Puoliuneton Kymppärissä

Vuodesta toiseen sitä pystyy itseään huijaamaan. "Nyt se on jo niin iso, että kyllä se onnistuu." 

Meillä ei nimittäin perhepeteillä. Paitsi joskus, väsymyksen tai pakon sanelemana, ja sitten kadutaan.

Sitten on ne kerrat, kun kaikesta huolimatta sitä ottaa ja heltyy ja ajattelee, miten ihanaa olisi nukkua tuhiseva lapsi kainalossa ja tuntea uniensa välistä paikkansa hoksanneen tyttären pieni käsi hapuilevan omaani, ja kun nyt kerran iskäkin on pois kotoa, niin totta kai saat nukkua mun vieressä. Jee! Sanoo lapsi ja halaa rutistaa lujaa.

No sitten on se ilta, kun saan nauttia omasta rauhastani ja katsoa televisiosta juuri sitä, mitä haluan - eli päädyn sulkemaan sen huomattuani, ettei sieltä kuitenkaan mitään tule - valvon silti väkisin vähän liian myöhään, vaikka fiksuinta olisi kömpiä petiin jo pian kymmenen jälkeen, mutta kun nyt kerran saan ihan yksin tässä olla niin luen vaikka naistenlehteä vähän, ja sitten kapuan yläkertaan ja könyän peiton alle.

Katselen kaunista lasta ja ihailen sen kiinni painuneita kilometrin mittaisia ripsiä.

Käännän kylkeä, mutta paijaan lasta ensin vähän, varovasti, ettei se herää.

Nukahdan varmaan kyllä heti, mutta kohta havahdun varmistamaan, että lapsella on varmasti peitto päällä.

Seuraavaksi on kokeiltava, ettei sillä ole liian kuuma.

Nyt joku kahahti. Kai se on sängyssä pysynyt eikä tipahtanut lattialle? No juu on. Hyvä. Tietenkin.

(Valvemaailmassa olen suhteellisen paljon luottavaisempi sekä suhteessa maailmaan yleensä, lapsiini että heidän kykyynsä selvitä kolhusta.)

Aijai, nyt se rapsuttaa itseään. Otan kädestä kiinni ja kuiskaan ettei saa raapia.

Sitten pussaan sitä kun se on niin söpö, eikä se siihen herää, ei kai, sehän nukkuu aina niinkun tukki. Onpa se ihana.

Kyllä menee vuodet nopeasti. Vasta äsken se oli vauva, ja sitten vähän vanhempi, ja nyt tuommoinen. Voi.

Ahaa. Nyt mutistaan unissaan. Voi että kun ei saa selvää.

Nukun ehkä jo pidempää pätkää tässä välissä.

Lapsi käännähtää, herää vähän, maiskuttaa ja ottaa mua kädestä kiinni. Ahhh. Tätä odotin. Ihanaa.

Onkohan se jo nukahtanut että voin irrottaa ja kääntää kylkeä että saan nukuttua taas?

Aamulla kello 5.23 kulman takaa kuuluu: "Äiti." "Äi-ti." "Ää-ii-ti." "Äiti." "Ääi-ti." "Äiti." "Äiii-ti." Annan äänimerkin jatkua siinä toivossa, että virta loppuisi ja herättäjä sammuisi, mutta joudun lopulta nousemaan ylös estääkseni hysterian. En onnistu, koska vekkari on jo ehtinyt laatia suunnitelman, johon kuuluvat olennaisina osina äiti, alakerta ja tishi, ja jos äiti yrittää estää suunnitelman toteutumisen, seurauksena on joka tapauksessa hysteria. Äiti on horroksessa ja sopeutuu vaatimuksiin. Kolme tuntia myöhemmin toinen lapsi laskeutuu raukeasti hymyillen rappusia alakertaan. Äiti miettii jälleen kerran, olisiko jollain superkyvyillä voinut vain siirtää iskän paikalle nukahtaneen lapsen illalla omaan sänkyynsä ja aamulla takaisin, jolloin olisi kenties voinut nukkua itse hiukan syvemmin ja kerätä energiaa uuden päivän haasteita varten.

Follow my blog with Bloglovin

Oudot olotilat

Ensinnäkin Eija tutustutti mut eilen tuolla parin kulman takana sijaitsevassa kuntoilurakennuksessa minulle uuteen keskivartalonhallintalajiin, jossa roikutaan taljan varassa roikkuvissa kahvoissa kuin sirkuslaiset ikään, ja vaikka tässäkin kannattaa keskittyä tukipisteisiin ja hengitykseen, jotta liikkeet lähtevät keskikropasta, tuli samalla kiusattua raajojenkin lihaksia. Eipä ole ojentajat ja reidet pitkään aikaan näin kovasti kipristelleet! Hieno tunne.

Toisaalta sinne ei olisi varmaan edes pitänyt mennä tässä nuhassa. Tällaista nenäliinankulutusta ei myöskään ole tässä talossa hetkeen harrastettu: aikuiset ei ole sairastaneet mies- tai naismuistin mukaan noin vuoteen. Veera on varmaan vähiten nuhainen, vaikka olikin saikulla kaksi viimeistä hiihtolomaa edeltävää päivää, kurkku oli kipeä ja olo nuhjuinen. Sama vaiva on toki myös pikkusiskolla, joka nukkuu levottomasti, minkä vuoksi äiti on viimeisinä kolmena yönä ravannut alkovissa peittelemässä ja rauhoittamassa unissaan huutelevaa lasta ainakin kuusi kertaa yössä. Tämäkin on vähän kummallisen tuntuista.

Ovat kuin lentoon lähdössä.

Kolmas oudon tuntuinen juttu on se, että ilmeisesti pitkään vapaapäiväputkeen liittyen Kerttu on nyt nukkunut vain yksiä päikkäreitä, mikä muuttaa päiväjärjestystä aika radikaalisti, koska ajalliset etapit ovat vähemmässä: ei tarvitse ennakoida nukahtamis- ja heräämisaikoja! Keskellä päivää on nyt toinen todellisuus, jonka aikana voidaan olla isojen ihmisten kesken. Vau.

