Muutto: keittiö

Muuttosarjamme viimeisessä osassa esittelen uuden Kotimme keittiön, joka kliseenomaisesti on muodostunut talon sydämeksi.

Ensin, Mummun vielä asuessa tällä puolella pihaa, purettiin vanha keittiö.

Sitten vanhojen kaappien tilalle tuotin uudet. Yhden kaapin saranat tosin tulivat paikalle vasta kuukauden päästä kavereistaan.

Lopulta me ja meidän muuttokuormamme tulimme perässä.

Huomaa kolme rinnakkaista liettä: sähkö-, puu- ja mielikuvitustoimiset. Kahdessa yläkaapissa on juomalaseja ja herkut (tarpeeksi ylhäällä tietenkin) sekä mausteet ja vitamiinit ja niihin rinnastattavat tuotteet.

Kellon paikka olisi tietenkin eteisen oviaukon yläpuolella, mutta koska sillä kohtaa on enemmän vapaata lattiapintaa ja vähemmän särkyviä asioita, sisäkoripallokori oli parempi sijoittaa siihen.

Jääkaappi on oven vieressä, ja sen vieressä taas kuiva-ainekaappi, jossa on ulosvedettäviä laatikoita ja kaksi tavallista hyllyä.

Saarekkeen kolme leveää laatikkoa pitävät sisällään kaikki työvälineet, lautaset, mukit, vuoat, kattilat ja pannut, ja lisäksi se on tosi hyvällä työskentelykorkeudella, 92 senttiä tai jotain. Ikkunan puolella pöytälevyn alla on tilaa polville, parille keittiö- ja yhdelle baarijakkaralle. Syöttötuoli on tässä liian matala Kertulle, joten sekin istuu keittiöjakkaralla. Tähän mennessä onnettomuuksia 0.

Portaiden alla on minun mummoni vanha lipasto, joka on ostettu joulukuussa 1943. Kuitti oli keskimmäisen laatikon pohjalla suojapaperin alla. Ajatella, että jo silloin ovat osanneet tehdä täydellisesti tähän keittiöön sopivan huonekalun! Lipaston päällä on kaikki pienkoneet, vasemmanpuoleisessa kaapissa leivät, ylimääräiset kahvit ja muut, ja kaapin yläpuolella olevassa laatikossa leikkuulauta ja leipäveitsi. Keskimmäisissä laatikossa ja kaapissa on suodatinpussi-, muovikippo- ja lasipurkkivarasto, ja oikeanpuoleisissa leivontajutskat. Lipaston päällä on täysin tyyliin sopimaton, mutta kokonaisuuteen mainiosti istuva Lack-hylly.

Kaikki ei kuitenkaan missään tapauksessa ole vielä valmista. Niin kauan, kun vintillä on työmaa, jonne kuljetaan ensisijaisesti keittiön portaita pitkin, rakennuspölyn ja muun roskan kulkeutuminen askelmien välistä kodinkoneisiin on estetty kahdella pitkittäin auki revityllä jätesäkillä, jotka on kiinnitetty paikalleen - milläpä muullakaan, kuin - ilmastointiteipillä. Teipin liima on kestänyt näihin päiviin, mutta näin kosteana kesänä remontin olisi hyvä alkaa jo pian loppua.

Naapurihuoneeseen johtavan oven takana on perinteisesti säilytetty siivousvälineitä, joita on perinteisesti ollut vähemmän kuin nykyään. Tila odottaa järjestelyprojektin alkamista.

Portaiden alapuolella olisi mainiosti säilytystilaa, mutta koska askelmat siis ovat avonaiset, ei sinne viitsisi mahdottomia määriä syytää. Paitsi toistaiseksi.

Vanhan lieden päälle näyttää kerääntyvän helposti kaikenlaista tavaraa. Sen on loputtava ennen talven tai lämmityskauden alkua, kumpi sitten koittaakin ensin.

Myös ruokakaappien päälle on näppärä sijoittaa asioita. Sen täytyy johtua vanhojen kaappien haamusta, joka näkyy seinissä ja katossa edelleen: tila selvästi luulee vielä voivansa sisällyttää itseensä vanhan määrän tavaraa. Hävitämme moiset luulot, jahka saamme rakenteelliset uudistukset valmiiksi ja varmistumme pintaremonttibudjetin kokoluokasta.

Follow my blog with Bloglovin

Äiti ja iskä festareilla

Kaksikymmentä vuotta sitten Korson Ankkarockissa ekoja festarikokemuksiani keräillessä moni asia oli toisin kuin nyt. Ei esimerkiksi ollut kännyköitä, joilla kuvittelisi pitävänsä yhteyttä tuttuihin alueella, ja joilla ei tietenkään saisi yhteyksiä, kun verkko on täynnä, ja sitten turhauttaa, kun tajuaa, että kyllähän sen nyt etukäteen tiesikin. Huolettomasti poukkoiltiin porukassa tai siitä eksyen, tuskin nähtiin juuri sitä bändiä, jota oli tultu katsomaan, mutta jotain ihan muuta kuitenkin, ja varsinkin tutustuttiin tai toivottiin, että tutustuttaisiin ennestään vieraisiin ihmisiin, joihin ei ehkä enää koskaan tultaisi törmäämään uudelleen. Ennen lähtöä Äiti varmisti, että mukana on tarpeeksi sateenkestävää asustetta ja nenäliinoja.

