Muistan yllättävän hyvin ne illat, kun vanhempi tyttäreni oli siirtynyt nukkumaan isojen lasten sänkyyn, ja aikuiset olivat jännityksestä soikeina, kun odottivat lapsen ja oman nukkumaanmenoaikansa väliin jäävien tuokioiden tapahtumia. Lapsi hiippaili hiljaa rappusten yläpäähän ja saattoi istuskella siellä pitkäänkin, jos ei sitä käynyt saattamassa kädestä pitäen takaisin sänkyyn kuultuaan ensin jonkun paljastavan narahduksen tai niiskaisun. Äidiltä tietysti ruinattiin sitten uudet nukahtamislaulut, iskä pääsi vähemmällä.
Ja ne öiset hetket, kun havahduin unesta huomatakseni pikku zombin seisovan sängyn vieressä, tarkkailemassa untani! En erityisesti kaipaa uusintoja. Kamalinta oli se, etten voinut olla varma, nukkuiko lapsi lähellekään riittävästi.
Jossain vaiheessa todellakaan ei. Meillä ei ollut pottatarroja, meillä oli yli 10h unta vuorokaudessa -tarroja (rasteja ne oli, pahaäiti ei vaivautunut kaupan tarrahyllylle asti, ja toimivat yhtä lailla).
Nämä muistot vahvasti mielessämme lykkäsimme pinnasängystä pois siirtymistä. Loma-aikaan sen pitäisi tapahtua, että aikuiset pystyisivät. Kesällä ei ensin voinut, koska muutos ja rappusten yläpäästä puuttuva portti. Sitten ei voinut, koska muutos. Sitten loppui loma.
Päästävedettävä isojen lasten sänky on kuitenkin ollut säilössä pihan autovajassa, joka säiden viiletessä ja muuttuessa kosteammiksi ei enää kauan sopisi säilytyspaikaksi. Ja se varastokin on jo irtisanottu.
Kerttu on kiivennyt aika taitavasti pois pinnasängystä ehkä kolme kertaa, ja olisi selvästi pystynyt siihen useamminkin. Nähtävästi luonteensa on kuitenkin sen verran mukautuvainen, ettei ole juuri tullut mieleen lähteä yöllä haahuilemaan, yöllähän nukutaan (oho, enpä olisi
vuosi sitten uskonut tähän!).
Pinnasänky paiskattiin rokkitähtityyliin alas ikkunasta lauantai-iltana, ja päästävedettävä kannettiin tilalle. Kertulle ihasteltiin isojen lasten sänkyä, johon kuitenkin varmuuden vuoksi pedattiin tutut tyynyt, peitot ja unikaverit, ja muistutettiin, että sielläkin sitten nukutaan aamuun asti.
Yö 1: tepastelua äidin luo puolen yön jälkeen, äiti saattaa lapsen omaan sänkyynsä niin raskain silmäluomin, että vetäisee varapikkupatjan ja viltin lattialle ja yrittää nukahtaa. Ettei tarvitsisi alkaa omassa sängyssä kuuntelemaan korvat höröllä, miten lapsi keksii jännän yövaellusleikin, jossa äidin rooli on palauttaa lapsi sänkyynsä kerta toisensa jälkeen. Seuraa torkkupätkiä ja hyssyttelyä jonkinmoisin väliajoin. Joskus aamukuuden tienoilla äiti hipsii omaan sänkyynsä nukkumaan vielä puolisentoista tuntia.
Yö 2: tepastelua äidin luo puolen yön tienoilla, äiti saattaa lapsen omaan sänkyynsä ja palaa pian itsekin omaansa. Isosisko ei saa lähtöjännitykseltään nukuttua aamukuutta pidempään, mutta pienempi tuhisee melkein seitsemään.
Yö 3: paha uni nostaa lapsen istumaan ja ulvomaan sängyssään vähän ennen puoltayötä. Äiti paijaa lapsen pään tyynyyn, ja heti ymmärrettyään jajio-komennuksen laittaa radion hipihiljaiselle ja palaa omaan sänkyynsä. Keskeytymätöntä unta aamukuuteen asti.
Ishi lähtee töihin, äiti minä ei lähe. Veea ajaa bussilla.
Toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta!
