Hälytys

Yhtäkkiä meidän valokatkaisijat on siirtyneet väärälle puolelle oviaukkoja.

Pian puolentoista vuosikymmenen anoppiloinnin ja kohta neljän kuukauden jokapäiväisen asumisen jälkeen tapailen keittiöön ja olohuoneeseen astuessani valoa vasemmalla kädelläni, mikä on hyvin outoa, koska ne ovat aina olleet oikean käden puolella. Vanhassa Kodissakin ne, jotka olivat vasemmalla, olivat ylempänä. Nyt käsi nousee vyötärön korkeudelle, vasemmalle, ja löytää vain seinän. Hämmentävää.

Myös avaimet ovat väärässä paikassa. Onneksi Mummu ehtii aamulenkkeilemään ja pelastamaan lukitsematta jääneen pyörän. Auton avaimet kyllä on taskussa, vaikkei niitä tarvita. Remppamiesten jättämää tyhjiötä on ihana täyttää suunnittelemalla kaikenlaisia asioita uudestaan ja uudestaan alusta asti, kun alkuperäinen idea hukkuu. Nyt olisi myös henkistä ja fyysistä tilaa aloittaa projekteja - mutta ei jaksa vielä! Miksi?! En tajua! Mikä saamattomuus!

Hennoiksi aluiksi kasvaneet aamurutiinit eivät tahdo jaksaa kannatella salakavalasti räällä täyttyneen otsalohkon sisällään pitämiä ajatuksia. Ei, en minä kipeä ole, mutta jotenkin on hölmö olo...

Tällä hetkellä ei tarvitsisi olla edes erityisen tiedostava, kunhan vain olisi edes sen verran aikaansa seuraava, että hoksaisi, että tämä on sitä, kun keho käskee mieltä lepäämään, heittäytymään sohvalle hyssyttämään. Nauttimaan juuri tästä hetkestä. Jos en usko, se heittää jonkun taudin mun kimppuuni.

Rutiinit ja aikataulut

Vastauksena mahdollisiin tiedusteluinne koskien sitä, miksi hyvin käyttäytyviä lapsiperheitä ei "koskaan" näy "missään":

rutiinit ja aikataulut.

Henkilö, jolla ei ole lapsia huollettavanaan, voi liikkua melko vapaasti omien mielihalujensa mukaisesti, joka yleistäen tarkoittaa arkena aikaa toimistojen sulkeutumisen jälkeen, viikonloppuna taas kenties suuremmalla vaihteluvälillä, mutta helpommin jälleen aamu- tai iltapainotteisesti.

Henkilö, jolla on lapsia huollettavanaan, ja uskoo vakaasti näiden pikkuihmisten sisäiseen itsesäätelytaitoon ja salaiseen sisäsyntyiseen viisauteen ja on valitettavasti varsin väärässä, noudattaa edelleen myös lastensa kanssa liikkuessaan vapaasti omia - tai lastensa - mielihaluja. Tästä seuraa herkästi erilaisia konfliktitilanteita, koska lapset - tai aikuiset - eivät optimaalisen vireystilansa ohituksen jälkeen osaa säädellä reaktioitaan, ellei heitä ole siihen pitkämielisesti kasvuiässä ohjattu.

Henkilö, jolla on lapsia huollettavanaan, ja on jo huokaisten elämän pakottamana repinyt palasiksi sen sydänverellään pienelle tyylikkäälle lapulle kirjoittamansa lapun, jossa lukee "Minä en sitten muutu miksikään äidiksi ja anna lasten rajoittaa elämääni!", on tehnyt niin siksi, että on huomannut paitsi oman ja perheensä, myös ympäröivän maailman olemista helpottavan sen seikan, että lasten levosta kannattaa pitää huolta. Kun lapsi - tai aikuinen - on levännyt tarpeeksi, se jaksaa automaattisesti keskittyä paremmin, kestää vastoinkäymiset helpommin ja on muutenkin enemmän aikaa paljon ihanampi. Joustaa toki voi, mutta ihan omalla vastuulla, ja erikoispäivien ohjelmistosta toipumiseen kannattaa varata päivä tai pari.