Se puoli ei ole muuttunut mihinkään. Mummo tuli lapsenvahdiksi, ja löi kouraan kertakäyttösadetakkeja siltä varalta, että jos siellä sataa.

Ennen festareille lähdettiin itsestäänselvästi junalla, nyt mennään omalla autolla, kun junamatka kestäisi tuplaten sen, minkä yksityisautoilu. Ei kimppakyytiä. Menemme kahdestaan, omilla ehdoilla, omia polkuja, omaa hiilijalanjälkeä.

Nestemäisiä matkaeväitä tai festareilla esiintyvän bändin musiikin kuuntelua ei kuitenkaan vielä ole unohdettu. Soundin sijaan luin silti Me Naisia siidereitäni lipitellessäni. Tyhmiä vitsejä kerrottiin, mutta ei huutaen, vaan enimmäkseen lakonisesti laukoen ja päälle hörähdellen.

Suomi. Tuhansien järvien mutta erityisesti miljardien puiden maa.

Kilometrit taittuivat. Maisema pysyy.

Onneksi on mieleistä matkaseuraa. Aika absurdilta tuntuu, että jostain maapallon tuolta puolen lähtee musiikkiyhtye kiertueelle, ja päätyy sitten jonnekin näiden metsien keskelle, josta matka jatkuu ehkä jo samana päivänä seuraavalle lavalle.

Toinen ihme juttu on se, että tuhansien järvien ja miljardien puiden maassa on myös älyttömän paljon peltoa, joka on aikanaan raivattu ihan lihasvoimalla niiden puiden alta. Hatunnoston paikka kyllä, on siihen aikaan ihmisillä ollut tavoitteita ja draivia unelmiensa toteuttamiseen, hyvänä porkkanana tietysti esimerkiksi hengissä pysyminen oman ravinnon hankkimisen kautta.

Meilläpä on autossa lasikatto, jonka läpi voi katsella pilviä. 

Melkein perillä jo!

Telttamajoitukseen emme tässä iässä enää taivu. Asuntola on hyvä vaihtoehto aikuiselle festarivieraalle. Tunnelma on joka tapauksessa eksoottinen ja suorastaan riehakas, kun ei lapsia ole mailla halmeilla, ja ollaan lähdössä hyvää musaa kuuntelemaan!

Puhelin toimii sen verran, että hyvän yön puhelun voi soittaa lapselle vielä alueelle päästyä, mutta kaverin paikantaminen tekstiviesteillä on melkein mahdotonta. Humalatila näyttää kaikilla olevan keskimäärin paljon matalampi kuin ysäriaikoina. Kun on nälkä, tekee mieli mennä paikkaan, jossa voi istua tuolilla, eikä maassa. Vaikka Porisperessä olimmekin viime vuonna Hiuka Tärkeit, täällä vip-alue ei näytä yhtään houkuttelevalta, ehkä juuri siksi, että vanhemmiten nimenomaan tila ja mukavat istuma- ja riippumattopaikat ovat olennaisempia kuin vip-alueella näyttäytyminen. Siksi illan hämärtyessä siirrymme istumaan hiekkakentälle täsmäiskun varsinaista kohdetta odottelemaan.

Kyllä kannatti.

Keikan jälkeen käveltiin hilpeinä keskustaan, haettiin ruokaa ja sitten väsymys iski. Aamulla oli vähän pöpperöinen olo, lähinnä kai ulkoilmassa oleilun sekä vähäisen ravinnon ja levon vuoksi. Minä hyppäsin vuorostani rattiin, ja kotona tyttöjä halaamassa ja pussaamassa oltiin jo yhdeltä. Reissu lähenteli täydellisyyttä.

Follow my blog with Bloglovin

Kesän piha-aktiviteetit top 3

1. Pressu. Poistettu lautakasaa suojaamasta, päätynyt nurmikolle ryttyyn. Sen päälle on ihana hyppiä, koska a) jalat uppoavat siihen yllättävästi ja siihen on siistiä kellahtaa ja b) se kahisee.
2. Vanerilevy. Asetettu pihasoralle nostimen ajoradaksi. Kopisee, on loistava hyppimis- ja tanssimisalusta.
3. Lakanapyykki narulla. Sitä päin voi juosta, eikä se satu, ja sitten voi kaatua maahan hillittömästi karjuen, kiljuen tai muuten vaan huutaen, kerien tai ilman. Tuoksuu ja tuntuu hyvältä.

Kintereillä myös: katuliidut, muurahaisten listiminen, ruohon ja kukkien nyhtäminen ja tunkeminen erilaisiin astioihin, iltajalkapesu kuistin rappusilla, juokseminen, kärrynpyörien harjoittelu...

