Remppahommia: suunnitelmat todeksi

Aika tarkkaan kaksi vuotta, kaksi kuukautta ja viikko sitten tehtiin suullinen ja pitävä sopimus siitä, että me muuttaisimme ajan tullen Mummulaan. Ensin piti kuitenkin synnyttää yksi lapsi ja laittaa piharivi asumiskuntoon Mummua varten ja laittaa meidän Koti myyntiin, ties kauanko siinäkin sitten menisi, ja ennen muuttoa olisi pakko tehdä remontti Mummulassa.

Lapsi syntyi ja joutui reilun viikon ikäisenä sairaalaan potemaan kynsivallin tulehdusta. Kun lapsi nukkui, äidin päässä suhisi tulevaisuus.

Leppoisa lomapäivä mahdollisti eilen paperipinon järjestelyn. Asensin kesällä kirjahyllyyn kaapin, johon olen voinut sulloa kaikki mahdollisesti tärkeät, lähinnä remppaprojektiin liittyvät asiakirjat, laskut ja esitteet. Nyt, kun elämä on rauhallisempaa, nostin pinon kaapista ulos ja löysin sieltä toivelistan, jonka suolsin vihkoon nyt jo käytöstä poistetun lastenosaston huoneessa pikkuisen vauvan tuhistessa verkkomyssy päässään.

Toteutumattomiksi jääviä toiveita ovat pyykkikuilu (mulla on iso kantokahvallinen kori), eteisen vaatekaappi (mutta ehkä kuistille?), keittiön superkaapisto (korvautui minun Mummoni lipastolla), jääkaappi-pakastin, posliininen tiskiallas, vessanpytty kellarissa, valkoiset kylpytilat, aikuisten alkovi ja olohuoneen vuodesohva. Kaikki muu on joko toteutunut sellaisenaan tai samaa taustaideaa toteuttaen, tai on vielä mahdollista toteuttaa.

Ei huono.

Opettajat ja niiden lomat ja muu hapatus

Kuten tiedämme, opettajan työhön kuuluu etupäässä kahvinjuontia ja joulu-, kevät-, kesä- ja syyslomailua, niin ja liian lyhyet työpäivät. Paitsi että opetuksen lisäksi on niitä keskittymistä vaativia hommia, joita on hurjan helppo siirtää eteenpäin, koska täytyy olla hyvä hetki.

Kun kuitenkin samaan aikaan kotona on taaperoinen ja tuore koululainen, työpaikalle ei tee mieli jäädä keskittymään. Sinänsä edistyksellisesti opettajan työ ei olekaan täysin paikkasidonnainen ja mahdollistaisi suunnittelu-, arviointi- ja luomishommat vaikka hiekkarannalla tai kivassa kahvilassa tai vaikka lähipubissa. Äiti kuitenkin kirmaa kotiin mahdollisimman hyvin tasapainottaen työ- ja perhe-elämän laadun. Arki-iltoina ei ehdi olla kovin montaa työn kannalta hyvää hetkeä, jos meinaa vielä lisäksi vähän seurustella puolison kanssa ja ylläpitää suhdetta myös nukkumattiin.

Niinpä on tosi kätevää, että opettajalla on näitä lomia. Tiedän, että ystäväpiirissäni on tehty hurjia irtiottoja naapurimaakuntiin ja jopa ulkomaille asti. Se onkin fiksua, koska kotona on usein tekemättömiä töitä, joita on helppo sortua lomalla tekemään. Silloin jää loma käyttämättä siihen latautumistarkoitukseen, joka sillä on. Luokassa jaksaa paremmin vauhdikkaita ja puheliaita lapsosia, kun on vähän saanut olla rauhassa omissa oloissaan tai ihan itse valitun hälyn keskellä.

Ajattelin, että joululomalla en sitten tee mitään töihin liittyvää, koska tällä syyslomalla huomasin olevani onnellinen siitä, että sain omat lapset osin pois jaloista pariksi päiväksi. Että saan tehtyä töitä rauhassa. Tosin varmistin tällä järjenvastaisella toiminnalla sen, ettei minun tarvitse olla kovin monena loppuvuoden arki-iltana kuin se kuuluisa ahteriinsa ottanut porilaiseläin.

Koska valaistumislupaus on jo täytetty, otan tästä uuden lupauksen täytettäväkseni. Ei töitä seuraavalla lomalla.

Isojen lasten sänky

Muistan yllättävän hyvin ne illat, kun vanhempi tyttäreni oli siirtynyt nukkumaan isojen lasten sänkyyn, ja aikuiset olivat jännityksestä soikeina, kun odottivat lapsen ja oman nukkumaanmenoaikansa väliin jäävien tuokioiden tapahtumia. Lapsi hiippaili hiljaa rappusten yläpäähän ja saattoi istuskella siellä pitkäänkin, jos ei sitä käynyt saattamassa kädestä pitäen takaisin sänkyyn kuultuaan ensin jonkun paljastavan narahduksen tai niiskaisun. Äidiltä tietysti ruinattiin sitten uudet nukahtamislaulut, iskä pääsi vähemmällä.

Ja ne öiset hetket, kun havahduin unesta huomatakseni pikku zombin seisovan sängyn vieressä, tarkkailemassa untani! En erityisesti kaipaa uusintoja. Kamalinta oli se, etten voinut olla varma, nukkuiko lapsi lähellekään riittävästi. Jossain vaiheessa todellakaan ei. Meillä ei ollut pottatarroja, meillä oli yli 10h unta vuorokaudessa -tarroja (rasteja ne oli, pahaäiti ei vaivautunut kaupan tarrahyllylle asti, ja toimivat yhtä lailla).

Nämä muistot vahvasti mielessämme lykkäsimme pinnasängystä pois siirtymistä. Loma-aikaan sen pitäisi tapahtua, että aikuiset pystyisivät. Kesällä ei ensin voinut, koska muutos ja rappusten yläpäästä puuttuva portti. Sitten ei voinut, koska muutos. Sitten loppui loma.

Päästävedettävä isojen lasten sänky on kuitenkin ollut säilössä pihan autovajassa, joka säiden viiletessä ja muuttuessa kosteammiksi ei enää kauan sopisi säilytyspaikaksi. Ja se varastokin on jo irtisanottu.

Kerttu on kiivennyt aika taitavasti pois pinnasängystä ehkä kolme kertaa, ja olisi selvästi pystynyt siihen useamminkin. Nähtävästi luonteensa on kuitenkin sen verran mukautuvainen, ettei ole juuri tullut mieleen lähteä yöllä haahuilemaan, yöllähän nukutaan (oho, enpä olisi vuosi sitten uskonut tähän!).

Pinnasänky paiskattiin rokkitähtityyliin alas ikkunasta lauantai-iltana, ja päästävedettävä kannettiin tilalle. Kertulle ihasteltiin isojen lasten sänkyä, johon kuitenkin varmuuden vuoksi pedattiin tutut tyynyt, peitot ja unikaverit, ja muistutettiin, että sielläkin sitten nukutaan aamuun asti.

Yö 1: tepastelua äidin luo puolen yön jälkeen, äiti saattaa lapsen omaan sänkyynsä niin raskain silmäluomin, että vetäisee varapikkupatjan ja viltin lattialle ja yrittää nukahtaa. Ettei tarvitsisi alkaa omassa sängyssä kuuntelemaan korvat höröllä, miten lapsi keksii jännän yövaellusleikin, jossa äidin rooli on palauttaa lapsi sänkyynsä kerta toisensa jälkeen. Seuraa torkkupätkiä ja hyssyttelyä jonkinmoisin väliajoin. Joskus aamukuuden tienoilla äiti hipsii omaan sänkyynsä nukkumaan vielä puolisentoista tuntia.

Yö 2: tepastelua äidin luo puolen yön tienoilla, äiti saattaa lapsen omaan sänkyynsä ja palaa pian itsekin omaansa. Isosisko ei saa lähtöjännitykseltään nukuttua aamukuutta pidempään, mutta pienempi tuhisee melkein seitsemään.

Yö 3: paha uni nostaa lapsen istumaan ja ulvomaan sängyssään vähän ennen puoltayötä. Äiti paijaa lapsen pään tyynyyn, ja heti ymmärrettyään jajio-komennuksen laittaa radion hipihiljaiselle ja palaa omaan sänkyynsä. Keskeytymätöntä unta aamukuuteen asti.

Ishi lähtee töihin, äiti minä ei lähe. Veea ajaa bussilla.

Toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta!

Valoa ja heijastinta kehiin!

Kuvia bussipysäkiltä -polyptyykin tämä osa haluaa ilmaista, että pimeää alkaa olla.

Vaikka lähinnä kuljenkin polkupyörällä, jalan ja bussilla, ajan myös autolla sen verran, että tiedän, miten helppoa on ratin takana unohtaa olevansa osa senhetkistä auton ulkopuolista todellisuutta. Vaikka säännöt ja omatunto sanoisivat mitä, valtaosin näköaistin varassa toimivan ihmisen on hämärässä ja pimeässä tavallistakin vaikeampi muistaa hiljentää suojatien kohdalla, kun auton ikkunat heijastavat, radiossa kerrotaan hyvää juttua ja omat ajatukset harhailevat.

Siitä huolimatta mustassa takissani ei ole heijastinta eikä pyörässä valoa. Vielä. Suunnittelua on kyllä ollut ilmassa jo ainakin pari viikkoa.

Syyslomaprojekti ensi viikoksi: valaistu!

