Mikäs se Kertusta on tänään ihan parasta ja jännintä?
No kaivuri!
tiistai 31. maaliskuuta 2015
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Viikon hyvät linkit
Jos sinulla sattuisi olemaan rauhallinen ja ehkä vähän tyhjän tuntuinen hetki, suosittelen Suomen Kuvalehden ja Olivian lukemisen lisäksi harhautumaan seuraaville sivuille:
- Olivian uusimmat mentorivideot - Piha, Zilliacus, Laine ja Meriläinen antavat ohjeistusta hyvään (nais-)elämään
- Etsi tasa-arvoa ajava eduskuntavaaliehdokas - kampanjassa kannustetaan ehdokkaita tuomaan esiin tasa-arvopoliittiset tavoitteensa ja kerätään heille äänestäjiä
- TED talks - sivistä itseäsi englanniksi aiheesta kuin aiheesta
Kerttu 17kk
Äiti, 34 vuotta: Jos olisin neljä kuukautta sitten tiennyt, että kevään tullen elämä olisi tällaista, olisin ollut joinain päivinä vähemmän turhautunut. Tai kyllähän tuon edellisenkin kanssa huomasi toistuvasti toteavansa, että "nyt kaikki tuntuu helpolta, tää on ihan parasta aikaa", mutta näköjään tämä äitiys nyt vaan on jatkuvaa nousua.
Kerttu, 17 kuukautta:
Jos ei lasketa viime viikkoa, kun olin aikamoisessa nuhassa, ja lisäksi jälkimmäinen yläkulmahammas puhkaisi reiän ikeneen, olen alkanut nukkua aika sikeästi. Illalla on ihan ookoo, että iltasadun ja höpinöiden ja laulun jälkeen äiti pussaa ja sanoo hyvää yötä ja lähtee pois - ymmärrän jo, että kyllä me sitten taas aamulla nähdään. Minä kyllä itken joskus unissani niin, että äiti kuulemma herää ja tulee katsomaan, onko joku hätä, mutta itselläni ei ole tästä havaintoa. Kerran yössä se kai siinä käy. Nukahdan kahdeksan jälkeen ja kuudelta, joskus puoli seitsemältä, nousen sitten sillä mielellä huutelemaan aikuisia, että päästäisivät pois sängystä.
Reilun kuukauden olen nyt nukkunut vain yhdet päikkärit, suunnilleen puoli yhdestätoista eteenpäin. Jos herään, kun äiti lähtee hakemaan Veeraa vähän ennen puoli yhtä, olen kyllä väsynyt. Kolmen tunnin päikkärit on ihan parhaat, sen jälkeen olen pirteä ja jaksan hyvin iltaan asti.
Syömisen suhteen olen nyt vähän valikoivampi, ja vähäruokainen. Toisaalta osaan itse ilmoittaa, kun tarvitsen välipalaa. En ole vielä vaivautunut opettelemaan sanoja, mutta jos kysytään, että otanko maitoa, niin kerron kyllä. Muutenkin minulla on aika vahvat mielipiteet, ja jos on mahdollisuus valita kahdesta vaihtoehdosta, niin tiedän varmasti, mitä haluan. Joskus en saa päättää, ja se harmittaa, ja kiukuttelen kovaan ääneen, mutta en kauan - ainakin jos tiedän, ettei kiukuttelu vaikuta siihen ihmiseen, jonka kanssa olen tekemisissä. Äiti ja iskä näyttävät olevan vähän harmissaan siitä, että olen päässyt keksien ja pullan makuun. Onnistuvat välillä harhauttamaan ihan tavallisella leivällä.
Syön itse yleensä ihan siististi, ellei sitten ole menossa luonnontieteisiin liittyvä koe, jolla testataan aineen ominaisuuksia, kuten tahmaisuutta tai lentokaarta. Haluaisin kovasti alkaa juoda jo ihan tavallisesta lasista, mutta aikuisten mielestä en vielä muista tarpeeksi usein laittaa lasin tai mukin reunaa kiinni huuleeni, ennen kuin kaadan. Syöttötuolikin on minun mielestäni vähän vauvamainen, mutta onhan se tietysti kätevä, kun se on vähän korkeammalla kuin tavallinen tuoli.