Follow my blog with Bloglovin

Muutto: olohuone

Se herra R., joka talon aikanaan rakensi, toi
Venäjän-matkaltaan tuliaisena kattokruunun,
joka kuuluu huoneeseen.

Reilun kolmen viikon olemisen jälkeen olohuone tuntuu edelleen olevan kesken eikä oma itsensä, vaikka se on rauhallisin ja puitteiltaan eniten valmis (valmein?) kolkka koko asunnossa. Siellä on kuitenkin säilössä kamaa, joka ei sinne tule jäämään, kuten petshoptalo, kassillinen liinavaatteita ja yksi laatikosto. Huone on sen verran iso, etteivät nämä ylimääräiset artikkelit sinänsä haittaa, mutta eivät ole näkymättömiäkään. Sitku sitku.

Koriste-esineiden sijainti varastossa harmittaa täällä. Lentoukkeleille on selkeä paikka telkkarinurkan katossa, mutta tällä hetkellä ukkelit vain loistavat poissaolollaan.

Ollaan puhuttu, että jos vaikka maalattaisiin tuo tapetti. Silmä on jo siihen tottunut, toisaalta siksi, että se oli siinä Mummun asuessa, ja toisaalta siksi, että se on ollut siinä nyt, ja tässä on tottunut katsomaan noita omia huonekaluja sitä vasten. Sitä paitsi tuska siitä, että pintakuvioinniltaan tätä ruskeasävyistä tapettia vastaavalla, ostohetkellä vielä luonnonvalkoisella kankaalla päällystetty sohvamme ei ihan hirveästi erotu seinästä, alkaa laantua.

Maalaamisajatus on nyt tauolla, koska pitäisi selvittää, kannattaako tuommoista materiaalia ylipäätään maalata, ja jos, niin mikähän se väri sitten mahdollisesti olisi. Meillä olisi kauhea kutina saada turkoosia johonkin, mutta selvää on, että tähän huoneeseen se ei sovi. Eikä ehkä pinna ole tarpeeksi pitkä rapsuttelemaan vanhaa tapettia seinästä kuitenkaan, että siihen uutta saisi laitettua. Sitä paitsi ihan ensin, jahka vintti valmistuu ja naapurihuonetta saadaan tyhjennettyä, puhkaistaan oviaukko takaisin olo- ja naapurihuoneen väliseen seinään siihen kohtaan, missä se alun perinkin on ollut. Katsotaan pintoja sen jälkeen.

Arvaatko, mihin kohtaan oviaukko on tulossa? Löydätkö kuvasta Miehen tietotekniikkakätköt?

Vahva ehdokas turkoosille, tai kenties vaalealle siniselle, semmoiselle linnunmunanvärille, on eteinen. Tässä alla näkyy kuistin eli ulkoeteisen kaunis vanha pariovi olohuoneesta katsottuna, ja keittiö on vasemmalla. Oikeanpuoleinen ovi johtaa spa-alueelle. Takkiröykkiön peittämä seinä, jonka takana on suihku, tullaan purkamaan alakertaan johtavien rappusten tieltä. Maalisudit lepäävät ja ajatushautomo jatkaa pöhinäänsä myös tämän tilan suhteen.

Follow my blog with Bloglovin

Kohta koululaisen rajat

Nyt sillä tuntuu olevan maailma auki. Jotain on kuitenkin tehty oikein kuluneina kuutena vuotena ja kymmenenä kuukautena, koska se ei kuitenkaan lähde koko maailmaa valloittamaan, vaan tuntuu itse tajuavan maantieteelliset rajat seikkailemiselleen.

Toki rajoja on aseteltu tässä koko lapsuuden ajan. Minusta on ollut hienoa ja tärkeää, että meillä on ollut mahdollisuus ensin kävellä ja sitten pyöräillä yhdessä omat kulmat läpi niin, että tiedän lapsen osaavan kulkea omassa maisemassaan. Ei tarvitse pelätä sen eksyvän parin sadan metrin päässä kotiportista. Neljä vuotta sitten käveltiin usein kotiin pikkutarhasta - matkaa oli ehkä puoli kilometriä - koska kiirettä ei enää siinä vaiheessa päivää ollut, eikä siis haitannut, jos kotimatkaan kului kolme varttia. Nyt se tunnistaa Kuukkarin ja Kymppärin kadut ja osaa kotiin ja kavereiden luo, ja kouluun, koska osasi samalle tontille eskariinkin. Olen itse niin monta kertaa nähnyt, että se osaa katsoa autot ja valita reitin, ettei minun tarvitse olla huolissani sen menemisistä.

Se saa mennä itsekseen lähipuistoihin ja kavereita hakemaan, kunhan sillä on puhelin mukana. Jos kaveri ei ole kotona, se soittaa meille, ja kertoo, mihin aikoo mennä seuraavaksi. Tottelee vastentahtoisesti, jos suunnitelma torpataan, ja tulee kotiin suunnilleen siinä ajassa, kuin voisi kuvitella sen tulevan. Jos joudutaan soittamaan perään, se vastaa puhelimeen, ja on yleensä jo aika lähellä kotia. Kävellen. Pyörällä se ei vielä saa liikkua yksin, ei pariin vuoteen, jos tämän hetkinen linja pitää.

