Lapsiperhe harrastaa

Ollaan tässä toista vuosikymmentä tyytyväisen huvittuneina moneen kertaan todettu, että bonuspojalle on parhaiten kelvannut leluksi ja ajanvietteeksi pallo, ja sitten tietysti mailat ja muut pelivälineet, ja sitten peleihin liittyvät pelit. Tämä selkeä linjaus on kuitenkin suunnannut myös harrastustoimintaa, jossa isäkin on aktiivisesti ollut valmentamassa ja tukemassa mukana.

Aluksi touhuun kului viattomasti ilta viikossa ja turnaus silloin tällöin, mutta vuosien saatossa ajankäyttö kääntyi päälaelleen niin, että vapaita iltoja on viikossa yksi, ja pelireissut vievät lähes kaikki viikonloput. Onneksi ehditään silti nähdä pikaisesti koulun ja treenien lomassa! Puolison näkökulmasta on kuitenkin ihanaa, että isä ei ole ammattivalmentaja, joten sitä alkoi jokunen vuosi sitten jo välillä näkyä kotonakin.

Vanhimmalla pikkusiskolla on ollut monipuolisempia kiinnostuksenkohteita, ja harrastukset ovat vaihtuneet vuosien mittaan. Ratsastus on kuitenkin pysynyt ohjelmassa jo pitkään. Tallit sijaitsevat bussin ulottumattomissa monen kilometrin päässä, joten kyyti tarvitaan. Uusperhekuvion käteviä puolia on kuskien runsaus: tietyt vuorot tietysti sovitaan, mutta tarpeen tullen sijaisia on helppo löytää. 

Joka tapauksessa isojen lasten harrastukset ovat rytmittäneet elämää molemmissa kodeissa. Veeran syntyessä olin sitä mieltä, ettei kovin pienelle ihmiselle kannata päiväkodin lisäksi muita säännöllisiä virikkeitä kehitellä, eikä niitä olisi iltoihin kauheasti mahtunutkaan.

Tässä kaupungissa vaan on niin kovasti ihanaa tarjontaa! Aloitettiin varovasti pienten flamencolla, jossa kausi oli sopivan lyhyt, ettei aikataulutus ehtinyt muuttua rasitteeksi, ja sitten tuli mukaan muskari. Baletissakin käytiin välillä, palattiin flamencoon, ja muskari pysyi. Äiti on näissä ollut vastuuhenkilönä, koska isällä on ollut paikkansa kentän laidalla ja hevostelukyyditsijänä.

Ekaluokkalaisen arsenaaliin kuuluu nyt iltis koulun jälkeen kolmeen saakka, yhtenä iltana telinekoulu (jota odotetaan ja jota varten treenataan ja joka on kerta kaikkiaan parasta maailmassa) ja kerran viikossa puolen tunnin klarinettitunti (jonne lähteminen ja jota varten treenaaminen on aina vaivalloista, mutta kun soittimen saa kasaan ja päästään asiaan, soittoa ei malttaisi lopettaa). Harmittaa, kun uskon, että se tykkäisi kuvataiteillakin, mutta en nyt kyllä pysty kestämään ajatusta vielä seitsemänvuotiaan kolmannesta ohjelmoidusta illasta.

Se kysyi jokin aika sitten, että milloin Kerttu menee muskariin. Minä huudahdin, että ei kyllä vielä vähään aikaan!

Eilen seurasin pieniä voimistelijoita. Niillä oli niin kivaa! Ne on niin taitavia! Kerttu niin tykkäisi samanlaisesta touhusta...

Että jos vuoden päästä... "Ei. Pieni lapsi ei tarvitse ohjattuja harrastuksia." Onneksi herra valmentajalla pysyy järki mukana. Vielä ei ilmoittauduta mihinkään.

Liikuntamaa!

Minä ojin Kaahuhaa-issa.

En tiedä, kenen neronleimaus on ollut järjestää sunnuntaisin klo 15-17 Karhuhallissa Lasten liikuntamaa jo vuosien ajan, mutta Porin vapaa-aikavirasto on kyllä toteuttanut loistavaa lapsiperheystävällisyyttä, mistä suuri kiitos ja aplodit. Lysti maksaa kokonaisen euron per lapsi, ja koko sisäliikuntahalli on käytössä, täynnä palloja, renkaita, isoja pehmeitä rakennuspalikoita, pomppupatjoja ja juoksuratoja, polkupyöriä, keppihevosia, tunneleita...