Superpikastailaus

Töissä oli samat housut (L&B) ja toppi (House of Lola), jonka päällä oli musta neule. Tukka oli eilisiltaisen suihkun jälkeen kosteana letitetty ja nutturoitu ja pipon ja kypärän alle litistetty. Naama flunssan jäljiltä atoopikon peruskauraa.

Peruskotiintulosäädön (mummun synttärikortti, kahvittelemaan kohta, ei tarvi keittää, tutti hukassa, puhetaito korvautunut ihme vikinällä ja sylitarpeella, kuulumisia kouluista) keskellä ei pysty gaalafiilisvalmistautumiseen. Onneksi on hiuspuuteri (Four Reasons) ja jokapaikan sankaribleiseri (House of Lola) sekä juhlan tuntua tuomaan kosteuttava tuubivoide (Nivea) ja yönmusta kajal (Make Up Store). Vielä kukkakoru kaulaan niin hyvä on. Valmistautumiseen kulunut aika n. 10 min.

Bileet!

Welcome to Satakunta: How to approach Pori from abroad

This is the first part of a series of texts inspired by my dear friend Vibeke and her daughter, who will pay us back a visit next summer. The focus will be on laid-back family travelling, but some of the ideas are applicable to other kinds of people as well. Welcome to Satakunta!

Satakunta is a region on the west coast of Finland. Back in the day when boats and ships were your best and quickest choice of travel, Satakunta was about the most relaxedly international, enterprise-friendly and straight-forward part of the country. There were busy ports with international trade rights both in Pori (Björneborg, founded in 1558) and Rauma (Raumo, 1442), and River Kokemäenjoki was the highway from Tampere to the wide open world that began at the shores of the Gulf of Bothnia (via Sastamala, Kokemäki, Harjavalta, Nakkila and Ulvila, or Ulvsby, 1365).

According to some sources, not completely proven by scientific studies, but widely considered as the truth, the ancient trading places of Teljä (or Telja) and Hauho were situated - just about a millennium ago - on the banks of the river where the present town of Kokemäki now lies. Between the riverbanks and the present-day sea shore there are vast areas of super fertile land that used to be sea bed, so people from both sides of the gulf have settled themselves there, and kept in touch with their family and mates through the social media of sailing.

That was then. Satakunta now has a railway connection to the rest of the country through Tampere, which is brilliant, if you're coming from, hmm, Tampere, and okay, if you're hailing from Helsinki, Kuopio or Oulu. Just look at the map. The VR (which used to be short for Valtion Rautatiet, or the National Railway, but now I think they have decided national anything is not a good brand at the moment) trains run from Helsinki to Pori in three to four hours, depending on the connection, from Tampere to Pori in 1,5 hrs, and you can easily buy the tickets online in Finnish, Swedish or English. You can only buy tickets beforehand when the new timetables are out (about three times a year I think), and if you book the tickets 3-60 days before you go, they're less expensive. The cars are nice and comfortable, and usually there are outlets and a free internet as well as a possibility to buy drinks and snacks and light meals. Budget-wise I'd opt for buying my on-board food in advance. Oh yes, on InterCity trains there is also a car for kids, where there is a slide, a play train and children's books. My kids seem to appreciate it. I'm happy there is a place where my kids aren't the only ones making kids' noise. One child (under 16) travels free with an adult.

Matkahuolto coaches are your best bet if you're coming to Satakunta from the south or the north, or if you just prefer coaches to trains. Nowadays they have nice bargain prices (like today Helsinki-Tampere costs you only 2€), but the site says normally the 2-hour-15-minute Turku-Pori -connection will cost you 15€. Kids between the ages of 4 and 11 are half price. Again, the coaches are nice, have USB-outlets and a free internet, but usually there's no food or drinks available anymore. Buy your own.

Cheaper coach travel but perhaps not the most flexible timetables is offered by onnibus.com (Helsinki/Tampere/Turku to Pori). OnniExpress has one direct connection from Helsinki airport to Pori.

Southern Finland is somewhat surrounded by water. You can walk in or drive a car or ride on a coach if you come from the north of Sweden, Norway or the north-western bit of Russia. The road network is slowly deteriorating thanks to the interesting way the state has dealt the tax money, but they're still safe. Finland is an easy country to drive in, because most of the traffic is around Helsinki, elsewhere your main concern would be not falling asleep in the beautiful yet monotonous landscape. 

But hey, there are two ways of getting here from over the Baltic Sea: boat or plane. 

Most airlines fly to Helsinki, but there are flights to Tampere and Turku from select origins - even to Pori whenever there is a brave enough company to take the financial risk of few people and pricey tickets. There is a new rail connection to Helsinki Airport, so the train is probably now the best way to continue to Satakunta.

The famous cruise ships sailing the Baltic belong either to Tallink Silja, Viking Line or Eckerö Line fleets. The cruise tickets are usually cheaper than one-ways (so draw your conclusions on what's the smart way to book). There's usually a whole kids' programme with Moomins (Silja) or other walking and huggable mascots, duty free shops and a variety of restaurants, of which have never really blown my mind, but the buffet might be the safest option - you've got to eat something while you're on board! The handiest routes considering the Pori perspective run from Stockholm to Turku and Helsinki. The direct connections from harbours are run by coaches.

Remppahommia: viimeistelyn suunnittelua

Seliseli: vielä ei ole pystynyt aloittamaan viimeistelyhommia, koska ensin piti vähän levähtää ja ottaa omaa tilaa, toisekseen illat ja viikonloput ovat lyhyet, ja sitten iski tämä flunssa vielä.

Ja pah: mikä pakko tässä kenellekään mitään on selitellä?! Kun on hyvä hetki, niin alkaa tapahtua.

Ulkopuolisilla teetettävien töiden kruunuksi ei sittenkään jäänyt sähköjen asennus, vaan saunan ikkuna. Räppänä on sen verran pieni, että se täytyi teettää erikseen. Valmista piti tulla jo joku viikko sitten, ja koska ikkunan piti tulla päivänä minä hyvänsä, sitä odotellessa kielsimme timpureita aloittamasta mitään pintojenkäsittelyhommia, koska voisimme tehdä ne itsekin sitten, kun viimeiset palkat olisivat kohta maksetut (eikä harrastelijan tarvitsisi seuraavana päivänä punastella työnsä jälkeä ammattilaisen edessä).

Ikkunamies oli kokeillut tässä välissä moottorisahaa polveensa ja joutunut vähän huilaamaan. Väliaikatietoja ovat kyselleet niin timpuri kuin isäntä, ja nyt ollaan kuulemma ihan tänään tai huomenna saamassa ikkuna - ja muutama lista - paikalleen. Sen jälkeen ei ihan oikeasti enää odoteta ketään tekemään mitään.

Omia hommia on silti vielä jäljellä

1) ruokailuhuoneen eli salongin tapetointi (Uusi lamppu on kuitenkin jo hankittu ja ripustettu! Tämän paikaksi suunniteltiin jo vanhassa Kodissa naapurihuonetta, joka pikku hiljaa olisi muuntunut leikin tyyssijasta kirjastoksi ja musiikkihuoneeksi.)

2) olohuoneen ja salongin välisen oviaukon siistiminen

3) vessan seinien maalaaminen (vanhan tapetin yli voi maalata samalla maalilla kuin saunan seinät vedettiin - minä tykkäisin sävystä vessassakin, Mies epäröi) ja listoitus

4) porraskuilun ja eteisen seinien maalaus (ensin tulee valkoinen pohja, ja sitten opettelen jonkun jännän laveeraustyyppisen tekniikan, jolla sudin sopivasti vaaleaa haaleaa sinistä päälle

5) porrasaskelmien lopullinen maalaus (suunnitelma ei ole vielä valmis)

6) saunan lauteet

sekä monia sellaisia pienempiä juttuja (vanhojen ovien rapsutus ja maalaus, keittiön viilaus, kellarin miesluolapuolen katon maisemointi jne.), jotka olemme henkisesti valmistautuneet jättämään vaiheeseen epämääräiseksi ajaksi. Ideat muhivat.

Remppahommia: kellarijännitys

Ryhdyimme riehumaan anopin pihamaalla remontoinnin merkeissä maalis-huhtikuun vaihteessa. Sittemmin omistussuhteetkin on saatu vaihdettua, vanha asunto myytyä ja asunto- ja remppalainaa otettua sen verran, että on uskallettu lähteä alkua pidemmälle. 

Projektin oli tarkoitus edetä vaiheittain niin, että 1) kaivetaan piharivissä sijaitsevaan Uuteen Mummulaan toimiva viemäri ja tehdään samalla sadevesiviemärit meidän Uuteen Kotiin (huom: ei salaojia, koska ei tiedetty, mille korkeudelle niitä pitäisi tehdä!), sitten 2) laajennutetaan vinttiä niin, että saadaan sinne makuutilat kaikille (nykytodellisuuden mukaisesti mahdollisimman monelle), ja lopuksi 3) rakennetaan kellariin pesu-, pyykki- ja miehiset rentoutumistilat. Nyttemmin olen tajunnut, että vielä 4) rahaa tulee edelleen palamaan nykyisen kylpyhuoneen purkamiseen, uudelleen pinnoittamiseen ja portaiden rakentamiseen sekä viimeistelyihin.

No. Suunnitelmat ovat suunnitelmia ja todellisuus toinen juttu. Kuten muukin Pori, myös Kymppäri eli Kymmenes osa eli Tiilinummi on vanhaa merenpohjaa ja Kokemäenjoen mukanaan tuoman lietteen ja muun sälän päälle rakentunutta, eli ei mitenkään erityisen jämerää peruskalliota. Hiekkaa ja savea sen sijaan. Kun joki tulvii, tulvivat myös ihmisten kellarit, jätevesikaivot ja muut reiät sopivissa kohdissa maapohjaa. Sademäärätkin ovat näinä ilmastonmuutoskurimuksen aikoina runsaita ja yllättäviä. Fiksut ihmiset eivät näille main ala rakentelemaan edes haaveita kellarista.