Alun perin kuvittelin, että puhelin olisi ollut synttärilahja, mutta koska synttärit on vasta koulun alun jälkeen, oli ihan fiksua ottaa puolen vuoden förskotti. Olen aika tyytyväinen sen puhelutaitoihin: se osaa aloittaa puhelun ja vastata sellaiseen; tietää, että pitää varmistaa, kuka toisessa päässä on, jos soittaja ei esittele itseään tai numero ei ole tuttu; ei löpise turhia ja osaa lopettaa puhelun niin, ettei se tule vastapuolelle yllätyksenä. Harjoiteltavaa riittää vielä akun lataamisessa ja äänettömyyden ja äänellisyyden hallinnassa, mutta onneksi tässä on vielä pari kuukautta aikaa siihen, kun se saattaa olla yksin kotona vähän pidemmän aikaa ja koko homman täytyy olla hallinnassa.

Follow my blog with Bloglovin

Kohta koululainen

Tässä nurkkia sattuneesta syytä nuohotessa huomasin, että parhaiden talvikenkien takasauma oli alkanut purkautumaan. Avaimiakin piti teettää. Ja hakea kahvipullaa ja leipää. Varsinkin piti toimittaa yhdistyksen jäsenkortin malli kauppahallin lounaspaikkaan, jotta ihmiset saisivat alennuksensa. Lisäksi piti keksiä jotain toimintaa aamupäivään, jotta Kerttu pysyisi hereillä vähän pidempään, ja nukkuisi selkeästi päikkärit eikä yöunen pidennyspätkää, jolloin ehkä yöuni voisi joskus tulevaisuudessa jatkua yhteen pötköön vähän pidempään.

Nostin pienemmän lapsen vaunuihin ja isompi tarttui ilman eri kehotusta liikuttavasti aisaan kiinni, juuri kuten oli tarhavuosinaan oppinut. Suuntasimme siis aluksi kauppahalliin. Aika harvoin siellä tulee käytyä, hävettävän harvoin, ja yksi tekosyy on se, että karkkikauppa on heti ovella, ja aina pitää keksiä joku juoni, että saa lapset/itsensä siitä ohi pistäytymättä sisään. Synttärilahjaostos mielessä suostuin nyt kuitenkin tällä kertaa. Pistäytymiselle tuli hintaa kaksi suklaamestaruusmitalia, pieni pussillinen aikuisten ihanuuskonvehteja, toinen pussillinen 45 minuuttia kestäviä imeskelykarkkeja sekä kuusi pikkurasiaa pikkukarkkeja pikkuihmiselle tarpeen tullen (?) tarjottavaksi (tai sitten äkillisen makeanhimon iskiessä aikuiselle turvaksi).

Karkkikaupan mainio täti tarjosi vielä kaupantekijäisiksi höpöhöpökarkin, joka värjäsi kielen. Sitä piti mennä ihastelemaan Suutarittaren peilistä kulmittain vastapäätä sijaitsevasta kioskista. Samalla jätin näppärästi omat kenkäni korjaukseen (joka kerta tätä ihmettelen: korjauksen hinnalla saa kuin uudet kengät!) ja sain teetettyä lisäavaimia. No sitten tajusin, että vieressä oli sekä pullakauppias että myös leipäkioski, joten nekin tarpeet tulivat täytetyiksi. Eipä tarvinnut lähteä muihin liikkeisiin patsastelemaan, joten pääsimme etenemään suoraan reissun loppuhuipennukseen, eli hengailuun Luontotalo Arkissa ja sen lepakkonäyttelyssä.

No niin. Arkissa molemmat tyttäret nautiskelivat talon annista ikätasonsa mukaisesti, toinen enemmän kiipeiltävistä rapuista ja suloisista elukoista, toinen museoukkelin henkilökohtaisista informaatiopalveluista. Jälkimmäinen osaa kysellä ja ihmetellä ja ottaa ilon irti ihmeellisyyksistä, mutta on vielä onneksi sen verran lapsi, että mielenkiinnon sammuessa, joskus ihan yhtäkkisesti, saattaa vaihtaa puheenaihetta lennosta johonkin aivan muuhun, mikä on jotenkin söpöä minusta. 

Kuitenkin se tekee sitä ilman varoitusta enää aika harvoin. Ja sitten, jos se on tehnyt jotain vähän hölmöä, se tulee kertomaan siitä ja aloittaa: "Tää on nyt vähän paha juttu, mutta..." ja voi miten olen iloinen siitä, että se niin tekee! Se semmoinen viisi-kuusivuotiaan vähän ärsyttäväkin pikkuvanhuus alkaa olla mennen talven lumia, ja vaikka tunteet purskahtavat varmasti helposti pintaan vielä kaukana tulevaisuudessakin, niin jotenkin se osaa niitäkin jo hallita paremmin kuin vielä vähän aikaa sitten. Se on reipas ja sopivasti rohkea ja varovainen.