Nyt sitten neljäs kumma asiaintila on se, että Mies otti isot tytöt mukaansa ja vei ne suuremman kaupungin sykkeeseen nauttimaan kulttuurista, hyvästä ruoasta ja hotellielämästä, palaavat siis vasta huomenna. Ilta oli omanlaisensa, koskapa olin jo unohtanut, millaista on olla ilman hyvää juttuseuraa eli Veeraa silloin, kun Mies on jään tai tien päällä, mutta mukava kuitenkin. Nyt Kerttu nukkuu. Tulisikohan jotain naistenleffaa? Korkkaisinko jonkun ihanan kuivan siiderin?

Follow my blog with Bloglovin

Matkustajat

Eilen nukuttiin pitkään, kiitos Miehen aamu-unistamistekniikan, mutta seurauksena tietysti Kertun päiväunet myöhäistyivät ja menivät epäkeskoon muun perheen toiminnan suhteen niin, että ne kestivät vain reilun tunnin. Unien keskeltä havahtuminen aiheuttaa unien keskeltä havahtumista myös yöllä, kuten sain huomata: öistä huutelua, sen hiljentelyä uudelleen peittelyllä ja tassutuksella, äidin kömpimistä jo viilenneen peittonsa alle, havahtumista, huutelua ja niin edelleen kesti suunnilleen puoliyöstä kolmeen. (Nuha? Kevyt mahatauti? Hampaat? Huonot päikkärit?)

Tätä ennen olin kuitenkin illalla laittanut kellon soimaan klo 6.50, sillä olimme lähdössä, tyttäreni ja minä, aamubussilla Tampereelle. Siis naureskellen, että eihän meillä oikeasti kukaan enää siihen aikaan nuku. Kun klo 5.55 kävin vielä kerran peittelemässä huutelevan pikkuihmisen, joka oikeasti oli vielä väsynyt ja nukahti, tajusin horroksessani, että jos linja-autoasemalla on oltava varttia vaille kahdeksan, olisi ehkä hyvä sittenkin siirtää herätys jo puoli seitsemäksi. Sen tein.

Seuraavaksi havahduin siihen, että alakerrasta ei enää kuulu ääniä, avaan silmäni ja näen kellon näyttävän 6.49. Sinkoan itseni ylös, pikapesen ja puen, huomaan, että olen näppärästi sammuttanut herätyksen, sytytän valot tyttöjen huoneeseen, jossa Veera, vanha seikkailja ja reissutyttö, kipuaa heti innosta hyristen alas parvelta ja ryhtyy pukemaan, mutta Kerttu on äärimmäisen loukkaantunut joutuessaan heräämään kesken uniensa. Onneksi se syö vielä tissiä, koska pieni aamumaitosessio paitsi tukkii sen suun, myös rauhoittaa sen verran, että saan sen puettua päivä- ja ulkovaatteisiin yhdeltä istumalta. Samaan aikaan Veera on saanut itsensä valmiiksi hyvin epämaanantaiaamumaisesti ja auliisti hakee jääkaapista illalla isänsä kanssa tekemänsä eväät ja sujauttaa ne minun kassiini.

Aamupala syödään
tietenkin vasta,
 kun bussi on liikkeellä.

Otamme mukaan meitä erittäin hyvin kohta kolme vuotta palvelleet Kööpenhaminasta pakon edessä ostetut matkarattaat, koska bussi ja kerrostalohissi. Keli on hyvin liukas. Matkaa bussiasemalle on noin 1,7km. Pihasta lähtiessämme kello on suunnilleen varttia yli seitsemän. Ehdimmekö ajoissa, jotta pääsemme valitsemaan bussista sellaiset paikat, joissa lapset viihtyvät ja ovat turvassa, mutta eivät häiritse muita matkustajia kohtuuttomasti?

Kyllä!!! Veera on ihan paras! Se luistelee aamuhämärässä pitkin Kuukkarin katuja ja sitten marssii reippaasti kulkukelpoista jalkakäytävää sellaista tahtia, että olemme kuin olemmekin laiturilla tasan varttia vaille kahdeksan. Bussi tosin tuli paikalle myöhässä, mutta äitikin pysyi rauhallisena, vaikka joutui vastaamaan sitä ennen useaan bussin saapumista koskevaan kysymykseen.

Kerttu nukkui reissun aikana noin puolen tunnin päikkärit välillä Sammonkatu-Kaupinkatu-Kalevantie- linja-auton lähtö; sitten kotona puoli viidestä kuuteen. Nukahti varttia yli kahdeksan. Katsotaan, mitä tästä seuraa.

Follow my blog with Bloglovin

Mun tytöt tänä viikonloppuna

Veera oli Mummulassa yökylässä saamassa one-on-one -erityishuomiota. Niillä on siellä ihan omia tyttöjen juttuja, mikä onkin tosi kiva. Isosiskous on rankkaa, varsinkin, kun ei halua sanoa ääneen, miten rankkaa se on, kun pikkusisko tuntuu vievän vanhempien huomiosta aivan suhteettoman suuren osan, kun itsekin niin kovasti sitä rakastaa ja tuntee tietävänsä, että sillä on oikeus siihen, kun se on niin pieni. Ja äiti, itsekin isosiskona, kuvittelee tunnistavansa tunteen, ja yrittää useilla eri tavoilla, joista jonkin toivoo olevan tarpeeksi uskottava, viestiä isosiskolle, että tällä on aivan yhtäläinen oikeus vaatia vanhempiensa huomiota, ja pelkää unohtavansa viestinsä sisällön taas seuraavan kiukkukohtauksen aikana.

Vanhempi tyttäreni tarvitsee paljon enemmän unta kuin malttaa omaehtoisesti nauttia. Jo muutaman viikon ikäisenä se halusi seurustella, kun meillä oli vieraita, ja valvoi kahdeksan tuntia putkeen. Sillä on sisäsyntyinen tarve kokea koko maailma koko ajan, eikä se varmasti nukahda kesken iltapuuron ja tuota meille hauskaa kotivideomateriaalia. Koska sen aivoissa surraa jatkuvasti mitä ihmeellisimpiä ajatuksia, se kuitenkin tarvitsisi lepoa, jottei suureksi kasvaneiden tunteiden aiheuttama itku ja/tai uupuneisuudesta syntyvä turhautunut kiukku pääsisi valloilleen. Kun se yhdistyy vähän negatiiviseen temperamenttiin ja jäätävään pikkuvanhuuteen, tulos voi olla äärimmäisen raastava ja hermoja koetteleva. Siksi on tullut pohdittua näitä lapsi&uni -juttuja enemmänkin.