Kerttu pääsi paikalle tänään ekaa kertaa. Eka piti vähän orientoitua. Paljon lapsia, musiikkia ja vauhtia.

Isommat näyttivät kädestä pitäen, miten ollaan. Tämän jälkeen vauhtia riitti niin, ettei kuvia ehtinyt ottaa.

Ensi kerralla mukaan paremmat sisätossut ja isompi vesipullo. Uujestaan mennään Kaahuhaa-iin!

Kesän piha-aktiviteetit top 3

1. Pressu. Poistettu lautakasaa suojaamasta, päätynyt nurmikolle ryttyyn. Sen päälle on ihana hyppiä, koska a) jalat uppoavat siihen yllättävästi ja siihen on siistiä kellahtaa ja b) se kahisee.
2. Vanerilevy. Asetettu pihasoralle nostimen ajoradaksi. Kopisee, on loistava hyppimis- ja tanssimisalusta.
3. Lakanapyykki narulla. Sitä päin voi juosta, eikä se satu, ja sitten voi kaatua maahan hillittömästi karjuen, kiljuen tai muuten vaan huutaen, kerien tai ilman. Tuoksuu ja tuntuu hyvältä.

Kintereillä myös: katuliidut, muurahaisten listiminen, ruohon ja kukkien nyhtäminen ja tunkeminen erilaisiin astioihin, iltajalkapesu kuistin rappusilla, juokseminen, kärrynpyörien harjoittelu...

Follow my blog with Bloglovin

Taaperon kanssa uimahallissa

Kuusivuotias oppi uimaan ihan kohtuullisesti viisivuotiaana viime kesänä, kun äiti malttoi viettää sen kanssa laatuaikaa Maikkalassa eli maauimalassa säännöllisesti, omaa kärsimättömyyttään ja lapsen (äidiltään perimää) vesisäikkyyttä kiroten niinä hetkinä, kun uimataidon haltuunoton esteenä oli vain ja ainoastaan lapsen peräänantamaton usko siihen, ettei vesi kanna. Hm.

Uimataidon saavuttamisen ja maauimalan sulkemisen jälkeen oli tarkoitus jatkaa harjoituksia sisätiloissa, mutta aloittaminen venyi johonkin loppuvuoteen, jolloin lapsi oli jo unohtanut veden varaan heittäytymisen jalon taidon. Tästä johtuen äiti sai taas harjoittaa kärsivällisyyttään kerran viikossa, kunnes Porin kaupungin eskarilaisille tarjoama uimakouluviikko muutti kaiken! Tyttö muuttui pesunkestäväksi vesipedoksi, joka uimalasit päähänsä vedettyään pystyy lähes mihin tahansa! Voi riemua!

Oli siis uuden haasteen aika: uimahallireissulle otetaan mukaan kuusivuotiaan lisäksi myös yksivuotias.

Ensin poljetaan sateisen kaupungin läpi uimahalliin, jotta elementtiin ikään kuin immersoiduttaisiin jo valmiiksi. Seuraavaksi yritetään ohjata taapero naisten pukuhuoneeseen, vaikka miesten vastaava tuntuu sitä vetävän puoleensa paljon vahvemmin. Kun pukuhuone on saavutettu, huomataan, että siellä joku föönaa tukkaa, eli kuuluu laattalattioiden vahvistama huriseva ääni, jota pieni lapsi kavahtaa, ja kuvittelee saapuneensa helvetin esikartanoon. Ensin se papattaa hiljaisella äänellä kiihtymystään ilmoille, kunnes huomaa, ettei entouragensa ole lähdössä mihinkään, joten ääni on avattava kovaa ja kirkkaana. Rauhoittelu ei auta. Äiti ja sisko riisuutuvat yksivuotiaan huutoitkun säestyksellä.