Ja nyt kun sillä on se oma kotiavain, se totesi, että "mulla on nyt niinkun isojen setti: oma puhelin, lompakko ja avain". Kyllä. Se on jo iso, ja osaa käyttää puhelinta ja avainta, joten syksyä ja kouluun menoa ajatellen hommat on hallussa, ja kolikoiden kanssakin se pärjäilee joten kuten.

Olen minä varmaan nyt vähän haikea kuitenkin... Mutta kovasti odotan tässä, että minkälaiseen isoon lapseeni tässä tulevina vuosina saan tutustua. Esimaku on hyvä.

Follow my blog with Bloglovin

Muutto: naapurihuone

Monitoimitiloista puheen ollen.

Mummu asui talonsa alakerrassa olohuoneessa, keittiössä ja makuuhuoneessa. Periaatteessa ratkaisu oli siis sama kuin meidän vanhassa Kodissa, jossa meillä oli olohuone, keittiö ja naapurihuone. Naapurihuonetta käytettiin sen verran moneen eri tarkoitukseen, että sen kutsuminen "vain" lastenhuoneeksi olisi tuntunut väärältä silloin, kun siellä sijaitsi lasten kerrossänky, eikä nimeäminen tietyn henkilön mukaan tullut koskaan kysymykseen, koska huoneessa leikkivät niin meidän kuin muidenkin lapset, ja tietyn ikäisten ihmisten kanssa on paha neuvotella, jos on annettu olettaa, että tämä lelu tai tämä paita tai tämä huone on juuri hänen... Ja sitten taas naapurihuoneessa myös askarreltiin, venyteltiin, luettiin, piirrettiin ja ylipäätään hoopoiltiin. Siksi naapurihuone.

Aika pian sen jälkeen, kun päätös silloiseen Mummulaan siirtymisestä oli tehty, tajusimme, ettei meidän ruokapöytämme mahtuisi keittiöön, oli siellä sitten minkälaiset kiinteät kalusteet tahansa. Minä en yhtään tykkää siitä, että perheenjäsenet ruokailevat muualla kuin ruokapöydän vieressä. Varmuuden vuoksi, jos joku ei ole tullut seurauksia ajatelleeksi, luettelen ne: 1) ihmiset eivät osaa isonakaan syödä niin siististi kuin luulevat, jolloin ruokaa löytyy ympäri taloa paikoista, joista sitä ei haluaisi löytää, 2) ihmiset eivät isonakaan jaksa/muista/osaa kuljettaa astioita ja aterimia takaisin keittiöön, jolloin niitä löytyy ympäri taloa paikoista, joista niitä ei haluaisi löytää, ja 3) väkisinkin joku ne kuitenkin joutuu keräilemään, eikä se ole kenenkään lempihommaa, joten 4) yksinkertaisinta on, että syödään lähellä sitä paikkaa, missä ruoka laitetaan. Sitä paitsi 5) ruoka ja ateriointi ovat sen verran tärkeitä asioita, että niihin pitäisi suhtautua rauhallisesti ja kunnioittaen, mikä onnistuu parhaiten, kun istuu rauhallisesti paikallaan ruokaan ja seuraan keskittyen.

Joskus tosin on ihanan paheellista tai sitten mukavan juhlavaa kuljettaa herkkuja olohuoneeseen ja nautiskella niistä siellä. Minusta tilanteen hienous korostuu harvinaisuudessa, mutta perheen muut jäsenet tuntuvat usein olevan eri mieltä. Yritän silti jaksaa vaikuttaa hiljaa ja väsymättä, kuin meren laineet kallioon.

Yksi vaikutuskeino on se, että se ruokapöytä jumankekka laitetaan naapurihuoneeseen ja kutsutaan sitä edes väliaikaisesti ruokailuhuoneeksi, joka kuulostaa aivan liian juhlalliselta meidän huusholliin, mutta onkin siis vain kiero manipulointikeino, jolla perheenjäsenet saadaan onnellisiksi, kun saavat kiikuttaa niitä lautasiaan pois keittiöstä. Ja ihan itse sinne takaisin myös. Suoraan astinpesukoneeseen mielellään.

Ruokasalitoiminnon lisäksi naapurihuone tulee toimimaan ainakin askarteluhuoneena, kotitoimistona ja leikkitilana.

Muuton aikana naapurihuone toimii ruokasalina, vaate- ja pukeutumishuoneena, kotitoimistona, askarteluhuoneena, makuuhuoneena, leikkitilana sekä tarvittaessa hiljaisena rauhoittumistilana.

Follow my blog with Bloglovin

Aikaansaajat ja aikaansaattavat

Nämä kaksi ensimmäistä viikkoa täällä uudessa Kodissa ovat tuntuneet jokseenkin jänniltä. Talo on tuttu jo ennestään, olemme asettuneet niin hyvin kuin nyt suinkin näihin väliaikaisesti niukkoihin neliöihin on mahdollista asettua, arki rullaa - mutta siihen kuuluu olennaisesti timpuri & kumppani & poika.