Hetkeäkään en pysy paikallani, tai no ehkä unissani jonkun aikaa. Tai piirtäessä, vaikka kyllähän silloin käsi liikkuu lujaa ja paperi kääntyy aika usein. Äiti muistelee sitä aikaa, kun olin navan tuolla puolen, ja silloinkin hytkyin jatkuvasti, tai venytin pituutta. Nyt jumppailen ja tanssin ja juoksen, tai sitten katselen kirjoja tai leluja tai valokuvia tosi tarmokkaasti, tai heittäydyn makaamaan, ihan vaan pyöriäkseni mahalta selälle ja toisin päin, tai noustakseni karhukävelyn kautta takaisin ylös. Ulkoilu on ihan parasta: hiekkalapioista, keinuista ja liukumäistä pidän erityisesti. Tämmöisen pienen ruumiin voi vääntää niin moneen eri asentoon! Se on ihanaa! Tykkään myös heittää asioita, koska vaikuttaminen on kivaa, mutta se kielletään, ellei asia satu olemaan pallo. Kurottelu ja varpailleen nouseminen on myös hienoa, mutta ovenkahvoihin en muka saisi mennä roikkumaan.
Isot sisarukset ovat kivoja, ne ovat melkein niin kuin aikuisia, mutta eivät kuitenkaan. Olisi varmaan aika outoa, jos ei niitä olisi. Veeran kanssa meillä on kaikenlaisia omia juttuja, vaikka se ei ihan aina haluakaan mun kanssa leikkiä. Silloin menen sitten äidin tai iskän luo - tai Mummun. Äidin sylissä on kiva olla, ja se tuoksuu maidolta, ja aika usein sitä siltä saakin, vaikka se tuntuu olevan vähän kyllästynyt koko imetykseen. Mutta minäpä olen niin söpö ja ihana, että ovelasti änkeän syliin pyytämään, niin kyllä se sitten suostuu... Muidenkin syliin kyllä kiipeän mielelläni, ja jos on sellainen olo, jakelen paljon haleja ja pusuja.
Follow my blog with Bloglovin
Kerttu, 17 kuukautta:
Jos ei lasketa viime viikkoa, kun olin aikamoisessa nuhassa, ja lisäksi jälkimmäinen yläkulmahammas puhkaisi reiän ikeneen, olen alkanut nukkua aika sikeästi. Illalla on ihan ookoo, että iltasadun ja höpinöiden ja laulun jälkeen äiti pussaa ja sanoo hyvää yötä ja lähtee pois - ymmärrän jo, että kyllä me sitten taas aamulla nähdään. Minä kyllä itken joskus unissani niin, että äiti kuulemma herää ja tulee katsomaan, onko joku hätä, mutta itselläni ei ole tästä havaintoa. Kerran yössä se kai siinä käy. Nukahdan kahdeksan jälkeen ja kuudelta, joskus puoli seitsemältä, nousen sitten sillä mielellä huutelemaan aikuisia, että päästäisivät pois sängystä.
Reilun kuukauden olen nyt nukkunut vain yhdet päikkärit, suunnilleen puoli yhdestätoista eteenpäin. Jos herään, kun äiti lähtee hakemaan Veeraa vähän ennen puoli yhtä, olen kyllä väsynyt. Kolmen tunnin päikkärit on ihan parhaat, sen jälkeen olen pirteä ja jaksan hyvin iltaan asti.
Syömisen suhteen olen nyt vähän valikoivampi, ja vähäruokainen. Toisaalta osaan itse ilmoittaa, kun tarvitsen välipalaa. En ole vielä vaivautunut opettelemaan sanoja, mutta jos kysytään, että otanko maitoa, niin kerron kyllä. Muutenkin minulla on aika vahvat mielipiteet, ja jos on mahdollisuus valita kahdesta vaihtoehdosta, niin tiedän varmasti, mitä haluan. Joskus en saa päättää, ja se harmittaa, ja kiukuttelen kovaan ääneen, mutta en kauan - ainakin jos tiedän, ettei kiukuttelu vaikuta siihen ihmiseen, jonka kanssa olen tekemisissä. Äiti ja iskä näyttävät olevan vähän harmissaan siitä, että olen päässyt keksien ja pullan makuun. Onnistuvat välillä harhauttamaan ihan tavallisella leivällä.Syön itse yleensä ihan siististi, ellei sitten ole menossa luonnontieteisiin liittyvä koe, jolla testataan aineen ominaisuuksia, kuten tahmaisuutta tai lentokaarta. Haluaisin kovasti alkaa juoda jo ihan tavallisesta lasista, mutta aikuisten mielestä en vielä muista tarpeeksi usein laittaa lasin tai mukin reunaa kiinni huuleeni, ennen kuin kaadan. Syöttötuolikin on minun mielestäni vähän vauvamainen, mutta onhan se tietysti kätevä, kun se on vähän korkeammalla kuin tavallinen tuoli.