Yökyläillessä on hauskaa ja aika kuluu siivillä ja uni olikin tullut vasta kymmeneltä. Uuteen aamuun herättiin kuitenkin tietenkin jo puoli kahdeksalta. Iltakuuden jälkeen tyttären ilme alkoi muuttua sulkeutuneemmaksi ja hyvin vakavaksi, eikä mikään kauheasti enää huvittanut. Puoli kahdeksalta minä menin pistämään pikkusiskon petiin ja jäin lueskelemaan ja hihittelemään Bridget Jonesia ja Mad about the Boyta, jonka Leena minulle lainasi, ja kuuntelin toisella korvalla alakerrasta kuuluvaa vollotusta. Tyttö sai itsensä koottua isänsä myötätuntoisella avustuksella, mutta kun se kahdeksalta kiipesi kuuntelemaan iltasatua, ei päästy kuin ensimmäiselle sivulle, ennen kuin ääni alkoi väristä ja kyynelten kostuttama vuodatus alkoi uudestaan: ikävä oli valtava, toinen yö olisi pitänyt saada olla vielä, nyt on ihanaa kun yöpaita ja unikaverit vielä tuoksuu Mummulta, mutta mitäs sitten kun ne pestään ja ne alkaakin tuoksua meiltä, ei ole mitään muistoa Mummusta - no mutta ajattele miten kiva on, että sä voit käydä moikkaamassa sitä jo vaikka heti huomenna uudestaan! - no joo-o, mutta... mutta... mutta entäs sitten kun se kuoleeee!!! byhyyyyy! Kuuntelin ja paijasin ja kyllä se rauhoittui. Mutta voi toista. Voi pientä.

Ja sitten ihan toisen sävyisiin asioihin: johtuipa sitten eilisistä House of Lola -vaatekutsuista tai sitten muuten vaan kokonaisvaltaisen muotivainun syttymisestä tässä herkässä 15kk 6pv iässä, mutta Kerttupa valitsi tänään ihan ensimmäistä kertaa ikinä itselleen asun! Ei siis pelkkiä asusteita, vaan ihan vaatekappaleita oman makunsa mukaisesti. Kertun vaatteet säilytetään hoitopöydän sijainnin jäljiltä vessan laatikostossa, johon se totta kai itse ylettyy vähän liiankin tehokkaasti ja päivittäin käy ihailemassa tekstiileitään sekä kuljettaa niitä herkästi yllätyksellisiin paikkoihin. Tänään tyttö tuli vessaan, avasi laatikon, otti sieltä apinatunikan, antoi sen äidille ynähdyksen kera ja nosti kädet pystyyn. Äiti kysymään, että ai haluutko tän päällesi, ja Kerttu nyökkää: jjoh. Äiti suostuu hiukan huvittuneena, tunika puetaan, ja seuraavaksi lapsi osoittaa henkariin: nallenkorvahuppari. Ai se myös? Jjoh. Saatuaan myös hupparin päälleen lähti tyytyväisenä viipottamaan olohuoneeseen vetoketjua rämpläten.

Toista yhteistä lasta odotellessa toivoimme, ettei tulisi ihan edellisen kopiota. Synnytyssalissa tuli déjà vu: ellei vauvan tukka olisi ollut selvästi lyhyempi ja vaaleampi, olisin voinut vannoa, että sylissä oli sama tyyppi kuin viisi vuotta aiemmin. Näyttävät myös molemmat olevan vähän huonoja nukkujia ja tietävän selvästi oman vaatemakunsa. Nukkumisen osalta olin jo tyytynyt kohtalooni, mutta enpä taida päästä käyttämään tätäkään lastani itse pukemanani asusteena.

Follow my blog with Bloglovin

Kertun (15kk) nukunnat

Ääääää! En ala! Elämänhallintani on palasina! Ei tule mistään mitään nyt kun en pysty ennakoimaan mitään. Tana.

Positiivista siinä, että Kerttu herää kuudelta tai ennen, on se, että se nukahtaa puoli yhdeksän tienoilla suunnilleen puoleksi tunniksi, jolloin minä saan lukea lehden ja syödä brunssini, sekä hoitaa tärkeitä asioita, kuten blogikirjoittelua ja tavaroiden keräilyä. Kun se herää taas, olen reipas ja valmiina lukemaan, tanssimaan, vaihtamaan vaippaa ja syöttämään, kunnes lähdetään hakemaan Veera eskarista (tämä vuorosana muuten sanotaan sitten ihan joka päivä, tunnen joskus itseni semmoiseksi kirjaksi, jonka nappeja painamalla saa aikaiseksi ennalta-arvattavia ääniä). Loputkin päivästä sujuu aika lailla tietyn kaavan mukaan, ja aikuisten ja pienen ja ison lapsen tarpeet saa näppärästi toistensa lomaan.

Paitsi.

Yöimetykset loppuivat jo lokakuun lopussa, ja sitten vielä uudestaan, ja viime viikolla ihan oikeasti. Huutoa riitti, energiaa äidillä ei, joten oli tosi kiva, että vanha aikataulu piti vielä viime viikolla.

Nyt yöt menee aika hyvin, yhdeltä ja neljältä se havahtuu, välillä selvitään tutituksella, välillä pitää tuskailla pidempään. Nyt Kerttu on kuitenkin alkanut kyseenalaistaa kakkospäikkäreitä. Parina päivänä, kun on ollut tavallista parempaa seuraa, uni ei ole ollenkaan ollut tullakseen, ja tällä viikolla iltapäivänukahtaminen on ollut tosi hankalaa.

Tänään tuli pommi: se ei nukahtanutkaan aamun eskarireissulla! Pakkasta oli sen verran, etten viitsinyt alkaa haahuilla tuntitolkulla ulkona, joten tultiin sisälle. Kiukkuinen se alkoi olla vähän ennen kymmentä, joten aloin virittelemään kevennettyä pakkasvarustusta sen päälle, kärryteltiin kymmenen minuuttia ja raskas tuhina alkoi kuulua vällyjen seasta.