Kerttu herättää säännönmukaisesti, ja tietenkin välillä säännöstä poiketen, vähän ennen kuutta, Mies lähtee töihin puoli seitsemältä, aamuhommia hoidellaan ja Veeraa maanitellaan mukaan vaihtelevassa järjestyksessä, mutta kuitenkin niin, että yhdeksän tienoilla raksamiesten saapuessa meillä mieluusti olisi jo päivävaatteet päällä ja aamupala syötynä.

Keittiön ikkunasta voi tarkkailla, miten pienokainen uinuu
päiväuniaan sirkkelin laulaessa suloisesti lauluaan. Keittiössä
ruokaa laittaessa saa väistellä ohi suhahtelevia kakkos-
kakkosia, moottorisahoja ja teollisuusimureita.

Miehet ovat paikalla noin kahdeksan tuntia päivässä, hommien luonteesta vähän riippuen. Hommien luonteeseen ovat kuuluneet rakennusmateriaalipinot ja sirkkeli nurmikolla, nyt myös nostin talon päädyssä, kuistin katolle johtavat tikkaat ja se, että ne matskut, jotka eivät mahdu vintin pikkuikkunasta sisälle, kulkevat vintille manuaalisesti eteisen ja keittiön halki. Hommien luonteeseen kuuluu myös omanlaisensa äänimaailma, joka toki vaimeni huomattavasti kerrosten väliin puhalletun villakerroksen myötä, mutta oli yhden pitkän tuntuisen päivän hyvin kuuluva, kun miehet rakensivat paritalon väliseinän palosuojausta sellaisessa sijainnissa, johon päästäkseen oli käytettävä tikkaita, joita ei voinut sijoittaa muualle, kuin vintin normaalisti suljettuna pidetylle ovelle, joka nyt oli tikkailla blokattu auki, jotta aukosta voisi kulkea keskeyttämättä kaikkia hommia.

Täytyy myöntää, että raksamiesten läsnäolo (lisättynä energiapyörteeseen, jonka pää asettuu vähän alle metrin korkeuteen) vie voimia ja hiukan häiritsee kotiutumista, mutta kuitenkin vähemmän kuin uskoisitte. Kyse on kuitenkin asenteesta ja odotusten suhteuttamisesta todellisuuteen: oli tiedossa, että talon läpi rampattaisiin mahdollisesti koko kesän ajan, mutta itsepä sitä halusimme, eikä vaihtoehtoa oikein ole. Lisätilaa tarvitaan. Työn jäljen on kestettävä päivänvalo. Työn on silti tapahduttava mahdollisimman ripeästi.

Ja saanen sanoa: aika lottovoiton saimme puhelinnumeron muodossa, kun Leilan ja Mikan luona kävin tiedustelemassa heidän muutaman vuoden takaisen remonttinsa antamia opetuksia. Tämä meidän timpurimme tulee suvusta, jossa samoja hommia on tehty merellä ja maalla sijaitsevien rakennelmien kimpussa jo pari-kolme sataa vuotta. Käytännöt ja periaatteet ja asenteet on opittu sukupolvesta toiseen työmaalla ensin apupoikana ja sitten työkaverina pyöriessä, melkein kaikki on nähty jo omalla uralla, ja jos ei ole, niin lähipiirissä on muita, jotka asiasta tietävät varmasti. Lähipiirissä on muutenkin eri aloilta sellaisia tyyppejä, joiden kanssa työskentely sujuu mutkattomasti ja ilman viiveitä, aikaa ei tarvitse kuluttaa toimintatapojen tunnusteluun ja yhteensovitteluun, vaan hommat hoituu ja luottamusta pidetään yllä.

Tilannekuva kahden viikon takaa.

En usko, että nuolaisen liian aikaisin, kun julistan nyt, että olen tavattoman tyytyväinen asioiden tämän hetkiseen tilaan. Kolme viikkoa sitten maanantaina kylmältä vintiltä vielä vietiin viimeisiä menneiden sesonkien vaatteita pois, toissa viikolla lattia oli käytännössä valmis, viime viikolla saatiin seinärakenteet kohdilleen ja tänään kävin mittailemassa kampauspöydän paikkaa tilassa, joka odottaa enää huomenna saapuvia eristeitä ja paikalleen naputeltavia pintamateriaaleja. Saatiin jo varovainen arvio valmistumisajankohdastakin, joka tietenkin on aiemmin, kuin se ihan ensimmäiseksi annettu arvio, koska ammattilainen ei mene lupaamaan enempää, kuin minkä varmasti pystyy toimittamaan.

Kolme viikkoa. Talvella odoteltiin kolme viikkoa, että joku vastaisi puhelimeen, että saataisiin pihariviremonttia eteenpäin. Nyt on samassa ajassa saatettu aikaan vähän enemmän.