Hetkeäkään en pysy paikallani, tai no ehkä unissani jonkun aikaa. Tai piirtäessä, vaikka kyllähän silloin käsi liikkuu lujaa ja paperi kääntyy aika usein. Äiti muistelee sitä aikaa, kun olin navan tuolla puolen, ja silloinkin hytkyin jatkuvasti, tai venytin pituutta. Nyt jumppailen ja tanssin ja juoksen, tai sitten katselen kirjoja tai leluja tai valokuvia tosi tarmokkaasti, tai heittäydyn makaamaan, ihan vaan pyöriäkseni mahalta selälle ja toisin päin, tai noustakseni karhukävelyn kautta takaisin ylös. Ulkoilu on ihan parasta: hiekkalapioista, keinuista ja liukumäistä pidän erityisesti. Tämmöisen pienen ruumiin voi vääntää niin moneen eri asentoon! Se on ihanaa! Tykkään myös heittää asioita, koska vaikuttaminen on kivaa, mutta se kielletään, ellei asia satu olemaan pallo. Kurottelu ja varpailleen nouseminen on myös hienoa, mutta ovenkahvoihin en muka saisi mennä roikkumaan.
Isot sisarukset ovat kivoja, ne ovat melkein niin kuin aikuisia, mutta eivät kuitenkaan. Olisi varmaan aika outoa, jos ei niitä olisi. Veeran kanssa meillä on kaikenlaisia omia juttuja, vaikka se ei ihan aina haluakaan mun kanssa leikkiä. Silloin menen sitten äidin tai iskän luo - tai Mummun. Äidin sylissä on kiva olla, ja se tuoksuu maidolta, ja aika usein sitä siltä saakin, vaikka se tuntuu olevan vähän kyllästynyt koko imetykseen. Mutta minäpä olen niin söpö ja ihana, että ovelasti änkeän syliin pyytämään, niin kyllä se sitten suostuu... Muidenkin syliin kyllä kiipeän mielelläni, ja jos on sellainen olo, jakelen paljon haleja ja pusuja.
Follow my blog with Bloglovin
perjantai 27. maaliskuuta 2015
Varhaiskasvatus-, päivähoito- ja koulutussäästöt
Miten voi olla mahdollista, että julkisessa taloudessa hallintokunta, joka ei tuota rahassa mitattavaa tulosta - siis ei myytäviä tuotteita tai palveluja - jää tilinpäätöksessä 1,2 miljoonaa euroa plussalle?! Verkkouutisessa tätä ei kerrota, mutta Satakunnan Kansan sivulla 4 kyllä. Kuka niitä budjetteja laatii? Kuka kehtaa edes rivien välissä vaatia yli miljoonan euron säästöjä lapsista? Kuka vielä pystyy tällaisen kyseenalaisen sankariteon toteuttamaan? Kiltit tytöt naisvaltaisella alalla? Häh?
Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että tilikautta varten laadittava budjetti, oli se yrityksen, yhdistyksen tai perheen, on vain suunnitelma? Jos suunnitelma ei perustu tosiasioihin, eikä siinä osata ottaa huomioon yllättäviä kulu- tai tuloeriä, se ei toteudu tarkalleen, vaan jää automaattisesti miinukselle tai plussalle. Toki on hallintokunnistakin, tai perheenjäsenistä, ja kunkin rahankäyttötaidoista kiinni, miten tätä rahankäyttösuunnitelmaa osataan seurata, mutta periaatteessa on kuitenkin kysymys sopimuksesta, jonka toteutumista hallintokunnan vastuuhenkilöt seuraavat, ja tarvittaessa puuttuvat vääränlaiseen tuhlailuun tai säästämiseen säästämisen (kurjistamisen) vuoksi.
Minun mielestäni tämä ei siis ole erityisen hyvä uutinen, vaan osoitus toimittajien ja päättäjien älyn ja sivistyksen tasosta. Budjettien tarkoituksellinen laatiminen ylä- tai alakanttiin samoin. Pelkkää kikkailua.
Käytiin kieltenopettajien kanssa keskiviikkona tutustumassa Rauman Lyseon lukioon. Kaupungissa on säädetty koulujen tilojen suhteen jo jonkun aikaa, ja kun on sisäilmaongelmista kyse, niin onneksi. Mutta jotain järkeä voisi näissäkin asioissa käyttää. Kaupungin lukiot yhdistettiin kahdeksan vuotta sitten, ja 750 opiskelijalle ja kymmenille työntekijöille remontoitiin verorahoilla toimivat tilat. Muutos oli suuri paitsi fyysisesti, myös toimintatapojen suhteen, ja nyt henkilökunta uskaltaa jo sanoa, että homma toimii - on helppo tehdä työtä, kun voi ohjata lapsia tietäen, että kolmen vuoden päästä niiden valmistuessa ylioppilaaksi asiat sujuvat tietyllä tavalla.