Mutta mepä olemme ihan omaa luokkaamme.

Koska Vanhassa Kodissa oli kolme kerrosta, ja me olimme tottuneet elämään kolmessa kerroksessa, halusimme ehdottomasti Uuteenkin Kotiin kolme kerrosta. Näin on meidän elämämme järjestynyt, ja tästä haluamme pitää kiinni. Kun Porissa tulvi, meillä ei, koska 80-luvun insinöörit olivat osanneet rakentaa kellariin toimivan pumppujärjestelmän, tai sitten talo vaan sattui olemaan oikeanlaisessa maaperässä. Kuukkari eli Päärnäinen eli Bärnäs eli Marjaniemihän on nimestään saamani käsitykseni mukaan aikanaan merelle päin kohonnut maa-alue, joka on selkeästi ollut vedenpinnan yläpuolella, toisin kuin jotkut modernimmat porilaisalueet, ja voihan olla, että meidän talo vaan oli siinä korkeimmalla ja rakennusystävällisimmällä paikalla. Kymppäri sijaitsee ihan hiukan vielä enemmän mantereelle päin, joten naiivisti haluan uskoa, että jos kadun itäpuolella on kellareihin joskus tullut vettä, se johtuu ohikulkevien junien aiheuttamasta tärinästä tai jostain muusta satunnaisesta seikasta. Meille siis voi kyllä kellariin rakentaa mitä vaan.

Kaikki eivät ole olleet samaa mieltä.

Vintin viimeistelyjen keskellä oli muutenkin vähän kisaväsymystä havaittavissa, mutta kamalinta oli se, että kun yritimme hahmottaa, me asukit ja nuo rakentajat, tulevia aikoja, aistittavissa oli selvästi - ei tulenarka vaan jokseenkin uhkaavan kostea - diplomaattinen virtahepo kaapan tienoilla. Me halusimme tietää, milloin nuo pitävät vähän taukoa, että saamme tutustua rauhassa Uuteen Kotiimme, mutta etteivät vaan pitäisi liian pitkää taukoa ja ottaisi väliin muita urakoita, jotta joskus saisimme alakerrankin käyttöön. Nuo ammattilaiset eivät halunneet sanoa mitään mihinkään, ennen kuin näkisivät, miltä kellarin maapohja näyttää sen jälkeen, kun nuoret reippaat miehet ovat sitä syventäneet puolisen metriä.

Kun yritimme maalailla toiveitamme esiin sanallisesti ja piirroksilla, kohtasimme kohteliasta hiljaisuutta. Aikataulutiedusteluihimme vastattiin ympäripyöreästi erilaisille etunimillä ja mahdollisilla työmailla.

Viime viikolla pojat kaivoivat kellaria. Mistään ei pulpunnut vettä. Keskellä lattiaa oli kuitenkin epäilyttävän pehmeä kohta. Yksi kerrallaan ja sitten muutama yhteistuumin rakennusmiehet kävivät sitä katselemassa. Aluksi kuultiin kommentti: "Ei se ny niin paha ollu ku mää pelkäsi." Sitten: "Ei mut kyl siihe iha rakentaa voi." Ja lopuksi, kuin musiikkia kellarikerrosta kaipaavan korville: "No mää voisi siihe tul maanantain vähä kattoo, alkaa massottaa ja sillai et saaraa homma käyntii."

Et kui hianoo hei!

Follow my blog with Bloglovin

Äidin ja lasten reissupakaasit

Viikonloppureissupakkaaminen ansaitsee oman tekstinsä, koska viimeisinkin onnistui omalla kohdallani täydellisesti. Oikein hyrisen tyytyväisyydestä, kun sitä ajattelen. Haluatko tietää, mitä tarvitaan, kun äiti ja 1- ja 6-vuotiaat tyttäret matkustavat mahdollisimman kevyesti?

Olen etäparisuhdeajasta asti noudattanut pakkauspolitiikkaa, joka sallii vain ehdottomasti tärkeät ja olennaiset asiat sen sijaan, että yrittäisi ottaa huomioon kaikki mahdolliset fiilikset ja niiden mukanaan tuomat tarpeet pukeutua esimerkiksi eri väreihin. Ei. Jos jotain ei ole mukana, sitä ei tarvita. Lisäksi mainittu pakkauspolitiikka kannustaa opettelemaan tavoille, jotka mahdollistavat ehdottoman tärkeiden ja olennaisten asioiden minimoinnin, toisin sanoen homssuisuuskestävyyttä glamourkissuuden sijaan. Sori. Kaikkea ei voi saada. Sen sijaan pienet pakaasit helpottavat nopeita liikkeitä ja suunnitelmien muutoksia, eivätkä vaadi kantajia tai paljon tilaa. Olen vapaa kulkemaan omia polkujani omaan tahtiini.

Paitsi että lapset kyllä vähän rajoittavat sinkoilua.

Neljän päivän mittaiselle Norjan-reissulle aioin aluksi ottaa mukaan sallitun käsimatkatavaran per nenä, pienen "läppäri-/käsilaukun", sekä kevyet matkarattaat.

Matkarattaat hyvillä turvavöillä ovat ehdottoman tärkeät, kun mukana on sen ikäinen lapsi, joka vielä käyttäytyy arvaamattomasti energiankäyttönsä suhteen, eli tempautuu liikkeeseen ja/tai väsyy liikuntakyvyttömäksi liikkeelläoloaikana. Niiden ottaminen lennolle on kuitenkin ongelmallista sikäli, ettei niiden saaminen matkustamoon ole varsinkaan nykypäivänä millään muotoa varmaa, vaikka lentoyhtiöiden tiedotteet olisivat kuinka rohkaisevia. Lisäksi, jos ja kun matkarattaat menevät ruumaan, ne käsitellään erikoismatkatavarana, joka on pakattava pussiin, jonka joko saa tai ei saa lentokentän tiskiltä, eli joko joudut tai et joudu ostamaan tai vuokraamaan kuljetuspussin joko etu- tai jälkikäteen. Aivan liikaa epävarmuus- eli hidastetekijöitä. Kun matkarattaat sisältävä pussi on saatu lentokoneen ruuman kautta kohdelentokentälle, ne täytyy hakea erikoismatkatavaroille osoitetulta matkatavarahihnalta, joka suurella todennäköisyydellä on ihan eri paikassa, kuin oman lentosi selvästi osoitettu matkatavarahihna tai aulan sisään- tai uloskäynti. Tämähän ei haittaa, jos ei ole kiire tai hinku ulos kentältä, tai mukana sitä lasta, joka pitäisi saada turvallisesti vyötettyä niihin matkarattaisiin, jottei se odottelun aikana mene hukkaan, tai vastaavaa.

Jätin siis matkarattaat kotiin ja varmistin etukäteen, että kohteessa saisi sellaiset tarvittaessa lainaksi.

Sallitun käsimatkatavaran koko vaihtelee lentoyhtiöittäin, ja mitä halvempi lento, sitä vähemmän tilaa koneessa, eli sitä pienempi maksimikoko. Kannattaa siis itse tarkastaa etukäteen. Joskus vuosia sitten kentillä oli vielä semmoisia laatikoita, joihin sai tunkea laukkunsa ja katsoa, mahtuuko se koneessa mihinkään. Hetkeen en ole niitä enää huomannut. Oli niitä tai ei, olisi ihan yhtä ikävää huomata pakanneensa liikaa kamaa mukaan, tapahtuu se terminaalin puolella puoli tuntia ennen koneeseen siirtymistä tai lentokoneen sisällä.

Alle kaksivuotias istuu lennon ajan huoltajan sylissä aivan turhan helposti avautuvalla eli lähinnä symbolisella turvavyöllä kiinnitettynä. Tajusin tämän onneksi etukäteen ja ymmärsin, että olisi typerää ottaa mukaan useampia kuin kaksi laukkua, sillä vaikka kuusivuotias kyllä kantaa omansa itse, minulla ei ole hindulaisen jumalolennon raajamäärää, jolla pidellä koneeseen saapuessa tai sieltä lähtiessä sekä pikkulasta että useita laukkuja. Niinpä siis jätin suosiolla "läppäri-/käsilaukun" kotiin. Hyvä idea olisi pakata mukaan lentoeväitä, kosteuspyyhkeitä ja muuta pientä tarvittavaa varten (kenties nousuja ja laskuja ajatellen vetoketjullinen) kangaskassi tai vastaava, jonka voisi ottaa isosta kassista jalkoihin. Ison kassin voisi sitten nostaa ylähyllylle, jolloin jalkatilaa jäisi enemmän. Eri asia on, miten saat nostomanööverin suoritettua puolitoistavuotias kainalossa, kun kaikki muutkin haluavat istumaan tai ulos samaan aikaan.

Mutta mitä siis niihin kahteen laukkuun pakattiin? Onneksi on kesä!

Kuusivuotiaalle: puhtaat alusvaatteet per päivä plus varalle yhdet, yhdet sukat, kaksi vaihtoyläosaa, kaksi vaihtoalaosaa, uikkarit, lämmin pitkähihainen ilmastointia ja iltoja varten, rajallinen määrä tekemistä (tehtäväkirja & kynät - semmoinen monivärikuulakärkikynä on ollut ihan superjuttu, koska kaikki värit ovat samassa kynässä eivätkä mene hukkaan eikä tarvi terottaa!), hammasharja, hiusharja, oma vesipullo, eväsvastaavan ominaisuudessa kaikille rusinoita ja hedelmäsosetta siinä mahdollisimman epäekologisesti pakatussa tuubimaisessa muodossa, josta sen voi imaista, eikä tarvi lusikkaa.

