä siirtoja varten on jo hankittu. Haaveilen myös vinkeistä ja värikkäistä kaakeleista jatkoksi liesituulettimen alle. Katsotaan.

Vanhan talon remontointi vaatii kompromissientekokykyä. Siinäkin mielessä, että tämä kohta, joka on käytännössä ainoa järkevä paikka vesipisteelle ja liedelle, on vain puolitoista metriä leveä. Siihen mahtui siis 45-senttinen roskiskaappi, 60-senttinen uuni ja 45-senttinen astianpesukone. Astianpesukone on pieni. Laskutilaa on vähän. Nyt on asennoiduttava niin, että astiat todellakin menevät suoraan koneeseen tiskipöydän sijaan, ja konetta pyöritetään päivittäin, ja jopa useita kertoja, kun nykyään isoa konetta täytetään pari-kolme päivää. Kuivauskaappiakaan ei ole, koska tällä hetkellä säilytämme omassamme juomalaseja ja mukeja, ja käsin pestyt kattilat ja muut astiat yleensä asetetaan pöydälle liinan päälle ja kuivataan käsin. Kahteen kaappiin tiskipöydän päälle laitetaan juuri ne jokapäiväisessä käytössä olevat lasit ja mukit, ja sitten mausteet ja öljyt ja etikat ja muut, jotka nykyisessä keittiössä seisovat pöydällä hellan vieressä rumassa asetelmassa.

Näissä kuvissa näkyy 60-senttinen uuni kalapullat ja ranskalaiset sisässään, niiden takana väliaikaisen sivupöydän virkaa toimittava puuliesi, joka todellakin tulee olemaan käytössä, puuliettä vastapäätä saareke, jossa on 70 senttiä syvät ja 120 senttiä leveät laatikot (ylhäällä yksi matala ja sen alla kaksi syvää), jotka tulevat syömään työ- ja ruokailuvälineet, lautaset ja ruoanlaittoastiat. Saarekkeen pöytätason toisen reunan alle mahtuu pari korkeaa tuolia, joilla selkä ikkunaan päin istuen syödään aamu- ja välipalat. Taso on paitsi sopivalla korkeudella keittiö- tai vaikka tietokonetyöskentelyä ajatellen, myös loistava pystökaffehenkiseen nojailuun tai buffettitarjoiluun.

Eteisen oven ja keittiön ikkunan väliin jäävät jää- ja kuiva-ainekaapit. Jääkaappi ostetaan sitten myöhemmin, tuo on Mummun. Kuiva-ainekaapin saranat puuttuivat toimituksesta, ovet kiinnitetään kai alkuviikosta. Kaapissa on neljä ulosvedettävää laatikkoa ja kaksi kiinteää hyllyä, ja niihin tulee mahtumaan kaikki tarvittava. Jääkaapin päällä on vielä se pakollinen hassu kaappi, johon ensin ängetään kaikenlaista pois näkyvistä, sitten unohdetaan, että niin tehtiin, ja lopulta kaappiin kurkistaessa huomataan, että omistetaan kumman paljon ihan turhaa tavaraa. Tai sitten tsempataan ennen muuttoa niin paljon, ettei turhaa tavaraa siirry uuteen osoitteeseen.

Toinen keittiöremontti eteni tänään siihen pisteeseen, että lattia on valmis. Parisuhdelaatuaikaa tämäkin. Viikonlopun aikana huoneeseen kootaan Mummun uusi keittiö kierrätyshengessä soveltuvin osin vanhan keittiön kaapeista ja tarvittavista täydennysosista. Pikku hiljaa Mummu voi myös alkaa juoksuttaa muuttolaatikoita kantavia lapsenlapsiaan piharivin suuntaan. Minä ennustan tuparihenkisiä vappubileitä Uudessa Mummulassa, Mies pitää ajatusta ylioptimistisenä.