Kauanko se nyt sitten nukkuu? Tänäänkö se siirtyi yksiin päikkäreihin? Nukkuuko kerralla kolme tuntia, niin että ehditään suunnitellulle kauppareissulle eskarista suoraan, vai pitääkö nostaa vielä sisälle riisuttavaksi ja puettavaksi ennen Veeran hakua? Mitä tapahtuu iltapäivällä? Entä yöllä? Miksei se odottanut hiihtolomaviikkoa? Ja miksi se muka olisi ollut parempi ajankohta?

Nukkuu vielä. Ihan just puen päälleni, otan kauppakassin mukaan ja lähden hakemaan Veeraa eskarista.

Follow my blog with Bloglovin

Ave Carissimo

Täällä Kertun pitäisi nukkua
suloisesti tähtitaivaan alla.

Oi rakkaani, joka säästit minut vuoden alusta asti aamuherätyksiltä heräämällä itse, vaihtamalla nukkumapaikkaa, vartioiden pienimmäisesi unta oman leposi kustannuksella ja antamalla minun nukkua puoli yhdeksään asti, takaisin kuolevaiseksi palannut vaimosi tervehtii sinua tänä ensimmäisenä arkiaamuna tavallistakin lämpimämmin tuntein!

The Crib. Huomaa PIP Studiosin Birds of Paradise
-kuosi aloittelevalle lintubongarille.

Täällä Veeran pitäisi saada nukkua rauhassa.
Sanoo nukkuvansakin, en usko,
ettei muka herää siskon kiljuntaan.

Viimeisen kuukauden aikana Kertun yöelämässä tapahtunutta:

• lapsi nukahti säännöllisesti klo 20.15-20.30 välillä, heräsi uuteen päivään ensin kuuden jälkeen, sitten pikku hiljaa yhä aikaisemmin, mutta palasi jälleen noin 9,5-10 tunnin yöuniin (lisänä päikkärit noin klo 8.45-10.30 ja 14-15.45)
• vaikka yöimetykset olivat pannassa, lapsi heräsi silti lähes joka yö ainakin kerran kolmen - neljän tienoilla huhuilemaan lähimmäisen perään, mutta rauhoittui melko nopeasti, kun sille lykkäsi tutin suuhun - syytä ei voi tietää: kenties ikenet juilivat, ehkä lisääntynyt itsenäisyys pisti miettimään syntyjä syviä, levottomat jalat saattoivat sinkaista tytön rakettimaisesti pystyasentoon, paholaislapsi tunkeutui mahdollisesti pintaan yön pimeinä tunteina..?
• joululomalla oli tarkoitus saada aamu-uneen lisää pituutta myöhentämällä ekoja päikkäreitä ja lyhentämällä toisia
• suunnitelma ei toteutunut, koska lomalla oli muutakin tekemistä kuin pohtia päiväunirytmejä ja hurjaa vauhtia paraneva motoriikka siirsi muutoksissa etusijalle pinnasängyn siirtämisen pois yläkerran portaiden viereisestä tilasta ("ei sinne ylös mitään porttia laiteta, kun ei ollut Veerankaan aikana")
• pinnasänky siirrettiin perähuoneen alkoviin kaksi viikkoa sitten maanantaina, ja kun yösydämellä lapsi taas heräsi ihmettelemään maailman menoa, se myös kommentoi sitä sen verran kovaan ääneen, että äiti unenpöpperössään ensin hyssytti sitä ("hys, Veera herää! nyt pää tyynyyn ja silmät kiinni, hyvää yötä"), toisti viestinsä muutamaan kertaan lapsen ponkaistua salamannopeasti takaisin jaloilleen, ja kun lapsen mielestä nyt olisi ollut tosi hyvä hetki kuitenkin hengailla yhdessä eikä missään nimessä nukkua eikä se äidin mielestä ollut ollenkaan sopivaa, lapsi päästi porun ja äiti tietenkään ei keksinyt mitään muuta ratkaisua, kuin lykätä sille tissin suuhun. Siinä palkintoa ei-toivotusta käytöksestä, niin.
• isä halusi kantaa kortensa kekoon ja tässä viimeisen viikon aikana tuli aina ensimmäisen yöparahduksen kuullessaan käskemään äidin takaisin nukkumaan, mitä käskyä äiti ensin vihaisena uhmasi, mutta tajusi sitten totella, ja sai siten nauttia useampana aamuna vielä parista-kolmesta lisäunitunnista ihan omassa sängyssään, minä aikana armas puoliso pelkällä läsnäolollaan ja ilman tissisordiinoa sai lapsen rauhoittumaan, joskaan ei välttämättä nukkumaan (höpötystä ja tyynyjen kääntelyä kuulemma harrasti siellä pieni ihminen nokkauniensa välissä), ja torkuskeli itse miten kuten, kunnes äiti katsoi nukkuneensa tarpeeksi ja tuli hyväntuulisena nostamaan lapsen pois sängystä, päästäen isän jatkamaan uniaan vielä pariksi-kolmeksi tunniksi
• eilen ja toissapäivänä maistui enää yhdet päiväunet klo 11-14, mutta osin ulkopuolisista tekijöistä johtuen ja toisaalta myös yöunien rikkonaisuuden vuoksi tämäkään uni ei ollut kovin sikeää



Tähän äiti päätyi nukkumaan puoli viideltä
juoksenneltuaan ensin oman sänkynsä ja alkovin väliä
puoli kolmesta asti aina 20 minuutin pätkissä.

• nyt olen ymmälläni, enkä tiedä mitä odottaa, arki alkoi ja päävastuu lapsesta on taas minun

Follow my blog with Bloglovin

Suodatinpussivaje

Juotiin eilen illalla iltakahvien sijaan glögit, koska niitä on juotu tänä vuonna tosi vähän, ja suodatinpussit olivat unohtuneet ostoslistalta ja päässeet loppumaan. Ilmoitin, että haen pusseja sitten aamulla vaunulenkillä, että saadaan päivä alkuun kunnialla.