Äidille ja yksivuotiaalle: äidille vastaava määrä vaatetta kuin kuusivuotiaalle sekä omat hygienia- ja meikkituotteet, nestemäiset valmiiksi meikkipussin sisään uudelleensuljettavaan muovipussiin pakattuna; yksivuotiaalle viisi kertakäyttövaippaa per päivä (lopulta jäi vain kaksi ylimääräistä!), mukaan lukien pari uimavaippaa; vaihtopaita ja vaihtohousut per päivä, sen verran sävy sävyyn, että jos näkyvää likaa ei ole kuin jommassa kummassa, puhtaan vaatteen voi tuskatta pukea seuraavanakin päivänä, jolloin mahdollista kriisitilannetta varten säästyy puhdasta; kosteuspyyhkeitä (pienin löytämäni paketti tuli vaippafirman pistekaupasta, 500kpl:n säästöpakkaus ei olisi mahtunut mukaan), tutti, ruokalappukin olisi mahtunut mutten tajunnut ottaa mukaan, mitä kadun; purkkaa, laturi, lompakko, puhelin, passit. Matka-asiakirjoja ei olisi tarvinnut printata mukaan, mutta niistä tuli turvallinen olo. Oikeasti olisi riittänyt paperilappu, jossa on aikataulut, lentojen numerot ja varauskoodit. Kyllähän ne löytyisi sähköisinäkin, mutta että jos akku loppuu tai puhelin tilttaa tai jotain muuta epätodennäköistä.

Kuusivuotiaalla oli vanha koululaukku, äidillä byStroom-hoitolaukku. Tanskalaiset osaa nämä jutut. Aion käyttää laukkua vielä vuosia, sittenkin, kun vauva on kasvanut oikein isoksi.

Follow my blog with Bloglovin

Reissunaiset

Maaliskuussa vielä ajateltiin, että tehtäisiin joku äkkilähtö Italiaan loppukevään tai alkukesän aikana, kun ei Kodinvaihto-operaatiosta ja sen aikataulusta oikein vielä tiennyt. Siksi haettiin uudet passit vanhenneen, vanhenevan ja olemattoman tilalle (yhdellä meistä jalkapallo pitää passin voimassa muutenkin). Vaikkei äkkilähtö toteutunutkaan - vielä - niin pidempään suunniteltu Norjan-reissu koputtelee nyt vahvasti.

Ja koska äiti on vahvasti sitä mieltä, että lasten on hyvä vierailla paikoissa ja nähdä asioita ja ihmisiä siitä perspektiivistä, mistä äiti toivoo heidän niitä tulevaisuudessakin kokevan, eli ei liian aidatusti, pehmennetysti tai steriilisti, ja koska isä jää sittenkin kotiin remontoimaan, ja toivottavasti nukkumaan pois univelkoja, matkaan lähdetään naisissa ja julkisilla kulkuneuvoilla.

No, menomatkalle lentokentälle asti saadaan kyyti. Helsingistä lennetään Osloon ja sieltä edelleen Kristiansandiin. Ensimmäinen lento kestää 1,5h ja toinen 45min, ja vaihtoaikaakin jäi sittenkin ihan sopivasti, vajaa puolitoista tuntia. Vibeke tulee hakemaan meidät sitten kentältä. Perillä ollaan sikäläistä aikaa kahdeksan jälkeen, eli periaatteessa on mahdollista, että Kerttu menee nukkumaan lähes normaaliin aikaan, ja toivottavasti nukkuu sitten matkan ihmeistä uuvahtaneena sikeästi aamuun asti.

Seuraavan päivän ohjelmassa on eläinpuistoilua ja hengailua, ja sitä seuraavana päivänä ehkä mennään rannalle tai oleillaan muuten vaan voimia keräillen. Lento Kristiansandista Osloon lähtee muistaakseni puoli kahdeksalta illalla, eli yö ollaan vielä hotellissa, ja vasta iltapäivän puolella jatketaan Helsinkiin, josta junaillaan Poriin. Kotona ollaan kymmenen tienoilla.

Syy siihen, miksi näitä aikatauluja tässä kertailen on se, että olosuhteisiin nähden olen niihin aika tyytyväinen. Veera on reipas reissaaja, Kerttu vähän arvaamattomampi, mutta joka tapauksessa liian aikaiset tai myöhäiset liikkumiset on suljettu pois. Toisaalta yksi aikuinen ei jaksa olla kahden lapsen kanssa tien päällä kauhean montaa päivää putkeen, joten vaikka siirtymisten väliin olisi ehkä voinut jättää jaksamisen nimissä useampia päiviä, niin luulen, että tietynlainen kaipuu kotiin on itsellä jo sunnuntaiaamuna aika vahva.

Follow my blog with Bloglovin

Remppahommia: perähuonekonflikti ja elävä tilanne

Jos on remontoijan siinä missä demokraattisen hintaisten ruotsalaishuonekalujen hankkijan ja rakentajankin varattava projektiinsa tietty budjetti- ja aikataulupuskuri, on hänen myöskin ymmärrettävä, että tilanne väistämättä elää. Suunnitelmia tehdään, jotta tiedettäisiin, mihin suuntaan edetään, mutta on melkoisen varmaa, että mutkittelua tapahtuu matkan varrella. Uskoakseni siitä ei kannata pelästyä tai stressaantua, koska - teinimuotisananpartta lainaten - elämä.

Lähtökohta tässä meidän hommassa oli, että mitään ei uudisteta uudistamisen vuoksi, eikä rahaa pistetä palamaan muuten kuin toimivuuden ja järkevän mukavuuden (sisältää myös vaikeasti määriteltävät "meidän näköinen" ja "kotoisa" -osa-alueet) nimissä. Reilusti toista vuosikymmentä kestänyt suhteemme antaa jo luvan olettaa toisen ajatuksen liikkeistä jotakin, joten ihan hirveästi ei olla riidelty tämän remonttikuvion ympärillä. Kaksi riidan aihetta kuitenkin on löytynyt.

Näistä ensimmäinen, yleisempi, käsitteli omaa tarvettani toistuvasti huomauttaa Miehelle, ikään kuin varmuuden vuoksi, jos ei hän olisi tullut sitä ajatelleeksi, että tämä on hänen lapsuudenkotinsa, jonka minä näen ihan eri kantilta. Nopea käännös naisen tunnepuheesta yleiskieleksi: tunnen olevani lähtökohtaisesti alakynnessä kaikkien tulevien ratkaisujen suhteen, koska nyt vasta ensi kertaa hoksaan katsoa taloa muuna kuin lasteni Mummulana, eli Kotina, ja toisaalta pystyn siksi näkemään talossa sellaisia mahdollisuuksia, joille Miehen silmät ehkä olisivat sokeat, enkä halua tulla heti tyrmätyksi ideoineni, koska en halua asua missään kompromissiratkaisussa vaan omalta tuntuvassa Kodissa.

Toinen riidan aihe koski perähuonetta. Minä, joka en ole talossa ennen asunut, en ymmärtänyt vinoa seinää tai sitä, miksei huonetta aikanaan ollut levitetty tai nyt levitettäisi kadulle päin, kun se oli kuitenkin joskus ollut suunnitelmissa. Lisäksi, toiminnallisuuden nimissä, huone, johon pääsee vain toisen huoneen läpi, on minusta hankala, varsinkin, jos se otettaisiin aiotusti bonuslapsikäyttöön, jolloin ovi olisi helposti kiinni 26 päivää kuukaudesta, jotteivät pikkusiskot menisi valtaamaan tilaa itselleen, mistä seuraisi kaman kasaantuminen kyseessä olevan huoneen oven eteen. Very bad feng shui, ja muutenkin pöhköä, minusta. Mies ei halunnut kuulla puhuttavankaan huoneen muuttamisesta mihinkään suuntaan. Jo aiheen riippuminen ilmassa ajatuksen tasolla sai hermot ja äänen sävyt kiristymään. Lopulta yritin vetäytyä kaikesta huonetta koskevasta keskustelusta ja hyväksyä pöhköyden osana maailman luonnetta, mutta sepä ei käynytkään helposti, koska myös rakennussuunnittelija ja timpuri esittivät paljon kysymyksiä perähuonetta koskien.

Huone on sellainen kuin on siksi, että yläkertaan vievät portaat kulkivat ennen talon päädystä, ja perähuone oli silloin eteiskäytössä, sen yläkerran toisessa huonessa sijainneen asunnon eteisenä siis. Seinä on vino, koska päädyn ikkuna oli haluttu sijoittaa symmetrisen kauniisti keskelle päätyseinää, vaikka asuinhuoneen seinä kulkikin talon keskellä. Talon myöhemmissä vaiheissa, remonttien yhteyksissä, asukkaat ovat noudattaneet samoja toimivuuden ja itselleen järkevän mukavuuden periaatteita kuin mekin, jolloin turhia muutoksia on vältetty.

Tänä vuonna 2015 ajanlaskun alkamisen jälkeen toteutettavan remontin suunnitteluvaiheessa kerroimme suunnittelijalle haluavamme säilyttää perähuoneen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että turvallisuuden nimissä kylmän vintin puolelle täytyisi rakentaa hätäuloskäyntikelpoinen ikkuna tai muu sellainen. Päädyimme hulppean idylliseen ranskalaiseen parvekkeeseen kuistin päälle. Rahaa kuluisi, mutta remontti maksaa sen mitä se maksaa, ja jos hätäuloskäynti olisi tehtävä, se olisi tehtävä.