Follow my blog with Bloglovin

Muutto: spa

Lähtötilanne oli se, että kahden melko tilavan, lattiapinta-aloiltaan noin kaksi ja viisi neliötä, vessan, yhden kodinhoitohuoneen, kahdeksanneliöisen kylpyhuoneen ja saunan sisältö, lähinnä siis erilaisia tuotteita ja pyyhkeitä, oli pakattu laatikoihin, pussukoihin ja nyssäköihin rusettimalliin, eli pikku hiljaa vähemmän käytettyjä asioita ensin käytöstä poistaen ja lopuksi vain välttämättömimmät säästäen ja sitten tosipaikan eli muuttopäivän tullen johonkin pussukkaan viskaten. Tästä johtuen shampoot hukkuivat tilapäisesti, kolmeksi päiväksi, ja löytyivät sitten jostakin syystä löylykiulusta, joka oli vauvan ammeessa vesilelujen kanssa.

Lopullinen välitilanne on se, että samat toiminnot on nyt sijoitettu kolmen neliön suuruiseen kylpyhuoneeseen.

Pyykkikori oli sijoitettu aamupesun ajaksi eteisen puolelle, mutta jotta liika stailaus ei piilottaisi totuutta, nostin sen tähän kuvaan omalle paikalleen.

Vuoden päästä tilanne on todennäköisesti sellainen, että kuvissa näkyvän ikkunan puoleinen osa kylpyhuoneesta suihkuineen on hävitetty ja muutettu alakertaan johtaviksi portaiksi. Jäljelle jää ns. yleisö-wc, jonka sisustamme niin hienoksi kuin läpitalonremontin jälkeisissä tunnelmissa suinkin jaksamme huvittua. Eli nähtäväksi jää. Tälläkin hetkellä vintissä rakennetaan siinä kohdassa, johon tulee yksityisempi vessa, ja kellariin tulee sitten pyykkitupa ja läträystilat. Näillä näkymin tulen jäämään pyykkikuiluttomaksi, koska tämä 90-vuotiaiden lattioiden puhkominen suorassa linjassa eriaikaisesti tuottaa jonkinasteista päänvaivaa jopa hyvin kokeneille ammattihenkilöille, jotka eivät lupaile sellaista, mitä eivät varmasti voi toteuttaa.

Pinnat jäävät siis toistaiseksi tässä monitoimitilassa ennalleen, sillä tilanne elää, eikä materiaaleja kannata tässä kohtaa vielä lähteä liian tarkkaan päättämään. Muovinen, sinistä kaakelia jäljittelevä seinäpinta on tarpeeksi sympaattinen tähän hetkeen. Paikan päällä voi ihastella pikanttia yksityiskohtaa, jesarikiinnitteistä vessapaperirullatelinettä, jota en nyt viitsinyt alkaa muutaman kuukauden tarpeita varten erikseen ruuvaamaan paikalleen siirrettyäni sen ensin pois pyyhehyllyn takaa.

Käyttäjäkommentteja:
(tyttö 6v.) "No. Iha kiva."
(tyttö 1v.) "Jee! Tänne pääsee ite levittämään kaikki kylpylelut ja kääntelemään tätä pikkulotrausämpäriä ihan just silloin ku ite haluu ja äitin silmä välttää! Jee! Vapaus! Itsenäisyys! Jee!"

Follow my blog with Bloglovin

Herrasväki, mitä pikkuleipiä!

Uusi keittiö, josta kyllä vielä tulee kuviakin, on vajaan kahden viikon käyttökokemuksen perusteella monella tavalla onnistunut: siellä on kiva hengailla, hyvä työskennellä, ja ennen kaikkea siellä tekee mieli alkaa kokkailemaan. Viimeiset päivät on kovasti sormet syyhynneet leipomishommiin, koska keksipurkin marie- ja digestiivikeksit vetävät viimeisiään, ja koska leipominen on kivaa eikä sitä ole tullut harrastettua vielä tässä osoitteessa.

Kun olin tänään ensin vaivannut pizzataikinan odottamaan iltaa ja sitten jättänyt jauhelihakastikkeen pöhisemään itseensä makua siihen asti, kun päiväunilta heräilijä antaisi meille muillekin merkin alkaa lounastamaan, oli tullut se hetki. Jotain sellaista, mitä tulisi kerralla monta, ja jotka periaatteessa säilyisivät aika pitkään (eli ei pullaa, koska se pitäisi syödä melko tuoreena, eikä pakastinta ole). Selasin Kotilieden Piparit ja pikkuleivät -vihkosta menneiltä vuosilta, ja löysin sieltä Herrasväen pikkuleipien ohjeen. Kaapin sisältö toki muokkasi reseptiä, mutta koska lopputulos oli hyvä, kirjaan muutellun ohjeen tähän.