Olin kyllä havainnut sääennusteessa ilmoitetun, että kylmää on tulossa, mutta kuka näiden juhlapyhien aikaan muka tietää, mikä päivä on menossa... Niin että en kyllä todellakaan tajunnut, että se loppuvuoden ainoa kunnon pakkasaamu olisi tänään! Huomasin senkin vasta puoli kymmenen aikaan, kun Kerttu alkoi olla sopivasti väsyksissä ja olin aloittamassa pukemishommia, ja varmuuden vuoksi vilkaisin keittiön ikkunasta lämpömittaria. Miinus kaksikymmentä astetta! Täällä länsirannikolla! Tänä talvena!

Naapurikorttelin Leon äidin kanssa on pitkin syksyä päivitelty sitä, miten tässä oikein pitäisi lapsia pukea, kun ensin on helle ja sitten nollakeliä, sitten mukava 15 astetta, nollakeliä, vähän pakkasta, paljon vettä, vähän lunta ja jäätä, 10 astetta, nollakeliä ja joulukuussa edelleen lämpöasteita, jonka takia satunnainen viiden asteen pakkanen tuntuu terveisiltä Siperiasta. Että mitä sitten puetaan, kun on oikeasti kylmä? No tänään heräsi uusi kysymys: onko 20 pakkasastetta muka oikeasti kylmä? Kyllähän ainakin Keski-Uudellamaalla ala-asteen pihalla painettiin vielä miinus 25 asteessa. Pelko siis pois: kyllä lapset ulkona pärjää! Mutta miten on vaunuissa makaavan kääpiön laita?

Uloshan oli lähdettävä, eikä pelkästään suodatinpussien vuoksi, vaan siksi, ettei ko. kääpiö hevillä eikä räpillä nukahtaisi päikkäreille omaan sänkyynsä, koska olisi jännästä uudesta päiväsaikaan tapahtuvasta nukutuskuviosta niin tohkeissaan, että unohtaisi olevansa väsynyt, mikä kuitenkin muistuisi varsin väkevästi erityisesti kanssaihmisten mieliin siinä vaiheessa, kun nukahtamista olisi odoteltu jonkin aikaa, ja kirkunan melutaso nousisi eksponentiaalisessa suhteessa siihen turhautumiseen, jonka itsesäätelyn ja -rauhoituskyvyn puute silmämääräisesti täydellisen uupuneessa pikkulapsessa aiheuttaa. Oletimme.

Illalla oksat näyttivät tältä.

Näin ollen puimme lapselle päälle seuraavaa: 1) kuiva vaippa 2) aluspaita ja sukkahousut 3) päällyspaita, sisähousut ja sukat 4) välihaalari 5) kahdet villasukat, tumput, rukkaset ja kypärämyssy 6) vanutopattu vaunuhaalari huppuineen 7) lampaantalja selän alla 8) lämpöpussi 9) pieni fleecepeitto pään alle ja taakse 10) iso fleecepeitto lämpöpussin ympärille 11) tuulensuojapeite 12) harso peittämään viimeinenkin kontakti ulkomaailmaan sekä luomaan hengityksen voimalla aavistuksen lämpimämpi ilmasto vaunun kuomun sisäpuolelle.

Äitikin veti ulkohousut verkkarien päälle ja sormikkaat omien hanskojensa alle, kärrytteli iloisesti toiseksi lähimpään kauppaan, nautiskeli pakkasen valkaisemista oksistoista ja siitä tekemisen meiningistä, jonka tällainen äärimmäisurheilu synnyttää. Nolosteli vähän sitä, että miinus kaksikymmentä astetta sai aikaan äärimmäisiä tunteita. Työnsi suodatinpussit ja lapsen kotiin ja salli puolisonsa nostaa vaunut tuulikaappiin.

Huomasi vasta sitten, että kaikki omat kengät jäivät vaunujen taakse tuulikaappiin, ja joutui hiihtämään naapuriin kellarin ovesta numeron 47 lenkkareissa, koska ne olivat ainoat, joihin ylettyi herättämättä lasta.

Follow my blog with Bloglovin

Rutiinit ja aikataulut

Vastauksena mahdollisiin tiedusteluinne koskien sitä, miksi hyvin käyttäytyviä lapsiperheitä ei "koskaan" näy "missään":

rutiinit ja aikataulut.

Henkilö, jolla ei ole lapsia huollettavanaan, voi liikkua melko vapaasti omien mielihalujensa mukaisesti, joka yleistäen tarkoittaa arkena aikaa toimistojen sulkeutumisen jälkeen, viikonloppuna taas kenties suuremmalla vaihteluvälillä, mutta helpommin jälleen aamu- tai iltapainotteisesti.

Henkilö, jolla on lapsia huollettavanaan, ja uskoo vakaasti näiden pikkuihmisten sisäiseen itsesäätelytaitoon ja salaiseen sisäsyntyiseen viisauteen ja on valitettavasti varsin väärässä, noudattaa edelleen myös lastensa kanssa liikkuessaan vapaasti omia - tai lastensa - mielihaluja. Tästä seuraa herkästi erilaisia konfliktitilanteita, koska lapset - tai aikuiset - eivät optimaalisen vireystilansa ohituksen jälkeen osaa säädellä reaktioitaan, ellei heitä ole siihen pitkämielisesti kasvuiässä ohjattu.

Henkilö, jolla on lapsia huollettavanaan, ja on jo huokaisten elämän pakottamana repinyt palasiksi sen sydänverellään pienelle tyylikkäälle lapulle kirjoittamansa lapun, jossa lukee "Minä en sitten muutu miksikään äidiksi ja anna lasten rajoittaa elämääni!", on tehnyt niin siksi, että on huomannut paitsi oman ja perheensä, myös ympäröivän maailman olemista helpottavan sen seikan, että lasten levosta kannattaa pitää huolta. Kun lapsi - tai aikuinen - on levännyt tarpeeksi, se jaksaa automaattisesti keskittyä paremmin, kestää vastoinkäymiset helpommin ja on muutenkin enemmän aikaa paljon ihanampi. Joustaa toki voi, mutta ihan omalla vastuulla, ja erikoispäivien ohjelmistosta toipumiseen kannattaa varata päivä tai pari.