Timpuri ehdotti sittemmin koko perähuoneen purkamista, koska eteishuone oli aikanaan rakennettu vähän eri standardeja noudattaen kuin asuinhuone. Huomattiin, että jos perähuone purettaisiin, säästäisimme tuhansia euroja, koska voisimme jättää laskuista söpön mutta kalliin ja ison tuuletusikkunan, sekä sen vaatimat peltikatonmuutostyöt ja tukirakenteet, sillä päätyikkuna sijaitsisi silloin uuden tilan yhteydessä. Tunneasioista ja historiasta puhuttuamme timpuri totesi, että ei perähuoneen paikalleen jättäminen mahdotonta olisi, joten tämänhetkisen ajatuksen mukaan siitä vain puretaan sitä vinoa seinää sen verran, että hätäuloskäyminen onnistuu, valoa saadaan vinttiin, ja bonuslapsi saa sitä tarvitessaan nauttia yksityisyyden tunteesta.

 Follow my blog with Bloglovin

Muutto: suunnitelma vs. todellisuus

Aargh!!!

Sitä pyörittää päässään näitä muuttojuttuja kaikessa rauhassa vielä pari kuukautta ennen deadlinea, ja ajattelee, että kun fiksusti ajattelee asiat, niin ne on sitten helppo toteuttaa. Varmasti niin onkin, mutta sitten tulee mukaan ne odottamattomat ja ennakoinnin suhteen mahdottomat tekijät, joiden vuoksi esimerkiksi rakennus- ja remonttibudjetteja ja -aikatauluja laativille suositellaan 10-20% marginaalia erinäisten yllättävien ylitysten vuoksi.

Kertauksen vuoksi taustafaktat. 1) Muutamme Mummulaan. 2) Mummu muuttaa pihariviin. 3) Ennen Mummun muuttoa piharivi on lisäeristettävä, ikkunat vaihdettava, pinnat uusittava, vessa muutettava kylpyhuoneeksi ja keittiö rakennettava uudelleen. 4) Ennen meidän muuttoa Mummun on muutettava asuinvalmiiseen pihariviin. 5) Meidän tarpeitamme ajatellen päätaloa on laajennettava ja muuteltava mahdollisimman pian = mielellään vuoden kuluessa. 6) Tämänhetkinen Koti on oltava tyhjä viikon päästä.

Suunnitelma:

• heti lumien sulettua kaivetaan pihariviin uusi viemäri ja tehdään hulevesiliitäntä, jotta pihaa ei tarvitse enää kaivella (2 päivää) (tuli kauppoja tai ei)
• huhtikuun puolivälissä asennetaan päätaloon uusi keittiö (sähköineen, putkineen ja kaappeineen 3 päivää) (tuli kauppoja tai ei)
• piharivin remontti valmistuu muuttokuntoon huhtikuun aikana
• pakkaaminen aloitetaan toden teolla kauppojen teon jälkeen huhtikuun lopussa
• Mummu pääsee muuttamaan toukokuun alussa
• rakennuslupa (hakemus jätetty maaliskuun puolivälissä, käsittelyaikaarvio 6-7 viikkoa) saadaan toukokuun alussa
• vintti tyhjennetään ja pohjatyöt aloitetaan toukokuun alussa (rakennuslupaa tai ei) (timpuri varattu)
• tavaraa kannetaan päätaloon hissun kissun toukokuun aikana, mutta vasta Mummun muuton jälkeen, jotta stressin määrä minimoituu, ja mahdollisimman moni huonekalu saadaan suoraan omalle paikalleen ja laatikoita tyhjennettyä kaappeihin ja hyllyihin
• turha tavara myydään pihakirppiksessä siivouspäivänä toukokuun tokavikana viikonloppuna ja loput viedään hyväntekeväisyyteen tai heitetään pois
• sänkyjä, olohuonetta ja tarpeellista irtaimistoa lukuunottamatta Koti on tyhjä toukokuun viimeisen viikon, jolloin talo saadaan siivottua kiireettömästi ja kaikessa rauhassa
• vikan eskaripäivän, eli toukokuun viimeisen perjantain iltana talo on tyhjä ja elämä siirtyy Kymppäriin

Toteutunut todellisuus:

• heti lumien sulettua kaivetaan pihariviin uusi viemäri ja tehdään hulevesiliitäntä, jotta pihaa ei tarvitse enää kaivella (6 päivää)
• huhtikuun puolivälissä asennetaan päätaloon uusi keittiö (4 päivää + yhden kaapin saranat 27 päivää)
• piharivin remontti valmistuu muuttokuntoon toukokuun viimeisellä viikolla, kiitos sähkömiesten ja putkimiesten jännittävän aika- ja asiakaspalvelukäsityksen, jonka vuoksi viimeisten seinien ja muun viimeistelyn tekeminen lykkääntyy pari päivää kerrallaan
• pakkaaminen aloitetaan toden teolla kauppojen teon jälkeen huhtikuun lopussa
• Mummu pääsee muuttamaan toukokuun viimeisellä viikolla
• rakennuslupaa ei ole toukokuun viimeiseen viikkoon mennessä saatu (hakemus jätetty maaliskuun puolivälissä, käsittelyaikaarvio 6-7 viikkoa)
• vintti tyhjennetään ja pohjatyöt aloitetaan toukokuun viimeisellä viikolla (rakennuslupaa tai ei) (timpuri tekee ensin yhden terassin loppuun)
• tavaraa kannetaan päätaloon hissun kissun toukokuun aikana, jo ennen kuin Mummu on muuttanut, ja kaikki on suloisessa sekamelskassa, eikä laatikoita päästä tyhjentämään
• turha tavara myydään pihakirppiksessä siivouspäivänä toukokuun tokavikana viikonloppuna ja loput viedään hyväntekeväisyyteen tai heitetään pois

Näillä näkymin sänkyjä, olohuonetta ja tarpeellista irtaimistoa lukuunottamatta Koti on tyhjä vikana eskaripäivänä, eli toukokuun viimeisen viikon perjantaina, jonka jälkeen talo saadaan siivottua tehokkaasti toukokuun kahden viimeisen päivän aikana, ja vielä sunnuntai-iltana mietitään kuumeisesti, onko kaikki asiat hoidettu, ja missä ne hammasharjat ja eväsrasiat nyt sitten oikeasti ovat.

Follow my blog with Bloglovin

Keittiö asennettu!

Jännittävä keittiönasennusviikko on ohi. Tiistaina tulivat kaapit, keskiviikkona kalusteasentaja ja tänään putkari ja sähkäri.

Saman tien sitten tänä iltana korkattiin uusi uuni ja lopuksi astainpesukonekin. Tämä on siis se nurkka, jossa siirreltiin viemäriputken paikkaa. Lattiassa on nyt muovimatoton kohta siinä, mistä edellinen läpivienti meni, mutta joka on ovelasti peitetty ihan tavallisella matolla. Katsellaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan siihen. Aikatauluteknisistä syistä myös kaappien takana olevat seinät ovat edelleen paljaina - niihin ei lyöty valmiiksi maalaustapetoitua kipsilevyä, vaan tapetoimatonta. Jahka seuraavaksi työstämme tätä keittiötä, leikkaamme tapetista valmiiksi mitatut ja muotoillut palat, jotka liisteröidään seinään tikkailta sieltä 2950mm:n korkeudesta alaspäin, ja maalataan kuivuttuaan. Vehkeet näitä siirtoja varten on jo hankittu. Haaveilen myös vinkeistä ja värikkäistä kaakeleista jatkoksi liesituulettimen alle. Katsotaan.

Vanhan talon remontointi vaatii kompromissientekokykyä. Siinäkin mielessä, että tämä kohta, joka on käytännössä ainoa järkevä paikka vesipisteelle ja liedelle, on vain puolitoista metriä leveä. Siihen mahtui siis 45-senttinen roskiskaappi, 60-senttinen uuni ja 45-senttinen astianpesukone. Astianpesukone on pieni. Laskutilaa on vähän. Nyt on asennoiduttava niin, että astiat todellakin menevät suoraan koneeseen tiskipöydän sijaan, ja konetta pyöritetään päivittäin, ja jopa useita kertoja, kun nykyään isoa konetta täytetään pari-kolme päivää. Kuivauskaappiakaan ei ole, koska tällä hetkellä säilytämme omassamme juomalaseja ja mukeja, ja käsin pestyt kattilat ja muut astiat yleensä asetetaan pöydälle liinan päälle ja kuivataan käsin. Kahteen kaappiin tiskipöydän päälle laitetaan juuri ne jokapäiväisessä käytössä olevat lasit ja mukit, ja sitten mausteet ja öljyt ja etikat ja muut, jotka nykyisessä keittiössä seisovat pöydällä hellan vieressä rumassa asetelmassa.

Näissä kuvissa näkyy 60-senttinen uuni kalapullat ja ranskalaiset sisässään, niiden takana väliaikaisen sivupöydän virkaa toimittava puuliesi, joka todellakin tulee olemaan käytössä, puuliettä vastapäätä saareke, jossa on 70 senttiä syvät ja 120 senttiä leveät laatikot (ylhäällä yksi matala ja sen alla kaksi syvää), jotka tulevat syömään työ- ja ruokailuvälineet, lautaset ja ruoanlaittoastiat. Saarekkeen pöytätason toisen reunan alle mahtuu pari korkeaa tuolia, joilla selkä ikkunaan päin istuen syödään aamu- ja välipalat. Taso on paitsi sopivalla korkeudella keittiö- tai vaikka tietokonetyöskentelyä ajatellen, myös loistava pystökaffehenkiseen nojailuun tai buffettitarjoiluun.