Lopulta äiti ei enää pysty samanaikaisesti toimimaan ja kuuntelemaan metakkaa, vaan riisuttuaan istuu penkille ja nappaa alastomana kylmästä tai pelosta tärisevän elävän hälytyssireenin syliinsä, kiittelee hetken asiain tilaa, joka on sellainen, että tissi kelpaa lapselle edelleen, ja hiljentää kääpiön syliinsä. Onneksi kulman takaa ilmestyy silloin Leena-ystävä, eikä joku puolituttu, jonka mieleen ei välttämättä haluaisi jättää mielikuvaa itsestään luonnontilaisena rintaruokkimassa taaperoaan puolijulkisella paikalla.

Rupattelutuokion jälkeen siirrytään suihkutiloihin. Suihkuhan nyt on tietenkin myöskin jotain aivan kamalaa, sitä on kauhisteltava taas ihan tippa silmässä ja kovaan ääneen. Äiti huomaa, ettei enää jaksa nolostella pikkulapsensa käytöstä, kuten on joskus tehnyt, vaan on lähinnä henkilökohtaisesti tuskissaan. Isosisko toimittaa pesut nopeasti ja ilmoittaa menevänsä altaaseen, että siellä nähdään. Äiti hengittelee ja saa kuin saakin sekä itsensä että kääpiön uima-asuun.

Porin keskustan uimahallissa on vallan ihana pikkulasten allas, jossa vesi syvenee hiljalleen kai noin 30 senttiin. Kerttu uskaltautuu puolen säärensä syvyyteen ja jämähtää sitten useaksi minuutiksi. Veera onnistuu sukeltelemaan iloisesti mainitussa 30 sentin syvyydessä ja löytää punaisen ankan, joka kiinnittää pikkusiskon huomion, jolloin jännitys laukeaa, ja isosiskon seurailu ja matkiminen voi alkaa. Kerttu ottaa altaan haltuun! Siinä on pieni ikkuna! Ikkunasta näkyy lisää vettä, ja uimareita!

Käydään lastenaltaassa aistimassa tunnelmaa: äiti uittaa Kerttua käsivarret rinnan alla, Kerttu matkii Veeran käsi- ja jalkaliikkeitä ja on selvästi vähän ihmeissään siitä, miksi jalat nousevat ylös ihan itsestään, mutta päätä pitää kannatella, jos ei halua hörpätä vettä. Ihan jees. Välillä lasketaan sylikkäin putkiliukumäestä ehkä viisi kertaa. Kerttu haluaa sinne uudestaan ja uudestaan - ehkä myös siksi, että Veerakin haluaa. Sitten mennään lämpöisempään monitoimialtaaseen kastautumaan ja kadutaan sitä, kun palataan tavalliselle puolelle. Lopulta, kun fiilis on vielä aika korkealla, väsy ei ole ehtinyt hiipimään, eikä kylmä ole kangistanut ketään, äiti vetäisee syvään henkeä ja johdattaa lapsensa takaisin suihkuun ja saunan kautta pukuhuoneeseen. Tällä kierroksella vasta pukeminen aiheuttaa Kertulle korvin kuultavaa tuskaa. Äidin tuskan aiheuttaa lukemattomilta tuntuvien vaatekappaleiden määrä, omien ja lasten, mutta kaikki saadaan kasaan kunnialla, kypärät asennetaan päähän, ja kotiin poljetaan väsyneinä mutta onnellisina.

Hyvä reissu, suosittelen. Otamme uudestaan mitä pikimmiten.

Follow my blog with Bloglovin

Oudot olotilat

Ensinnäkin Eija tutustutti mut eilen tuolla parin kulman takana sijaitsevassa kuntoilurakennuksessa minulle uuteen keskivartalonhallintalajiin, jossa roikutaan taljan varassa roikkuvissa kahvoissa kuin sirkuslaiset ikään, ja vaikka tässäkin kannattaa keskittyä tukipisteisiin ja hengitykseen, jotta liikkeet lähtevät keskikropasta, tuli samalla kiusattua raajojenkin lihaksia. Eipä ole ojentajat ja reidet pitkään aikaan näin kovasti kipristelleet! Hieno tunne.