Yllätyksenä joillekin voi tulla se, että lapsi tarvitsee pikkuvauvaiän ja murrosiän välissäkin mittavat määrät unta, 10-13 tuntia yössä. Se ei ole lapsellista, se on sivistystä. Nukahtamista helpottaa se, ettei ole nukkumaan mennessä jo liian väsynyt. Sopivan nukkumaanmenoajan arvioimista helpottaa se, että joka päivä toimitaan samalla tavalla, koska silloin sekä aikuinen että lapsi pystyvät ennakoimaan päivittäisiä puuhiaan ja vältytään itse aiheutetuilta yllätyksiltä sekä katastrofeilta, joihin ne voivat johtaa. Näin ollen myös ruokailut, peseytymiset ja satu- tai lököilyhetket linkittyvät nukkumisiin.

Minun nuorempi lapseni käyttäytyy kodin ulkopuolella hyvin klo 11-13 ja klo 16-18.30, vanhempi lapseni taas klo 9-13 ja klo 14.30-19 (ei se enää päikkäreitä nuku, mutta jos siesta-aikaan ohjelmoi jotain ylimääräistä, illalla ja seuraavana aamuna meuhkataan kovaa ja kaikesta). Näiden kellonlyömien ulkopuolisiin toimintoihin en välttämättä halua heitä raahata.

Follow my blog with Bloglovin

Väsähdys

Rintaruokailun vähentämisvaatimukset ajoivat
Kertun paperinenäliinadieetille.

Olen hoitovapaalla, en siis etsi nyt lähteitä julkaisemilleni tiedoille vaan vedän mututuntumalla: eikös se ollut niin, että yksi valvottu yö vastaa promillen humalaa? Ja että keskimäärin pikkulasten vanhempien univelka vastaa jotain käsittämättömiä viikkomääriä. Ajatelkaapa tätä, kun ajatte aamuisin autoillanne päiväkotien liepeillä!

Voin siis hyvällä syyllä olla onnellinen siitä, että tänään on paitsi lauantai eli toisenkin aikuisen vapaapäivä, myös edelleen hoitovapaa- eikä työelämäjakso. Edellisiltana käsittelin tuskaani huonosta äitiydestäni, joka tällä kertaa kiteytyi siihen, että olen turhaan itkettänyt lastani yöaikaan jo yhteensä varmasti kolmeen eri otteeseen, kuvitellen kullakin kerralla kyseessä olevan SE hetki, jonka jälkeen kieltäydyn rinnantarjoamisesta absoluuttisesti, vain sortuakseni ihmissordiinoksi joko kymmenien minuuttien, tuntien tai muutamien päivien jälkeen. Kuvainnollisen tuhkan laskeuduttua henkäisin syvään ja päätin, että nyt en pehmene.

Toissayönä menin nukkumaan yhdentoista maissa, nukahdin aika nopeasti, mutta valvoin sitten puoli yhdestä kolmeen lasta tyynnytellen ja kevyen unen syvenemistä odotellen, sitten kävin laittamassa tutin sen suuhun varttia vaille viisi ja ehdin nukahtaa ennen kuin se puoli tuntia myöhemmin huomasi tulleensa petetyksi ja aloitti rääkymisensä. Siis se ei todellakaan ole mitään vienoa nyyhkimistä, jonka voisi jättää leikisti kuulematta kun väsyttää niin, ei näistä meidän tytöistä. Synnärillä yökkö varmisti, että asuttehan te omakotitalossa, että jos ette, niin hänhän voisi vaikka kirjoittaa jonkun todistuksen siitä, että vauva huutaa tuolla tavalla, vaikkei sitä uhatakaan kirveellä tai ole heitetty seinään.

Kun siis eilen aamulla seitsemältä heräsin, unta oli ehtinyt kertyä yhteensä hitusen alle kuusi tuntia. Vahvasti uskon ymmärtäneeni, että prolaktiinilla on vaikutusta paitsi maidontuotantoon, myös siihen, että imettävä äiti pysyy paremmin tolkuissaan vähemmälläkin unella, mutta näköjään tässä vaiheessa vaikutus ei enää kanna kovin pitkälle. Viime yön unisaldo, jonka pienuudesta osin syytän Suomen jalkapallomaajoukkueen herättämiä ja illalla tyhjiksi todettuja toiveita, oli muutaman hereillä vietetyn tovin jälkeen suunnilleen viisi tuntia, ja aamun tunnelmat olivat aika matalat.

Kamelin selän katkeaminen oli lähellä siinä pisteessä, kun olin ensin hengaillut yksivuotiaan kanssa kaksistaan seitsemästä puoli yhdeksään, sitten laittanut aamupalaa sille ja seuraavalle siskolleen, jatkanut yksivuotiaan lukutuolina ja moiskautusten kohteena olemista zombimielentilassa ja haaveillut omasta kahvihetkestä, joka toteutui puoli kymmeneltä, mutta kuusivuotiaan seurassa päivän askarteluvinkkejä kuunnellen... kun Kerttu oli nukkunut aamupäiväuniaan jo pari tuntia, ja isä vasta teki kahden isomman tyttärensä kanssa lähtöä kaupungille, tiesin, etten enää pystyisi ottamaan torkkuja itse, koska olisin yksin kotona ja että Kerttu heräisi nyt minä hetkenä tahansa, ja pahimmassa tapauksessa saisin viettää koko päiväunien välisen ajan taas kahdestaan sen kanssa ilman aikuisvertaistukea, ja siinä vaiheessa mies heittää jonkun vitsin, jota en horroksissani tajua ja saan siitä osakseni ihme vinoilua.

Onneksi sain kasattua itseni ja käännettyä ajatukset myönteisemmälle vaihteelle. Selailin sohvalla maaten naistenlehtiä, ja kävin kurkkimassa ikkunasta vartin välein, en useammin. Kyllä siinä akut sen verran latautuivat, että huumorintajukin palasi. Jollekin tasolle. Mut on tää hei pehmeet touhuu.

Follow my blog with Bloglovin

--- Levottomuudet palasivat Kuukkariin ---

Reilu pari viikkoa sitten porilaisessa täysihoitolassa loppunut yöelämä on jälleen päässyt vauhtiin. Rauhallisista öistä saatiin nauttia vajaan viikon verran, mutta sen jälkeen levottomuudet palasivat.

Mitä oikein tapahtui, täysihoitolan johtajatar, rouva P.?