Eteisen oven ja keittiön ikkunan väliin jäävät jää- ja kuiva-ainekaapit. Jääkaappi ostetaan sitten myöhemmin, tuo on Mummun. Kuiva-ainekaapin saranat puuttuivat toimituksesta, ovet kiinnitetään kai alkuviikosta. Kaapissa on neljä ulosvedettävää laatikkoa ja kaksi kiinteää hyllyä, ja niihin tulee mahtumaan kaikki tarvittava. Jääkaapin päällä on vielä se pakollinen hassu kaappi, johon ensin ängetään kaikenlaista pois näkyvistä, sitten unohdetaan, että niin tehtiin, ja lopulta kaappiin kurkistaessa huomataan, että omistetaan kumman paljon ihan turhaa tavaraa. Tai sitten tsempataan ennen muuttoa niin paljon, ettei turhaa tavaraa siirry uuteen osoitteeseen.

Toinen keittiöremontti eteni tänään siihen pisteeseen, että lattia on valmis. Parisuhdelaatuaikaa tämäkin. Viikonlopun aikana huoneeseen kootaan Mummun uusi keittiö kierrätyshengessä soveltuvin osin vanhan keittiön kaapeista ja tarvittavista täydennysosista. Pikku hiljaa Mummu voi myös alkaa juoksuttaa muuttolaatikoita kantavia lapsenlapsiaan piharivin suuntaan. Minä ennustan tuparihenkisiä vappubileitä Uudessa Mummulassa, Mies pitää ajatusta ylioptimistisenä.

Follow my blog with Bloglovin

Remppahommia: keittiön purkaminen

Ennen pääsiäistä pistimme tulevan kotikatumme palasiksi, tosin maanrakentajayrittäjän välikädellä, ja saman tien kynnimme (taipuuko se näin?!) samaisen kaivurimiehen työvoimaa hyväksikäyttäen tulevan kotipihamme nurmikon jännittäväksi savitasangoksi, joka kaiken lisäksi pyrkii siirtymään kengänpohjalinen kerrallaan anoppini kotiin sisään.

Toki kaikessa tässä on hyvä ajatus takana: hulevesiliittymä, sadevesikaivot ja piharivin uusi viemäriputki ovat kaikki asioita, jotka parantavat elämänlaatua tulevaisuudessa. Jännitettäväksi jää, täytyykö pihaa kaivaa auki tuonnempana vielä uudestaan, mutta jos täytyy, niin ainakaan nurmikkoa ei enää myllätä.

Kuluneena viikonloppuna olemme koko perheen voimin jatkaneet riehumista, hajottamista ja sotkemista.

Kun marssimme helmikuun lopussa valitsemaan uutta keittiötämme, saimme kuulla, että seuraavat mahdolliset toimitusajat olisivat viikoilla 16 tai sitten joskus kesäkuussa. Laskimme äkkiä, että joutuisimme mahdollisesti muuttamaan uuteen kotiin jo vappuna, ja sen jälkeen remonttia riittäisi ainakin muutama kuukausi tulevaisuuteen päin, joten mukavinta olisi, että edes yksi osa uudistuksista saataisiin pois alta, ennen kuin kaikki rysähtäisi kerralla päälle. Viikko 16 siis. Se on ensi viikko. Keittiötoimitus saapuu tiistaina.

Mikä sen vanhanaikaisen älypelin nimi on, sen, missä siirretään vaikka 4x4-kokoisen raamin sisällä 15 sekoitettua palaa oikeisiin paikkoihin niin, että ne muodostavat sitten ehjän ja kauniin kuvan? Se saattaa olla "meidän perhe muuttaa Miehen lapsuudenkotiin, joka on nykyistämme pienempi, ja jossa Mummu asuu edelleen", mutta en ole ihan vakuuttunut. Voi olla joku muukin.

Tiesimme toki, että meidän Koti on myyntimielessä harvoin tarjolla -osastoa, joten se suurella todennäköisyydellä menisi kaupaksi ennemmin kuin myöhemmin, mutta ensimmäinen kauppa syntyi niin äkkiä, että uuden Mummulan remontti täytyi pistää käyntiin todella kovilla kierroksilla. Se oli onni, koska vaikka takapakkia tulikin, niin toinenkin kauppa alkoi muodostua sen verran vauhdilla, että duuni ei todellakaan ollut alkanut liian aikaisin. Nyt ollaan siinä pisteessä, että Mummun vanha keittiö on yhtä ylä- ja kahta alakaappia sekä yhtä laatikostoa vaille purettu ja soveltuvin osin siirretty uuteen Mummulaan. Huomenna puretaan loput, että päästään tekemään seiniin pohjat ja maalit.

Siskot ja äitipuoli tuumaustauolla.

Tai purettaisiin ja maalattaisiin, jos asentaja suvaitsisi ilmoittaa, milloin on tulossa asentamaan meidän uuden keittiön. Pari viikkoa sitten varmisteltiin jo Puustellista, että mitenkäs sen asennuksen kanssa, että jos kamat tulee tiistaina, niin tuleeko asentaja myös, vai milloin tulee. Soittelee, sanoi myyjä. Varmaan ihan lähipäivinä? Varmasti.

Suhteellista on elämä ja lähipäivien pituus tietenkin. Ihan jonkun verran tässä itseä kuitenkin tuskastuttaa se, että alun perin puhuttiin, että järjestetään Mummulle joku reissu siksi aikaa, kun keittiö on mullin mallin, ettei tarvitse siellä keskellä elellä, mutta eipä järjestetty, kun ei tiedetty mihin päiviin reissu järjestettäisiin. Jännätään nyt, soiko puhelin huomenna, ja mitä luurista kuuluu: joko ehditään laittamaan ne seinät, ja anoppi saa kestää miniänsä ja poikansa järjestämää hävityksen kauhistusta vielä muutaman ylimääräisen päivän, tai sitten asentaja ja kotirauha tulevat äkkiä, ja me saadaan roiskia maalia uusiin kaappeihin kaikessa rauhassa joskus tulevaisuudessa.

Follow my blog with Bloglovin

Remppahommia: uusi suunnitelma

Rakennussuunnittelijarintamalla tähän mennessä tapahtunutta:

Baby steps towards the new home.

• syyskuun alkupäivinä soittelin alueen rakennusinsinöörejä läpi löytääkseni remontille vastuullisen suunnittelijan - monella oli jo ihan tarpeeksi tekemistä, mutta lopulta puhelimeen vastasi yksi, joka lupasi tulla katsomaan kohdetta
• ihan lähipäiviin siihen sovittiin treffit paikalle, ja puolen tunnin odottelun jälkeen soitin suunnittelijalle, joka pahoitteli olevansa hiukan myöhässä, mutta saapuvansa aivan hetken kuluttua, ja saapuikin; kierrettiin kerrokset, puhuttiin toiveet läpi ja annettiin alkuperäiset piirustukset kopioitavaksi; asiaan palattaisiin parin kuukauden kuluttua, kun suunnitelma olisi valmis
• alkuperäiset piirustukset palautuivat heti seuraavana päivänä
• marraskuussa odottelin yhteydenottoa ja päädyin lopulta siihen tulokseen, että on parasta soittaa itse; suunnittelija ilmoitti, että vielä kuluisi kuukausi, eli että joulukuun alussa sopisi soitella hänelle seuraavan kerran
• periaatteessa olin ärsyyntynyt siitä, että yhteydenottovastuu olikin minulla
• otin yhteyttä joulukuun puolivälin lähestyessä; uusi palaveri sovittiin
• joulukuun palaveriajan koittaessa suunnittelijaa ei taaskaan näkynyt, joten parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen soitin perään ja selvisi, että minun palaveriaikani oli tuntia aiemmin kuin suunnittelijan, joka kuitenkin saapui aivan hetken kuluttua paikalle; saavuttuaan kiskaisi esiin alkuperäisistä piirustuksista ottamansa kopiot ja kyseli uudestaan muutostarpeet sekä kiersi kerrokset uudestaan kameran kanssa - emme kehdanneet suurieleisesti ihmetellä, mistä toisto johtui, mutta harmitus siitä, ettei asia ollut lainkaan edennyt, ei ehkä täysin jäänyt huomaamatta
• palaverin päätteeksi suunnittelija naurahti palaavansa asiaan kuukauden päästä, tammikuun alussa, ja että jos ei hänestä kuuluisi, niin voitaisiin tehdä niin kuin tähänkin asti, ja soitella perään
• soittelin perään, tällä kertaa muutamaan kertaan ilman tulosta, ja soittelin sitten toiselle suunnittelijalle
• uusi suunnittelija vastasi heti, sovittiin treffit, laitoin sähköpostissa kirjallisesti kaikki meidän toivomukset saman tien suunnittelijalle tiedoksi palaverin pohjaksi
• suunnittelija saapui eilen paikalle mukanaan rakennuslupahakemus, kaavat ja meidän toivomukset, kiersi kerrokset, selitti mahdolliset kompastuskivet (paritalotontin yhteinen rakennusoikeus ja tieto, jonka mukaan alueen kaava on kumottu - jos pitää paikkansa, rakennuslupia ei myönnetä ennen uuden kaavan hyväksymistä) ja lupasi selvittää kaava-asian, jos me selvitetään seinänaapurin mahdolliset rakentelut
• palaamme asiaan toivottavasti heti ensi viikon alussa

Sormet ristiin, että kaava löytyy, koska tänään päätettiin myös, että tämä talo todellakin menee nyt sitten myyntiin. Ensi viikolla otetaan kuvat, ja välittäjä antoi hienovaraisen vinkin, että pikkutavarat kannattaa siirtää kuvista pois... On tässä sen verran pintaremppaohjelmia katsottu, että jotain taikatemppuja tehdään!