Toisaalta sinne ei olisi varmaan edes pitänyt mennä tässä nuhassa. Tällaista nenäliinankulutusta ei myöskään ole tässä talossa hetkeen harrastettu: aikuiset ei ole sairastaneet mies- tai naismuistin mukaan noin vuoteen. Veera on varmaan vähiten nuhainen, vaikka olikin saikulla kaksi viimeistä hiihtolomaa edeltävää päivää, kurkku oli kipeä ja olo nuhjuinen. Sama vaiva on toki myös pikkusiskolla, joka nukkuu levottomasti, minkä vuoksi äiti on viimeisinä kolmena yönä ravannut alkovissa peittelemässä ja rauhoittamassa unissaan huutelevaa lasta ainakin kuusi kertaa yössä. Tämäkin on vähän kummallisen tuntuista.

Ovat kuin lentoon lähdössä.

Kolmas oudon tuntuinen juttu on se, että ilmeisesti pitkään vapaapäiväputkeen liittyen Kerttu on nyt nukkunut vain yksiä päikkäreitä, mikä muuttaa päiväjärjestystä aika radikaalisti, koska ajalliset etapit ovat vähemmässä: ei tarvitse ennakoida nukahtamis- ja heräämisaikoja! Keskellä päivää on nyt toinen todellisuus, jonka aikana voidaan olla isojen ihmisten kesken. Vau.

Nyt sitten neljäs kumma asiaintila on se, että Mies otti isot tytöt mukaansa ja vei ne suuremman kaupungin sykkeeseen nauttimaan kulttuurista, hyvästä ruoasta ja hotellielämästä, palaavat siis vasta huomenna. Ilta oli omanlaisensa, koskapa olin jo unohtanut, millaista on olla ilman hyvää juttuseuraa eli Veeraa silloin, kun Mies on jään tai tien päällä, mutta mukava kuitenkin. Nyt Kerttu nukkuu. Tulisikohan jotain naistenleffaa? Korkkaisinko jonkun ihanan kuivan siiderin?

Follow my blog with Bloglovin

Korsetteja ja herkkää hymyä

Meillä ei kotona ystävänpäivää kauheasti noteerata, amerikkalaista hapatusta ja sillai, et vaikka ollaan ihan ystävällisissä väleissä, niin ollaan sitä muutenkin kuin helmikuun puolivälissä. Ja sitten jotenkin se ystävä terminä ei ihan iske siihen hermoon, millä tahtoisin tuota Miestä ajatella ensisijaisesti. En odota tai edellytä lahjoja.

Ystäville sen sijaan ihan mielelläni toivottelen hyvää ystävänpäivää! Siihen tässä nyt ikään kuin tähdätään, halvasta otsikkokikasta huolimatta, hihhii...

Seuraa häpeämätöntä mainontaa! Lahjavinkkejä itselle ja toiselle!

Korsettiasia: taidan olla vähän hurahtanut Method Putkistoon, ja harmittelen kauheasti sitä, etten silti pysty panostamaan lajiin nyt enempää kuin 1,5h viikossa (jos sellaista ylimääräistä vapaa-aikaa järjestän, keksin sille useita vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia, vaikka tämän hyvät vaikutukset varmasti kertautuisivatkin mahtavasti). Olen löytänyt keskivartalolihaksistoni (ja ei, Bonuspoikaseni, sitä ei kutsuta oravan lihaksistoksi) ja ennen kaikkea oikean asennon! Kuin olisi korsetti päällä nyt kuulkaa. Jos en pidä hyvää ryhtiä, hae tukipisteitä ja keskilinjaa, pienenpienillä mutta jäätävän tehokkailla liikkeillä kiusatut kylki-, vatsa- ja selkälihakset huutavat heti, että asento on väärä. Siis tässä koneen vieressäkin, ja liukkailla kaduilla, ja iltasatua lukiessa, eikä pelkästään salilla.

Täysin ilman korvausta kerron, että tämän viikon perjantaina 13.2. puoli kuudelta Sirke pitää esittelytunnin à 10€ siinä linja-autoaseman lähellä. Mene kokeilemaan.