No, edellislauantaina asukas alkoi käyttäytyi vaativasti, oli vähän lyhytpinnainen ja yllättävän väsyneen oloinen. Yöllä hän heräsi liikuttuneessa tilassa ja jokseenkin nuhaisena, eikä rauhoittunut nukkumaan, ennen kuin olin järjestänyt hänelle lääkettä ja juotavaa, minkä jälkeen jouduin paijailemaan hänet uneen. Seuraavina päivinä analysoin tilannetta sen verran, että selvästi pientä flunssanoiretta oli olemassa, vähän lämpöäkin, mutta koska touhut jatkuivat päivällä ihan normaalisti, ei ollut syytä huoleen. Seuraavatkin yöt olivat kuitenkin vaikeita, eräänäkin aamuna jouduin aloittamaan työpäiväni jo kello neljältä, koska asukkaan viereltä ei kerta kaikkiaan päässyt enää yöherätyksen jälkeen poistumaan.

Olen kuitenkin asemani vuoksi vastuussa myös asukkaiden terveydellisestä turvasta, minkä vuoksi katsoin tarpeelliseksi siirtyä hoitamaan myös yövuoroa. Valitettavasti tämä tarkoitti maitotarjoilun palauttamista, sillä se näytti rauhoittavan asukkaan nopeimmin, jolloin me muutkin saimme levättyä paremmin.

Johtajattaren työvuoro jatkuu pian.

Entä tämän viikkoiset tunnelmat?

Asukkaan ohimoilta viikonloppun jälkeen niskan kautta selkään levinnyt haalea punapilkkuinen ihottuma sai minut varmistamaan terveydenhoitajalta, että itse asiassa sekä se että yllä kuvaamani flunssaisuus ja ärtyisyys liittyivätkin asukkaan pari viikkoa sitten saamaan MPR-rokotukseen, jonka saajista 5-15%:lla esiintyy tällaisia lieviä tuhkarokon oireita. On siis rauhoittavaa tietää, mistä levottomuudet johtuivat, ja periaatteessa asukas on nyt terve. Harmillista on, että tämän sattumuksen myötä hän palasi takaisin vanhaan tapaansa, ja vaikka vielä viime viikolla yöherätyksiä tuli vain yksi, niin esimerkiksi viime yönä jouduin rauhoittelemaan asukasta puolilta öin, puoli kolmelta ja vielä neljältä, kunnes kuudelta esitin aamun alkaneen, vaikka asukas selvästi vielä oli väsynyt. Näin takasin itselleni vapaan hetken heti aamuyhdeksältä. 

Voidaanko vastuu sälyttää nyt jonkun tietyn henkilön harteille?

Kyllähän tässä on itse vastuu kannettava: minä mokasin, lähinnä yötarjoilun osalta. Tosin en ruoski itseäni kovin pahasti, koska asukkaan hätä ensimmäisinä sairastusöinä oli käsin kosketeltava, ja tietenkin halusin tehdä kaikkeni hänen olonsa parantamiseksi. Kuitenkin maitotarjoilu olisi pitänyt lopettaa heti, kun tukkoisuus oli ohi, sillä nyt on jo selvää, että asukas unesta havahtuessaan ei enää osaa rauhoittaa itseään, vaan turvautuu jälleen lämpöiseen syliin ja maitoon.

Miten tästä eteenpäin?

Nyt käymme neuvotteluja herra johtajan sekä muiden asukkaiden kanssa siitä, voinko taas lopettaa tarjoilut. Seurauksena on varmasti taas huudontäyteinen yö tai pari. Itse olisin valmis kärsimään mielummin sen kuin jatkuvan henkilökohtaisen horrostilan, mutta valvomaan tottumattomammille tämän ajatuksen myyminen on haasteellisempaa. Katsotaan nyt.

Kiitos.

Lisää aiheesta:
Tilanne täysihoitolassa rauhoittunut 28.10.2014
Mellakka keskeytti tiedotustoiminnan 24.10.2014

Follow my blog with Bloglovin

--- Tilanne täysihoitolassa rauhoittunut ---

Mellakoitsija riisui taisteluhansikkaansa

Haastattelimme viime viikolla porilaisen täysihoitolan johtajatarta, rouva P:tä, saadaksemme selkoa yöaikaan häiriötä aiheuttaneen asukkaan motiiveista ja tilanteen vakavuudesta. Olemme nyt palanneet tapahtumapaikalle.

Johtajatar P., onko yötarjoilun lopettamisesta johtunut mellakointi laantunut?

Kiitos kysymästä, kyllä! Kuten viimeksi ennakoin, muutama yö meni ikään kuin vanhasta tottumuksesta pariin kertaan heräillen: asukas alkoi huutelemaan tarjoilun perään, mutta uskoi kyllä ensimmäisellä kerralla, kun rauhoittelin hiukan, paijailin takaraivoa ja peittelin uudestaan. Toisen kerran, siinä kolmen-neljän aikaan herätessään, asukas oli jo pettyneempi, ja asia jouduttiin selvittämään perin pohjin, kuitenkin täysin positiivisessa hengessä. Maitoa ei nyt kerta kaikkiaan enää tarjoilla. Kaiken kaikkiaan rauhoittumiseen ja sen jälkeiseen uudelleen nukahtamiseen kului puolisen tuntia, mutta sen jälkeen rauha jatkui aamuun asti. Neljäntenä yönä jouduin käymään asukkaan luona yhden ylimääräisen kerran, mutta viime yönä hän nukahti normaalisti klo 20.15 ja heräsi seuraavan kerran vasta klo 5.45. Periaatteessa henkilökunta on valmistautunut aloittamaan työpäivän vasta seitsemältä, joten nukutin tytön vielä, vaikka hän selvästi olisi jo ollut valmis aloittamaan aamun. Siksi pääsin itse takaisin torkkumaan vasta puoli seitsemän jälkeen, mutta onneksi hoitolan toinenkin asukas heräsi vasta puoli kahdeksalta.

Onko nyt kyseessä todellinen edistysaskel, vai onko tämänhetkinen tilanne vain väliaikainen rauha?