150g voita * 75g kookosöljyä * 1 dl sokeria * 1 muna * 3,5dl vehnäjauhoja * 1dl perunajauhoja * 2tl vaniljasokeria * 1 tl leivinjauhetta * tomusokeria * hilloa tai jotain

1) Vaahdota sulatetut rasvat ja sokeri. 2) Vatkaa muna niiden joukkoon. 3) Sekoita mukaan keskenään sotketut kuivat aineet. 4) Kun taikinasta saa muovailtua köntin, siirrä se leivinpaperille tai silikonialustalle, kuten minä tein, ja kauli se tomusokerilla "jauhottaen" tasaiseksi, suunnilleen 3mm paksuksi levyksi. 5) Ole kärsivällinen. 6) Käytä vaikka snapsilasin suuta sopivan kokoisena muottina ja ota taikinasta pyöreitä paloja (minä sain niitä tästä reilun 60). 7) Paista 200 asteessa vajaa 10 minuuttia, eli ota pois uunista juuri, ennen kuin ottavat väriä. 8) Perinteisesti kahden paistetun pyörylän väliin laitetaan vadelmamarmeladia, mutta meillä oli vaan vattuhillopurkin pohjat, josta sipaisimme muutamaan, totesimme, että lemon curd sopisi myös hyvin, mutta että erittäin hyvin maistuvat ilman maustetta ja tomusokerointiakin.

Siellä paistuvat.

 Follow my blog with Bloglovin

Remppahommia: väistötila

Kierros läpi remonttikohteen jatkuu seuraavaksi makuuhuoneeseen, joka parhaimmillaan majoittaa neljä henkilöä.

Tämä on siis se huone, jonka tapetoinnilla ja lattianlaitolla näppärästi taannoin aloitimme remonttihommat, jos ei vintin tyhjennysoperaatiota #n lasketa mukaan. Kun vielä kuvittelimme, ettei perähuoneeseen koskettaisi, suunnitelmana oli asetella tämä etummainen, pienten tyttöjen huone oikopäätä lopulliseen järjestykseensä, jolloin parvisänky olisi sijoittunut ikkunan eteen, päästä vedettävä pikkusänky sen alle ja leikki-, askartelu- ja säilytystilat perähuoneeseen johtavan oven puoleiseen päähän huonetta. Ovesta olisi kuljettu väliaikaiseen aikuisten makuuhuoneeseen. Tyttöjen huone olisi siis ollut ihan alusta asti heidän omaa reviiriään.

Toisin kävi. Nyt perähuoneeseen ei pääse kuitenkaan, joten minä ja Leena kokosimme parvisängyn suosiolla oven eteen. Miksi ihmeessä? No siksi, että aikuisten makuuhone onkin nyt parvisängyn alla, mikä tarkoittaa sitä, että Kerttu nukkuu edelleen pinnasängyssä, siis päästävedettävää pienemmässä vuoteessa, parvisängyn ulkopuolella, ja jotta huonetta voisi edes jotenkin käyttää, Lundian työpöytä- ja kirjahylly-yhdistelmä on nyt koottu sen ikkunan puoleiseen päähän. Mukavasti siinä sisääntulon kohdalla on nyt vapaata lattiapintaa yhteensä vähän vajaan parin neliön verran. Ja kun jättää pimennysverhon ja värillisen verhon päiväksi paikalleen, tunnelma on jännän hämyisä.

Täytyy tunnustaa, että odotan kovasti vintin valmistumista. Mies nukkuu työaamuja edeltävät yöt suosiolla olohuoneessa, jossa kukaan ei a) potki pinnasängyn laitojen läpi päähän eikä b) pimennysverhoista huolimatta kuvittele aamun alkavan jo puoli viideltä. C) äiti tsemppaa.

Mut hei! Putkari (nimeltään muuten Kari) kävi! Tähän tehdään pönttö! Ei vielä tänään, mutta jonain päivänä!

 Follow my blog with Bloglovin

Yksivuotiaan lätty

Jostain syystä on säännöllisin väliajoin tullut kärryttelyn yhteydessä puolituttujen tai ventovieraiden aikuisten kanssa varsinkin päiviteltyä sitä, että kyllä on lapsella ihana olla, kun saa tuossa maata vaunuissa raikkaassa ulkoilmassa ja nukahtaa sinne, kun joku niitä työntelee pitkin mukavasti rahisevia hiekkateitä (Kuukkarissa kun oltiin).

Mutta ei se vaan kuulkaa niin ole, että pienellä viattomalla lapsella muka aina olisi asiat paremmin kuin maailman totuuksien keskellä harppovalla aikuisella!

Miettikääpä vaikka tätä: paistettiin lättyjä. Kuvitelkaa se tuoksu. Nähkää se pienten rapeutta merkitsevien reikien ilmaantuminen kypsyvään lättyseen ja kuulkaa se pieni tussahdus, kun valmis lätty käännetään välineellä pinon päällimmäiseksi.

Sitten otetaan lautanen, nostetaan lätty siihen, lusikoidaan vähän vaahdonnutta kastiketta ja hilloa päälle. Kyllä näyttää täydellisen herkulliselta!

Ja miltä näyttää sama annos yksivuotiaan lautasella:

 Follow my blog with Bloglovin