Herkkä hymy -asia: kun ihmisellä on hyvä olla, se säteilee sitä oloaan muihinkin, joille tulee hyvä olo, joka leviää, ja niin edelleen. Mulla on vahva kutina siitä, että tiistaina 17.2. avautuva blogi Flirttimaisteri & Trubaduuri tulee aiheuttamaan hyviä vibraatioita. (Myös ihailua siitä, että kun aloittaa blogin, sen voi tehdä alusta asti tyylillä.) Nauti ja opi!

Follow my blog with Bloglovin

Mamma harrastaa

Jaahas. Se on nyt sitten se viikko tammikuusta kun harrastukset alkaa taas.

Varaslähtö otettiin perjantaina, kun olin yhdistyshommissa sihteerinä, ja saadakseni luottamustoiminnan pois alta, naputin sunnuntaina pöytäkirjan heti pois alta, vaihdoin identiteettiä toisen yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi, laadin esityslistan ja lisämatskut ensi viikon kokoukseen ja lähetin kutsut.

Eilistä äidin ja tyttären uimahallireissua ei lasketa harrastukseksi. Se on jotain määrittelemätöntä. Tavallaan on ihan jees pulahdella 30-asteisessa 60-130cm syvässä vedessä ja leikkiä meduusahippaa kuusivuotiaan kanssa, mutta en jaksaisi a) vastuullisen seuraneidin hommia enkä b) joutua pudistelemaan päätäni yhdelle innokkaalle isälle ja pesueelleen, jotka leikkivät omaa hippaansa lötköpötköillä veden pintaa äänekkäästi ja kaikuvasti läiskien sekä heittelivät uimakoululaisilta jääneitä leluja toisiaan ja muita uimareita päihin enkä c) värjötellä kylmästä heti, kun vesi ei täysin peitä korvannipukoideni alla olevaa osaa vartalostani. Mamman on tehtävä mitä mamman on tehtävä, ja kestettävä reissua seuraava nälkä ja hytinä kuin mamma.

Tunsin laajenevan tilan
 vasemman käteni ja
oikean kantapään välissä.

Tänään pääsin liikkeelle omilla ehdoillani (ja Mummun, ja muun perheen, edesauttamana)! Aamukymmeneltä seisoin nykimässä Sirke Sunin salin ovea hiukan liian varovasti, seisoskelin paikallani odottaen ovenavaajaa ja pääsin sisään vasta, kun pidempiaikainen kävijä riuhtaisi uksen auki ihan normaaleilla käsivoimilla. Onneksi 1,5 tunnin jälkeen olin löytänyt itsestäni vähän lisää lihaksia.

Olin muutenkin tosi vaikuttunut. On näitä niin sanottuja pehmeitä lajeja tullut harrastettua ennenkin, ja filosofia on ennestään tuttu, mutta on se vaan aina yhtä ihmeellistä, miten pienen pienet liikkeet ja ohjaajan käsin tekemät vielä pienemmät korjausliikkeet voivat tuntua tosi suurilta! Tietysti viime keskiviikon epämääräinen liukastelu -suoritus tuntuu vielä takalistossa ja tekee joistain liikkeistä vielä tuntuvampia, mutta muutenkin olin kotiin kävellessä jo ihan varma siitä, että olin jonkin sortin ihmistransformeri.

Viideltä alkoi päivän toinen puolitoistatuntinen harrastussessio. Opiskelin viimeksi italiaa yliopiston kielikeskuksessa kenties vuonna 2002 tai 2003, joten nyt oli aikakin päästä verestämään taitoja.

Aion käyttää oppimaani fraasia elävässä elämässä mahdollisimman usein. Itse asiassa käytin sitä jo poistuessamme tunnilta, kun puhkuimme kielioppitermien opetukseen sisällyttämisen turhuutta.

Tiesin kyllä periaatteessa jo ennestään tämän, mutta vasta nyt, kun kielenopettajana ensimmäistä kertaa opiskelin jotain kieltä, kirkastui todella se, että kielenopettajan tekee hyvää opiskella jotain kieltä. Paitsi että kielen oppiminen on se juttu, josta me tämän ammatin edustajat kai kaikki saamme kovasti tyydytystä ja jossa olemme hyviä, ja josta emme todellakaan omassa työssämme pääse nauttimaan, vaan joudumme vain tyytymään siihen, että ehkä mahdollistamme sen ilon jollekin muulle, on hyvä istua luokassa itse naama ja korvat opettajaan päin ja saada muistutus todellisuudesta. Tosin, saanen huomauttaa, fiksu opettaja tekee sitä luokassaan muutenkin, fyysisesti ja henkisesti, ja yrittää edes vähän samaistua oppijoihinsa.