Lopuksi vielä kysyn itseltäni: kun joku asia ei tunnu etenevän, mistä tietää, pitääkö sille vaan antaa aikaa, vai todeta, ettei tämä nyt kyllä onnistu? Ja voisiko sen tiedon puristaa itsestään alle viidessä kuukaudessa?

No, ehkä ei. Eipä meillä sillä tavalla kiire tässä ole.

Follow my blog with Bloglovin

Elämänhallintatyökalut

Aloitetaan röyhistelyllä: tein humanistisen FM-tutkinnon alusta todistuksen vastaanottamiseen neljässä vuodessa ja viikkoa vajaa kolmessa kuukaudessa. Lisäksi olen päivätyön ohessa mm. opiskellut opettajaksi ja pyörittänyt käännöstoimistoa, välillä kovillakin kierroksilla. Valitettavasti olen myös samaan tahtiin tehnyt yllä mainittuja päivätöitä liiankin kanssa, vastentahtoisesti, mutta kuitenkin. Koska olen tosi hyvä ajanhallitsija.

Toisaalta osaan myös jättää asioita hoitamatta tosi lahjakkaasti, ja sitten kärsiä siitä itse aiheutetusta stressistä.

Vaikeaa hallitsijan hommissa on 

• vetää rajat oman todellisen jaksamisen mukaan
• päättää, mistä aloittaa

Olen löytänyt mainiot työkalut näiden ongelmien ratkaisemiseen. Ne ovat

• kynä
• paperi

Syntymälahjakseni olen saanut taipumuksen tietynlaiseen asioiden aktiiviseen mielessä ja kielellä pyörittelyyn, eli vatvomiseen. Mitä enemmän asioita on tehtävänä, sitä enemmän työstän mielessäni niiden työstämistä. Mitä enemmän tätä työstöä toteutan, sitä enemmän pääni menee pyörälle, kierrokset lisääntyvät ja sitä mukaa hätä siitä, osaanko ajoittaa ja aloittaa hommat oikein ja parhain päin.

Nyt kun arjessa on enemmän keskeytyksiä ja spontaania toimintaa vaativia tilanteita kuin rauhallista suunnitteluaikaa, totesin, että on ihan hyvä kirjoittaa paperille ja suunnitella edes päivän tarkkuudella vessassakäyntiä lukuunottamatta kaikki oikeasti tehtävät asiat, jos mielii säilyttää mielenrauhan ja lakata piiskaamasta itseään. Tämän päätöksen turvin olen jo viime viikolla mm. saanut irtisanottua yhden vakuutuksen, joka on roikkunut mentaalisella tehtävälistalla jo kohta vuoden! Lisäksi on esimerkiksi hinkattu ikkunoista sormenjäljet, eikä vain mietitty, että pitäisi, mutta kannattaako nyt, kun se kuitenkin lääppii ne kohta uudestaan, ja mikähän puhelimessa piippaa, ja voi ei, nyt kyllä joku siirsi keittiön tuolin ihan liian lähelle leikkuulautaa.

Päätetään röyhistelyyn: tyttäreni Veera on pian 6,5-vuotias, ja lähes kaikki pieneksi jääneet vaatteet on säilötty neljään äitiyspakkauslaatikkoon, joiden päätyihin on merkkailtu epämääräisiä kokonumeroita (koska kirppishommat on jätetty lahjakkaaasti hoitamatta). Nyt olen saanut käytyä läpi kaikkien laatikoiden sisällöt, luetteloinut ne koon, värin ja mahdollisen muun tuntomerkin sekä nimikkeen mukaan. Tämä nörtteily säästää tulevaisuudessa paitsi vatvomiseen, myös ostamiseen käytettävää aikaa, sekä rahaa, koska tiedän täsmälleen, mitä vaatetta tyttärelleni Kertulle jo on olemassa, enkä ala päättömästi hankkimaan koon 90 leggingsejä ja trikoopaitoja, vaan etsin sille ihanat farkut ja muutamat sukkahousut.

Follow my blog with Bloglovin

Remppahommia: kellarisuunnitelma

Suurin tai ainakin maallikolle vaikein työ koko remonttihommassa tulee olemaan kellarikerroksen käyttöönotto.

Käynti kellariin on nyt naapurin kanssa yhteisestä ovesta. Kellarissa on maalattia, sen keskellä on erikseen eristetty perunakellari, jonka takana oikealla on vanha verstas, joka on pullollaan aikaisempina vuosikymmeninä itse tehtyjä työkaluja ja muita aarteita, ja vasemmalla puolella säilytetään modernimpien aikojen ihmeitä, polkupyöriä ja potkukelkkoja ja sen sellaista.

Perunakellari säästetään. Sehän on aika luksusta sellaisenaan (jollain jo välähti viini- ja olutsäilytys silmissä, ja joku toinen mietti, josko jonakin päivänä saisi itse tehtyä hilloja ja muita, ja kaiken kaikkiaan on hienoa, kun on tila, johon mahtuu säkillinen perunaa kilon sijasta), ja varsinkin energiankulutuksen kannalta itse asiassa hyvinkin kestävä ja kannatettava ratkaisu. Muutenkin pysytään tässä kaikin tavoin kohtuudessa: haaveilin jo jossain välissä valoisasta yksityiskylpylästä, mutta se a) ei sopisi vanhan talon luonteeseen, b) tulisi käyttöönsä nähden aivan liian kalliiksi ja c) olisi ihan liian työläs. Siksi haetaan tehokkaita neliöitä ja aikaa kestäviä lvis-ratkaisuja.

Portaat tulevat alas vasemmasta etukulmasta, ja niistä kadulle päin sijoittuu pieni sauna ja kylpyhuone. Kuistin alla on jännä pieni tila, jonka saa ehkä käytettyä hyväksi teknisenä tai jonkinlaisena säilytystilana. Sen oven eteen ja kenties portaiden alle tulee pyykinpesu ja -lajittelualue. Pyykkituvan viereen sijoittuu miesluola, jonka tarpeellisuutta en missään nimessä lähde kyseenalaistamaan. Kunhan saan pyykkikuiluni. Ulkoseinä rakennetaan perunakellarin ovenkarmiin kiinni, ja tälle seinälle jätetään huolto-ovi, jotta ulos asti pääsee muutenkin kuin kapeita ja jyrkkiä sisäportaita pitkin ja eteisen läpi.

Täältä voit vilkaista yläkerran ja täältä keskikerroksen suunnitelmaa.

Follow my blog with Bloglovin

Remppahommia: joulukuun palaveri

Jeejeejee, palaveroitiin suunnittelijan kanssa tänään, ja vaikka vieläkään ei mitään konkreettista ole käsissä, niin fokus on taas kohdallaan!

Tämä on yläkerta. Mustat tuherrukset on olemassaolevia asioita, siniset selvyyden vuoksi ikkunat, ja punaiset suunnitelman asteella. Ulkomitat pyörii suunnilleen 7,5m x 8m tietämissä.

Nykyisellään yläkertaan siis menee rappuset keittiöstä. Ylätasanteelta on ovi yhteen makuuhuoneeseen, jonka ikkunat on kadulle päin, ja jonka läpi on kulku toiseen makuuhuoneeseen, joka on entinen porrashuone, ja jonka ikkuna on talon päädyssä. Ylätasanteen toinen ovi johtaa kylmälle vintille. Muuri on siinä keskellä, ja ekassa makkarissa on uuni. Siis kakluuni.

Tarkoitus on pitää yläkerta yksityisalueena, eli lähinnä nukkumapaikkana, vaikka jotain leikkitilaakin sinne täytynee sallia. Kaksi olemassaolevaa makuuhuonetta jaetaan kolmen lapsen kesken mahdollisimman fiksusti niin, että vähemmän paikalla olevan sisaruksen reviiri säilyy silloinkin, kun henkilö itse ei ole paikalla. Nykyinen kylmä vintti muunnetaan - tadaa! - loft-henkiseksi avoimeksi tilaksi (täysin linjassa vuoden 1925 porilaisarkkitehtuurin kanssa), johon rajataan aikuisten alue jollakin kevyellä ratkaisulla, ja sijoitetaan vaatesäilytys, edelleen irtokalusteilla. Mahdollisesti se täydennetään takahuonemaisella ehostusalueella, sillä talossa kuitenkin on neljä naista, eikä peiliä, meikkejä ja hiusmuotoiluvehkeitä kannata sulkea oven, saati lukittavan sellaisen, taakse. Tästä emme käsittääkseni kuitenkaan ole puolisoni kanssa vielä keskustelleet, joten vahvoja argumentteja ratkaisun puolesta otetaan varmuuden vuoksi vastaan!

Yhdet seinät ja yksi lukollinen ovi pystytetään pikkuisen vessan ympärille. Samalla, kun lattiaa muutenkin puhkotaan putkitöiden yhteydessä, haluan mukaan ujutettavaksi pyykkikuilun, jotta en joudu keräilemään tai siirtelemään sanan voimalla likaisia vaatekappaleita pitkin taloa, vaan voin olettaa niiden löytävän tiensä painovoiman avulla suoraan pesukoneen viereen.