Aiemmista kokemuksista viisastuneena uskallan sanoa vain, että kaikki on mahdollista, ja että aivan varmasti yöheräilyt tulevat jatkumaan jossakin vaiheessa. Hampaiden kolotus ja mielikuvituksen kehittyminen tuovat tuonnempana varmasti uusia haasteita, samoin ennen pitkää edessä oleva sänkyjen vaihto. Tärkeintä on nyt kuitenkin osata nauttia tästä hetkestä, ja henkilökunnan mahdollisuudesta katkeamattomiin yöuniin! Itse tosin havahduin viime yönäkin vanhasta muistista, mutta onnistuin jatkamaan unta saman tien. Jonkinlainen hälytysvalmius siis kannattanee säilyttää, ja tähdätä itsekin ajoissa nukkumaan siltä varalta, että häiriöitä tulee.

Saattaa olla, että täysihoitolassa sunnuntaina järjestetty tilaisuus sekä eilisen neuvolakäynnin yhteydessä saaduilla kolmella rokotuksella oli myös oma vaikutuksensa väsymyksen määrään, samoin kellojen siirto talviaikaan varmasti vaikutti asukkaan heräämisen ajankohtaan. Toivottavasti unirytmi saadaan kuitenkin pysymään nykyisenä ilman jatkuvaa juhla- tai rokotusputkea.

Entä täyshoitolan tarjoilutoiminta tästä eteenpäin?

Tuoretta luomumaitoa on edelleen saatavilla pieniä määriä, mutta vain päiväsaikaan. Maidontuottaja on varautunut tiettyyn kysyntään, ja siksi maitoa on edelleen markkinoilla siinä määrin, että aamiaisella asukas on saanut sitä nauttia lähes juopumiseen asti - samanlaista ilmettä en hänen kasvoillaan ole nähnytkään 10 kuukauteen! Päivällä kysyntä on kuitenkin selvästi vähäisempää, ja odotettavissa on, että tuotanto hiipuu pikku hiljaa tulevien päivien ja viikkojen kuluessa.

Kiitos haastattelusta!

Kiitos!

Follow my blog with Bloglovin

--- Mellakka keskeytti tiedotustoiminnan ---

Eilen torstai-iltana noin puoli yhdentoista aikaan häiriintyi rauha Porin Päärnäisissä, myös Kuukkarina tunnetussa kaupunginosassa, sijaitsevassa täysihoitolassa. Mellakka kesti puolisentoista tuntia häiriten tärkeää blogitekstinluontisessiota. Alla tuore haastattelu koskien illan tapahtumia.

Täysihoitolan johtajatar rouva P., mistä mellakka sai alkunsa?

Organisaatiossamme on jo pidempään harkittu öisen huonepalvelun lakkauttamista, sillä näinä aikoina henkilöstöresursseja olisi jo syytä irrottaa päiväsaikaan tapahtuviin tehtäviin, kuten varainhankintaan, siistimiseen sekä turvallisiin kuljetuksiin. Kun täysihoitolan johtoportaasta puolet on nyt matkoilla ja syyslomaviikon vuoksi tehokkaan henkilökunnan määrää on voitu aamupuolelta vähentää, päätin nyt yksipuolisesti ilmoittaa asukkaille, ettei tarjoilua enää toteuteta yöaikaan.

Mitä tarkkaan ottaen tapahtui?

Mellakoitsija kävi normaalisti nukkumaan iltakahdeksan jälkeen, mitä seurasi muiden asukkaiden iltatoimet ja henkilökunnan siirtyminen ns. vapaalle. Puoli yhdeltätoista mellakoitsija heräsi vaatimaan tarjoilua, jolloin ilmoitin ehtojen muuttuneen: tuoretta luomumaitoa on nyt saatavilla enää päiväsaikaan, ja silloinkin hyvin harvakseltaan. Tätä seurasi kovaääninen protesti ja riehunta, jota jouduin rauhoittelemaan fyysisesti melko tiukoin ottein, tassuttamalla kylkiasentoista kapinallista sekä toisesta reidestä että yläselästä, katsekontaktia välttäen. Kun noin 45 minuutin huutamisen jälkeen asukas lopulta rauhoittui, erehdyin uhkaamaan hänen turvallisuuttaan nousemalla lähteäkseni hiukan liian aikaisin, jolloin jäin panttivangiksi: aina hereille säpsähdettyään asukas aloitti mekkaloinnin uudelleen, ja rauhoittelua oli jatkettava. Mellakoitsija uupui lopulta klo 0.05.

Mellakoitsija harjoittamassa kumouksellisia liikkeitä

Miksi luulette tilanteen kärjistyneen juuri nyt?

Yötarjoilu on itse asiassa jäänne vanhoilta ajoilta, ja sen lakkauttaminen on ollut keskusteluissa jo
puolisen vuotta. Päätös on kuitenkin vaatinut paitsi hyvää ajoitusta, myös kylmiä hermoja ja hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Esimerkiksi kesällä kovien helteiden aikaan en kerta kaikkiaan kyennyt kieltämään asukkaalta yöjuomia, sillä niitä vaatiessaan hän jo pelkällä huudollaan sai hien pintaan. Lisäksi herra johtajan unen tarve on mittava, ja meillä kaikilla on mukavampi olla, jos vain toinen meistä joutuu tekemään yötöitä. Tämän vuoksi ajoitin päätöksen tähän viikonloppuun, sillä osasin odottaa eilisenkaltaista reaktiota, ja koska herra R. ei nyt ole paikalla, metelöinnin aiheuttama kokonaistuska on pienempi.

Onko tilanne nyt rauhoittunut, vai uskotteko levottomuuksien jatkuvan vielä tulevinakin öinä? 

Itse asiassa uusia mellakkayrityksiä nousi vielä kahdelta ja viideltä, mutta vastarinta oli jo paljon vaisumpaa. Olen varautunut kokonaisuudessaan kolmeen tai neljään levottomampaan yöhön, mutta uskon taistelujen olevan ohi jo ensi yön jälkeen. Yötarjoilu on kuitenkin asiakkaan puolelta periaatekysymys ja saavutettu etu, josta ei haluttaisi luopua, vaikka käsittääkseni hänkin alkaa jo olla vähän väsynyt öiseen seurusteluun.

Kiitos haastattelusta, voimia jatkoon!

Kiitos teille!

Follow my blog with Bloglovin