Follow my blog with Bloglovin

La triathlonista

Haastattelemme tässä sporttisarjassamme uusia nousevia tähtiä marginaalilajien parista. Rouva P., ymmärsinkö oikein, että olette tällä viikolla aloittaneet talviharjoittelun mamma-triathlonissa?

Kyllä vain!

Tämähän taitaa olla melko harvinainen ja tuore urheilulaji - itse en ainakaan ennen ole kuullut tästä puhuttavan. Voisitteko avata hiukan lajin taustoja?

Toimittaja on nyt kyllä vähän hakoteillä, hehheh... Kyseessähän on itse asiassa hyvinkin perinteinen pohjoismainen, ehkä muuallakin pohjoisella pallonpuolikolla harjoitettu liikuntalaji, joka tässä aikojen saatossa on eritytynyt ensin lähinnä äitien omaksi, mutta pikku hiljaa maailman muuttuessa myös isät ovat löytäneet sen monipuolisuuden. Toki kautta aikojen mukana on ollut isoja sisaruksia, niin tyttöjä kuin poikiakin. Arvioisin, että kaksi kolmesta osalajista on todella kuulunut mukaan jo satoja, ellei tuhansia vuosia, joten harrastajat voivat nauttia lisäksi ajatuksesta, että ovat osa pitkää historiallista ketjua.

Mielenkiintoista! Esittelisittekö vielä nämä kolme talvista modernin mamma-triathlonin osalajia?

Noin 10kg staattinen paino
puolittaisessa umpihangessa

Ensimmäinen laji on pulkan vetäminen. Tässä oikeastaan näkyy selvästi lajin järjestäytymätön luonne, sillä haastavuutta voi ja saa varioida loputtomiin säätilan, aurauskaluston tehokkuuden, yksittäisen lapsen painon ja syöksymisalttiuden sekä lasten lukumäärän suhteen. Esimerkiksi tällä viikolla treeneissä on vedetty pulkkaa kevyen pakkaslumen muodostamassa umpihangessa, tiukkaan pakkautuneessa suojalumessa ja loskassa sekä osin hiekoitussepelin päällä, yhteen suuntaan noin 10-kiloisella vastuksella ja toiseen jo suunnilleen 40 kilon painolla. Ajan kuluessa eteneminen vaikeutuu vastusten syöksymisalttiuden kasvaessa. Kun eteneminen on tasaista ja olosuhteet optimaaliset, tämä laji on periaatteessa lähinnä aerobista perusliikuntaa, jossa lähinnä hartiat ja käsivarret rasittuvat ja venyvät.

Toinen laji on lastenvaunujen työntö. Tämä on se mamma-triathlonin uusin tulokas, koska näitä välineitä ei ole vielä ollut aktiivikäytössä montaakaan kymmentä vuotta. Äärimmäisen harjoittelun kannalta suotuista kauttakaan ei vuodessa tätä nykyä kovin paljon ole, sillä runsaat lumentulot ovat aika harvassa. Mielestäni kuitenkin umpihanki on paras ja antoisin harjoittelualusta, ja siksi näistä perinteisistä talvikeleistä kannattaa ottaa kaikki irti. Työntely vaatii hyvää keskivartalolihasten hallintaa, sekä sopivia jalkineita.

Kolmas laji on epämääräinen liukastelu, mieluiten niin, että vastus on pulkassa tai vaunuissa, ei harrastajan sylissä. Liukastelu, joka mahdollistaa tasapainoharjoittelun ja kropan kaikkien lihasten yhtäaikaisen jännittämisen, tapahtuu tietenkin lumisena aikana lämpötilan sahatessa nollan mlemmin puolin. Tänään otin vielä mukaan vähän korkeusharjoittelua, kun luiskahdin kuistin rappusten yläpäästä suoraan takapuolelleni kolme askelta alemmas! Suorastaan mykistävä tulos, vaikka itse sanonkin - epäilen, että huomenna vasta tunnen kropassani oikein kunnolla tämän harjoittelun tulokset! Ja tosiaan, ihan ilman vastuksia tuli tämä suoritus vedettyä, lapsi seurasi äidin treeniä vastaheränneenä vaunuistaan.