Lisäksi rakennetaan vielä toisen makuuhuoneen katon päälle parvi, jossa on sekä säilytys- että yöpymistilaa. Olen kuullut huhua, että sinne pitäisi sijoittaa joku näyttö, jolta voisi katsoa leffoja ja sarjoja ja pelejä. Jotenkin kuvittelen, että tästä kolosesta käydään vielä taisteluja.

Follow my blog with Bloglovin

Ajatukset kohti uutta kotia

Piti soittaa tällä viikolla rakennussuunnittelijalle, mutta enpä soittanut, koska en halunnut ensin tsempata itseäni muistamaan, että pitää soittaa, ja mahdollisesti saada sitten vastaukseksi, että ihan vähän on vielä homma kesken, soitatko ensi viikolla uudestaan. Siis en ollenkaan tiedä, olisiko näin voinut käydä! Mutta periaatteessa: työn tekijä itse varmasti tietää, milloin suunnitelma on siinä pisteessä, että sitä voidaan yhdessä viilailla, joten olisin voinut viikon aikana myös iloisesti yllättyä siitä, että oma puhelimeni olisi pirissyt.

Suunta oli selvä jo 4,5 vuotta sitten.

Tilanne on nyt se, että anoppini asuu tuossa lähellä paritalon puolikkaassa, joka on yhdelle ihmiselle turhan suuri. Samalla tontilla on perusporilainen piharivi, eli pieni piharakennus, jossa on aikanaan asunut kaksi perhettä kokonaista mukavasti, mutta nykyajan standardien mukaan siitä saadaan kohtuullisella remontoinnilla kiva ja tilava asunto Mummulle. Ilmassa on jo vuosia pulpahdellut toive siitä, että jompikumpi pojista muuttaisi kadun varren taloon ja pihariviin saataisiin taas perustaa mummula.

Juuri ennen Kertun syntymää uskalsimme luvata, että Mummun toive toteutuu: me ostaisimme Miehen lapsuudenkodin, remontoisimme sen omien tarpeidemme mukaiseksi ja muuttaisimme sinne, kunhan ensin hoitaisimme piharivin remontin.

Kun tästä puhun ystäville, sukulaisille ja tuttaville, saan osakseni ensin kysyvän katseen, kenties vähän vinon hymyn siinä lisänä, ja sitten suoran kysymyksen: "Niin että anopin kanssa samalle tontille vai?" Juu. Myönnän, että ajatus oli ensin tyrmäävä. Aika on kuitenkin tehnyt pehmittävän tehtävänsä, ja tällä hetkellä ratkaisussa tuntuu olevan pelkästään hyviä puolia.

1. Perinne jatkuu: kun Mies oli pieni, mummula oli takapihalla. Isomummu siirtyi toiseen ulottuvuuteen jo vähän ennen Veeran syntymää, mutta itse säilytän mielessäni ihanan idyllistä mielikuvaa kesäpäivistä, kun hengailtiin siellä piharivin rappusilla ja juteltiin Isomummun kanssa maailmasta. Siinä siirtyi tietoa ja ymmärrystä, ja sydän laajeni. Seuraavienkin sukupolvien on saatava kokea sama!
2. Pienillä koululaisilla on turvapaikka lähellä. Ei tarvitse hätäillä, jatkuuko iltistoiminta.
3. Mummulla on apu ja viihde lähellä. Jos tarvitaan hillopurkin avaajaa, kauppa-apua tai muuten vaan lähimmäistä, me ollaan siinä.

Koska minun anoppini ja hänen anoppinsa välillä on aikanaan nelisenkymmentä vuotta sitten tehty sama siirto, ja asiasta on keskusteltu ihan avoimesti, meillä on yhteinen ymmärrys siitä, mikä on kenenkin koti, ja ajan myötä varmaan kehittyy meidän tapa asua vierekkäin.

Jaa mutta ei. Onhan tässä yksi miinusmerkkinen puoli kuitenkin. Meidän nykyinen asunto on isompi, ja sinänsä rakas ja hyvin tällaista uusperhemeduusakuviota jo kohta yhdeksän vuotta palvellut. Tämän takia remontti tulee olemaan aika haastava. Nykyisellään asunnossa on eteinen, keittiö, olohuone, makuuhuone ja kylpyhuone, jossa on vessa ja pesukoneliitäntä, sekä yläkerrassa kaksi huonetta. Me tarvitaan sisäsauna, erillinen tila vaatehuollolle, toinen vessa ja nukkumapaikat ja ruokailutila neljälle/kuudelle hengelle. Ja pyykkikuilu. Näistä osa on rakennettava nykyisin kylmänä varastotilana toimivaan kellariin sitä kuitenkaan kauheasti syventämättä, ja osa aseteltava vintin tällä hetkellä kylmään puolikkaaseen, josta tehdään jonkunlainen monitoimialue.

Teknisiä ratkaisuja odotellessa siis tässä visioin mielessäni, minkälaisia sisustusvaihtoehtoja meillä on. Allekirjoitan Design*Sponge -blogin lausunnon kodin hengen rakentumisesta ja hyvästä suunnittelusta, ja aion nyt vähän selailla, ennen kuin pelastan houdinihenkisesti kärryistään kohta herätessään pakenemista yrittävän rakkaan kääpiöni itsenäisen Suomen kosteahkolta talvi-ilmastolta.

Follow my blog with Bloglovin

23 yötä jouluun

Oi miten olikaan onnistunut viikonloppu! Kun koko alkuviikon energiatasot olivat nuhanenien vuoksi jossain lattianrajan villakoirien varpaiden tasolla, enkä jaksanut hoitaa mitään niistä tonttuiluista, joita olin kuvitellut hoitavani, niin nyt ollaan taas ihan tehtävälistan tasalla taas. 

Jouluvalot ripustelin pihaan jo kai pari viikkoa sitten, ja ehdin kertaalleen vaihtaa niiden paikkaakin, koska jostain syystä meidän ulkopistorasioissa on kaksi possunkärsää vierekkäin, ja jos toiseen liittää sellaisen melkoisen ison ulkona käytettävän pistokkeen (jolla on toki se sellainen tyyppikirjain ja -numeroyhdistelmä, jonka nimeä en tiedä), niin siihen toiseen ei sitten mahdukaan mitään muuta. Auton lämppärin ajastin vei nyt sitten funktionalisuudessaan voiton kuistin viereisen pistorasian käytössä, ja jouluvalot siirtyivät piharivin seinälle. Se onkin ihan kiva juttu, koska kuten yleisö huomautti, eihän me itse oltaisi niitä siitä kuistilta edes nähty! Itse kuitenkin kaipaan valoja kuistillekin, joten sain lauantaina käytyä siellä uudessa kauppakeskuksessa siinä yhdessä sekatavarakaupassa, josta ostin paristokäyttöisen ulkovalosarjan. Se on vielä ripustamatta, mutta eiköhän sen tässä ehdi.

Ihana joulupöhinä saatiin aikaiseksi, kun kaadoin askarteluvehkeet keittiön pöydälle ja aloin toteuttaa itseäni kiiltokuvien, kartongin, liiman ja saksien voimin. Yritin ensin puhua pienempää isoa tyttöä mukaan touhuun, mutta se alkoi heti esittää jotain omia ideoitaan, jotka mun oli pakko ampua alas: "Eikun näistä ei nyt tehdä mitään laatikoita tai lahjapakkauksia, kun tää on mun projekti ja tässä edetään mun suunnitelman mukaan." Paha äiti. Lapsi lähti paikalta niskojaan nakellen, mutta isoin sisko oli paremmin samalla aaltopituudella ja hoksasi ja hyväksyi heti mun ajatuksen. Hetken päästä se toinenkin tuli hyväntuulisena mukaan touhuamaan.

Seuraavaksi roudasin vintistä joulukoristeet. Nytkään ei tarvinut kuin vähän kantta raottaa, niin apujoukot olivat valmiudessa. Koristelun suhteen en yritäkään pitää pintaani: olisi joulumieli kaukana, jos alkaisin pomottamaan näitä luovia ja toteutusintoisia nuorison edustajia. Neuvottelemalla päästiin parissa kohdassa eteenpäin, ja onneksi tuolla vanhemmalla on niin paljon silmää, että se ehtii suitsia nuoremman kuorruttelutarvetta. Ei ole nyt ikkuntalunta, siirtokuvia, kartonkisia koristeita ja tähtösiä päällekäin. Ainakaan ihan joka ikkunassa.

Muistettiin Jouluradiokin, ihanaa.

Sain myös vähän perattua joululehti ja -reseptikasaa. Tosiasiahan on se, ettei lehdistä kuitenkaan koskaan käytä kuin niitä reseptejä, joita niistä on silloin tuoreeltaan kokeillut, koska muistaa, että "siinä yhdessä lehdessähän oli se yksi juttu", ja muut minä ainakin googlaan. Tuli siis siivottuakin samalla. Ja olin niin ovela, että kirjoitin niitä käytössä olevia reseptejä hyväksyessäni saman tien puutelistaa perusleivontatarvikkeista, joiden tiesin tai epäilin ja tarkastin olevan vähissä tai lopussa, ja laitoin listan jääkaapin oveen. Siitä nappaan sen sitten jonain päivänä mukaan kun menen kauppaan. Jos muistan.

Tämän lisäksi pääsin glögilasillisen ääreen ystävän kanssa, ja sunnuntaiaamuna sain nukkua suorastaan syntisen pitkään, ihan puoli yhdeksään asti, kun Mies otti ohjat käsiinsä ja nappasi aamumetelöinnin aloittaneen kääpiön mukaansa alakertaan. Kylläpä oli hienoa!

Follow my blog with Bloglovin