Follow my blog with Bloglovin

Remppahommia: huhtikuun puolivälin paras päivä - ja keittiön purkua

Tänään

1. menin ns. työmaalle katsomaan, miten Pihla-ikkunoiden asennus pihariviin sekä tulevaan eteisen portaikkoomme oli alkanut sutjakkaasti 45 minuuttia etuajassa, ja tuli kokonaisuudessaan valmiiksi vähän vaille parissa tunnissa. Jos oli myyjä kuukausi takaperin asiansa osaava, mukava ja inhimillisen oloinen, niin olivat myös asentajat vastaavilla ominaisuuksilla varustetut.
2. sain Puustellikeittiöasentaja-Peetun kiinni, ja kävi ilmi, että puhelinhiljaisuus oli todellakin ollut vahinko ja inhimillinen erhe, mutta päivän loistavalla asiakaspalvelulinjalla jatkaen saimme aikatauluja soviteltua ja minäkin mielenrauhan anoppini keittiön myllertämisen keston suhteen.
3. Kotimme löytämät uudet asukkaat kävivät vielä esittelemässä uutta kotiaan lähimmäisilleen, ja rinnassa hyrisi hyvä tunne siitä, että oikeat ihmiset tulevat tänne, ja lisäksi vielä alkaa muuttointokin taas nostaa päätään, ja tekee mieli tyhjentää loppujakin kaappeja, vaikka kaupantekohetkeen onkin vielä kaksi viikkoa.
4. Peetu ehti kiireestään huolimatta vielä illansuussa käymään ja katsomaan, että saamme pohjatyöt tehtyä parhaaseen mahdolliseen malliin valmiiksi ennen kuin keittiömme alkaa hahmoonsa rakentumisen keskiviikkoaamuna kello kahdeksan.

Oikealla näkyvän seinän takana on muuri. Oli ajatus purkaa sen päältä kaikki muu, ja jättää rappaus tasoiteltuna ja kauniiksi maalattuna näkyviin, ja toinen ajatus oli pitää seinä levytettynä ja maalata se semmoisellä sävytetyllä hiekkamaalilla, mutta totuus ja aika ohjaavat nyt tavallaan vesitettyyn versioon, jossa muurin annetaan pysyä peitossa, vanhan voima- tai semmoisen paperin päälle lyödään maalaustapetoitua kipsilevyä, ja se sitten maalataan, kun on sopiva hetki.

Jännästi on vedetty aikanaan sähkö- ja vesijohtoja moneen eri paikkaan, katsotaan, miten ne nyt saadaan vetäytymään. Esimerkiksi altaan viemäri on aikojen alussa tullut lattiasta läpi tuosta kuvan nurkasta, mutta sittemmin se on siirretty siihen kohtaan, jonka edessä Mies kuvassa kykkii. Nyt se on siirrettävä takaisin nurkkaan, jos mielimme saada tulevan roskiskaapin auki. On muuten tarkoitus jättää lattia ennalleen...

Kaakelirivit jätetään paikalleen tuommoisenaan. Vinkeä on se sana, jota meidän pintarempoissa on ennenkin käytetty, ja samaa linjaa jatketaan. Keittiön värityksessä tulee olemaan mustaa ja valkoista ja poltettua oranssia ja tummanruskeaa puuta. Ja varmaan lisäksi jotain muuta.

Follow my blog with Bloglovin

Pääsiäismunajahti

Lapsi sai jostain päähänsä, että muniva pääsiäispupu on ylittänyt Atlantin ja saapunut Kuukkariin, ja että vaikka äidin mielestä parhaita juttuja kuuluu vähän pitkittää ja odottaa, ei tullut kuuloonkaan, että  (niin kovasti yritän nyt muotoilla tekstin sellaiseen muotoon, ettei aikuinen tirskahtelisi lapselle tärkeäksi ja vakavaksi muodostuneen asian äärellä...) suklaamunien etsintä tapahtuisi vasta sunnuntaiaamuna. Tilaus tehtiin pitkäperjantaiksi.

Illalla en jaksanut mitään enää järjestellä, joten kerrankin oli jotain hyötyä siitä, että Kerttu herää aikaisin. Tosin se yritti pistää näppinsä joka paikkaan, luuli vissiin auttavansa jotenkin.

Herättyään lapsi sai kartan tutkittavakseen.

Se kiersi taloa silmä tarkkana ja poimi munia mitä yllättävimmistä paikoista.

Lopulta kaikki saatiin kerättyä.

 
Rauhallista pääsiäistä!

Follow my blog with Bloglovin