Tosiaan, täytyy myöntää, että olenpa itsekin kyllä seurannut mamma-triathlon -harjoituksia, kun nyt sain kuulla, mistä laji koostuu. Mitenkäs on kilpailujen laita, järjestetäänkö jossain päin oikein suurempiakin kisoja, vai onko kyseessä nimenomaan yksinäisten puurtajien harrastus?

Mitään IronMama-kisoja ei kyllä vielä ole oikeasti järjestetty, mutta kyllähän ainakin osa meistä harrastajista on kovia haastamaan muita puheissaan. Itse en kyllä lähtisi oikeasti kilpailemaan taajama-alueiden ulkopuolella treenaavien mammojen kanssa. Harjoitteluolosuhteet ovat pohjoisemmassa paremmat pidemmän ajan vuodesta, joten näillä leveysasteilla en kyllä lähtisi tästä mitään suurempaa kinkeriä järjestämään.

Minkälaista oheisharjoittelua voisitte suositella talvisäiden taas loppuessa?

Itse ajattelin aloittaa syvävenyttelyn - kiitos vaan, Anni, innoituksesta! - ja jatkaa keväämmällä taas flamencon parissa, kärryttelyä ja puistoilua unohtamatta. Keskivartalo, tasapaino, rytmitaju ja huumori ovat joka tapauksessa mammaurheilun kulmakivet!

Kiitos lajiesittelystä!


Follow my blog with Bloglovin

Bileet meillä aamuseitsemältä

Nyt on oikea suunta: nousin jo toisena aamuna ylös vasta puoli yhdeksän tienoilla! Loman tokavika aamu... Pikku Papun laulut soi ensin, sitten LMFAO. Ehdin ikuistamaankin jortsut, yleensä vaan vähän siristelen silmiäni viltin alta. Harmi kun tässä ei näy, miten hyvin Veera on ottanut shuflauksen haltuunsa (ei mikään ihme, koska everyday I'm shufflin').

Jos oltaisiin herätty aikaisemmin, biisilista olisi tällä hetkellä luultavasti koostunut pitkälti näistä neitien R. suosikeista:

• Rajaton: Minä ratsastan
• Robin: Kesärenkaat
• Aurora: Se soi
• LMFAO: Sexy and I Know It
• Pharrell Williams: Come Get It Bae
• Gwen Stefani: Hollaback Girl

Onneksi Justimuksen tuotanto jäi kesäihastukseksi, äiti alkoi jo olla liian perillä ja innoissaan nuorison hupsutuksista. Eikä ihan ilman vaivaantumista voi kuunnella, kun tuo yksi laulaa vaikka kotipihassa kuuluvalla äänellä ja tunteella kaljavauvasta tai että on erection.

Mitenköhän tuo pienempi aikoo tänään nukkua päikkärinsä? Elämme jännittäviä aikoja.

Follow my blog with Bloglovin

Syysloma!

Tajusin vasta eilen illalla ihan oikeasti, että ensi viikko on mullakin lomaa: koska ensi viikolla ei ole esikoulua, me emme automaattisesti lähde ulos ovesta kello 8.20, eikä siis Veeraa tarvitse herättää viimeistään puoli kahdeksalta, vaikka se jostain kummallisesta syystä nukkuisikin niin pitkään. Ja vaikka pikkunaiset heräisivätkin seitsemältä, aamulla voidaan rauhassa lököillä siihen asti, kun Kertun virta loppuu. On ihanaa, että Veera on jo niin vanha, että tiedän sen pärjäävän itsekseen sen aikaa, kun käyn nukuttamassa Kertun vaunuihin, ettei tarvitse aina kahta lasta järjestää samaan aikaan ulos ovesta!

Nyt on kengät jalassa!