Yllätyksenä joillekin voi tulla se, että lapsi tarvitsee pikkuvauvaiän ja murrosiän välissäkin mittavat määrät unta, 10-13 tuntia yössä. Se ei ole lapsellista, se on sivistystä. Nukahtamista helpottaa se, ettei ole nukkumaan mennessä jo liian väsynyt. Sopivan nukkumaanmenoajan arvioimista helpottaa se, että joka päivä toimitaan samalla tavalla, koska silloin sekä aikuinen että lapsi pystyvät ennakoimaan päivittäisiä puuhiaan ja vältytään itse aiheutetuilta yllätyksiltä sekä katastrofeilta, joihin ne voivat johtaa. Näin ollen myös ruokailut, peseytymiset ja satu- tai lököilyhetket linkittyvät nukkumisiin.

Minun nuorempi lapseni käyttäytyy kodin ulkopuolella hyvin klo 11-13 ja klo 16-18.30, vanhempi lapseni taas klo 9-13 ja klo 14.30-19 (ei se enää päikkäreitä nuku, mutta jos siesta-aikaan ohjelmoi jotain ylimääräistä, illalla ja seuraavana aamuna meuhkataan kovaa ja kaikesta). Näiden kellonlyömien ulkopuolisiin toimintoihin en välttämättä halua heitä raahata.

Follow my blog with Bloglovin

Paluu arkeen

Mies siis palasi viiden yön reissusta maanantaina. Esikoisen syysloma loppui ja maanantai oli ensimmäinen eskaripäivä yli viikkoon. Olisin voinut heittää kehiin sellaiset tuuletukset, ettei edes afrikkalaisilla jalkapallokentillä sellaisia nähdä! Sen sijaan otin kunnon päiväunet.

Tervehdin teitä, yksinhuoltajat, kunnioituksella ja myötätunnolla. Johtuupa statuksenne parisuhteen loppumisesta tai leikillisemmin puolison työvuoroista, harrastuksista tai reissutöistä, tosiasia on, että lapsellisen arjen pyörittäminen yhden aikuisen voimin on haastavaa ja väsyttävää, ja vaatii etukäteissuunnittelua, luovuutta, nöyryyttä ja pitkää pinnaa. Pelkästään ruokahuollon pyörittäminen vaatii ainakin minun mielestäni hurjasti mielikuvitusta ja tehokkuutta, jos ei mieli syöttää lapsilleen ja itselleen nakkeja, lihapullia, kananugetteja tai muita muoviin pakattuja prosessoituja eläimenlihoja ihan joka päivä, ja jos aikoo viettää aikaa muualla kuin keittiössä kokaten, syöttäen tai siivoten. Tähän lisäksi päiväunien, ulkoilujen ja kauppareissujen keskenään lomittaminen, hygieniasta huolehtiminen ja lasten viihdyttäminen ja niiden perässä juokseminen... Huh.

Kuvittele kauluslisko vipeltämässä.

Mustaa huumoria, jonka ymmärtänette: kun puoliso harrastaa jotain aktiivisesti tai on paljon pois kotoa, lasten hoidosta vastaava henkilö huokailee, että pitäisi varmaan erota, että saisi lomaa edes viikonlopun verran kahden viikon välein.

Itse en kehtaa valittaa omasta tilanteestani nyt ollenkaan. Joskus on nimittäin ollut sellainenkin aika, kun treenejä ja pelejä on ollut suunnilleen jokaiselle viikon illalle. Tällä hetkellä aikataulu on paljon löysempi, ja tasaisempi. Lisäksi, koska kotivanhemmuusnakkia ei tällä kertaa jaettu ja olen kantanut yövalvontavastuun yksin, mies on patistanut minua lepäämään päiväsaikaan ja vielä tehnyt sen hyvin helpoksi takavarikoimalla imurin ja kattilat itselleen ainakin ensimmäisiksi 8-9 kuukaudeksi. Tiedän, että minut on melkein hemmoteltu pilalle.

Mutta että on se vaan ihanaa, että päivät rakentuvat taas normaalin arkirutiinin varaan! Päiväunirytmi tosin tulee tässä piakkoin varmasti muuttumaan, ainakin jos yöt jatkuvat rauhallisina (viime yönä lapsi tosin heräsi yhdeltä yöllä vaipastaan vapautuneeseen voimakkaaseen hajuun, joka vaati ripeitä poistotoimia kirkkaasti valaistuissa saniteettitiloissa, minkä jälkeen nukahtaminen vei taas aikansa, joten nyt jännitetään, miten tuleva yö sujuu), mutta muutokseen on helpompi sopeutua, kun kehykset ovat tutut.

Follow my blog with Bloglovin