Ehkä ensi viikolla tulee puistoiltuakin sitten pitkästä aikaa vähän tiheämmin. Touhussa on nyt ihan uusi ulottuvuus, kun molemmat tytöt voi päästää irti eikä äidin tarvitse valita asemiaan niinkuin aasin kahden heinäkasan välissä, niin kuin silloin, kun Kerttu oli sijoitettuna vaunuihin ja vaati joko katsekontaktia tai tiettyä ärsykkeettömyyttä, jottei uni herkässä vaiheessa häiriintyisi. Tavallaan on ollut äärettömän hienoa, että naapuriin muutti Veeran ikäinen tyttö, koska leikkikaveri ei ole kaukana, mutta samalla sitä on itse passivoitunut kauheasti... Lapsi ilmoittaa haluavansa ulos, kysyy, voiko mennä hakemaan kaveria leikkimään, saa luvan, pukee päälleen ja painuu pihalle, eikä minun tarvitse kuin katsoa, että varustus on sään mukainen, ennenkuin selitän itselleni, ettei konttaavan vauvan kanssa kannata lähteä hiekkaa ja ruohoa syömään, ja että muutenkin niin väsyttää tai jotain, että kyllä nyt on ihana vaan nauttia tästä yksilapsisesta tilanteesta.

Loman kunniaksi (no ei nyt sentään, mutta kenties viikonlopun kruunuksi) puolisoni järjesti meille oikein kunnon parisuhdetyöleirin: mummu aamulla lastenvahdiksi Kertun aamu-unien aikaan, ja me mummulan vinttiä tyhjentämään roskalavalle. Tämä toiminta siis liittyy hitaasti mutta varmasti etenevään remontti- ja muuttoprojektiin, josta ehkä jonain päivänä on jotain kerrottavaakin... Vintin tyhjennys ei ehkä kuulosta parhaalta lauantai-aamuohjelmalta, mutta kyllä oli hienoa! En tiedä, onko tämä joka huushollissa samanlaista, mutta fyysinen riuhtominen yhteisen tavoitteen eteen saa mut jotenkin hyrisemään kiintymystä tohon mieheen: siinä niinkun oikeasti toimitaan parina, kun toinen kerää yksiä tavaroita kasaan ja toinen kantaa niitä juttuja, mihin vain sen syliväli riittää, ja sitten heitellään kamaa ikkunasta alas ja pyyhitään hikeä, öristään välissä jotain toiselle ja lopulta todetaan, että oltiinpa tehokkaita, hyvä me! Et niinku me ollaan Me. Ihanaa.

Sitä paitsi fyysinen riuhtominen ihan muutenkin tekee ihmiselle hyvää! Olen käynyt tässä syksyn mittaan kyllä flamencotunneilla, mutta tällä harrastuneisuuden tasolla se on enemmän aivo- kuin lihasjumppaa, kun on niin kovasti keskityttävä siihen, että oikea raaja liikkuu suunnilleen oikein päin, ettei liikkeistä pysty ottamaan kaikkea irti. Perjantaiaamupäivisin pääsen Johanna Jokisen äiti-vauva-joogaan, mikä on mielettömän hienoa, koska jostain syystä yksin kotona ei tule mieleenkään, että kroppaa voisi väännellä eri suuntiin niin, ettei alaselkä ja niskat kolottaisi. Mutta muuten mun liikunta on vaunujen työntelyä suhteellisen rauhalliseen tahtiin, ja nyt kun tänään pääsi paiskomaan ja kantamaan, sitä ikään kuin huomasi olevansa ihan eri palikoista rakennettu kuin tavallisena päivänä!

Sen jälkeen saattoi sitten hyvällä omallatunnolla tarjota kahvia ja kakkua Kaksplussan Sagalle, joka tuli avaamaan Kertun synttärikauden ja samalla lopettamaan yhden kauden: viimeinen Maailmaan-haastattelu on nyt tehty. Yllättäen tuli oikein haikea olo! Muuten päivät kuitenkin tässä seuraa toisiaan, mutta tämä oli eka kerta, kun tuli pysähdyttyä miettimään, että vauvavuosi on ihan oikeasti aika lailla tässä.