Tällä hetkellä kukaan ei tiedä mistään mitään, koska joku sai hyvän idean siirtää parin homekoulun oppilaat näihin lukion tarpeisiin upeiksi remontoituihin tiloihin, ja sitten taas lukion eri paikkaan, jossa arki ei suju niin luonnikkaasti kuin nyt. Fiksut tyypit saavat sen ehkä jossain vaiheessa toimimaan, mutta aikaa siihen menee, ja jokainen vuosi nuoren ihmisen elämässä on tärkeä ja suhteessa paljon pidempi kuin jonkun sellaisen päättäjän, joka on jo kartuttanut elämänkokemusta useampia kymmeniä vuosia. Näiden ideoiden ilmaan heittely ilman kokemusta päiväkodin tai koulun nykyarjesta ala- tai täysi-ikäisenä tilojen käyttäjänä on sekin hyvin epäilyttävää. Sillä kerätään vain irtopisteitä omalta pomolta, sen sijaan, että oikeasti oltaisiin kiinnostuneita niistä ihmisistä, joiden asioiden hoitamisesta oma palkkapussi täyttyy säännöllisesti.
Jostain syystä metalliala on lähellä sydäntäni. Ei ole ensimmäinen kerta, kun ilmaisen tämän näillä sanoilla:
Aika harva kadunmies, joka kuitenkin elää koneistettujen kappaleiden keskellä, kehtaa kertoa julkisesti mielipiteitään siitä, miten näitä kikkareita oikeasti pitäisi valmistaa. Jos epäillään, että tuotantoprosessissa jotain pitäisi muuttaa tai jostain pitäisi säästää, tapaa ja mahdollisuutta tiedustellaan koneistajalta itseltään, tai ainakin henkilöltä, joka on aikanaan itse opiskellut alaa ja koneistanut. Samaa harkintaa ei kuitenkaan katsota tarpeelliseksi, kun halutaa muuttaa tai taloudellisesti tehostaa lasten hoito-, kasvatus- ja koulutusprosesseja. Perkele.
Follow my blog with Bloglovin
torstai 26. maaliskuuta 2015
Remppahommia: maaliskuun loppupuolen palaverit
Vaikka muutto ei enää lähestynytkään yhtä vahvalla painolla kuin olimme kuvitelleet, remppahommat oli käynnistetty, eikä niitä enää voisi lopettaa. Pihariviasunto täytyisi nyt saada valmiiksi, kun sen kylpyhuonekin oli jo muutaman kuukauden työstön jälkeen saatu seinien ja lattian osalta kasaan. Mies muuntautui lähes päivittäin tunniksi tai pariksi blaaklaader-äijäksi ja painui takapihalle käsittelemään eristeitä, levyjä ja lautoja erilaisilla työkaluilla, ja käytti noin kolmemetristä syliväliään näppärästi hyödykseen (vrt. minä kantamassa kipsilevyä - ei tapahdu).
Rakennussuunnittelija lähetti luonnokset katsottavaksemme, teimme viimeiset viilaukset, ja aikaa ensi tapaamisesta oli kulunut vasta viitisen viikkoa (vrt. ensimmäinen suunnittelija). Kilautin timpurille mainostaaksemme projektiamme, jotta pääsisin varailemaan työvoiman itselleni ennen kuin muut remppaintoiset ehtisivät. Pari päivää myöhemmin pidettiin aloituskatselmus. Seuraavana maanantaina saimme valmiit rakennuspiirustukset käsiimme ja rakennuslupahakemuksen ängettyä byrokratian rattaisiin. Timpuri palasi kaivurimiehen kanssa tapahtumapaikalle tarkastamaan, mihin kaivetaan Uuden Mummulan uusittava viemäriputki, ja josko muutakin kaivettavaa olisi tässä kohtaa. Lisäksi tsekattiin timpurin kanssa valmiit kuvat ja oltiin yhtä mieltä siitä, että edetään mm. luonnon sanelemassa järjestyksessä
Vaikka olenkin aika hyvä mittaamaan ja katkaisemaan, olen ottanut vastuulleni projektin kommunikaatio- ja tiedustelutoiminnan. Kävin mm. kuulumistenvaihtokaffella Leilan ja Mikan luona, ja urkin samalla tietoa hyvästä timpurista. Tai ei kyllä tarvinut urkkia, kotoista blaaklaader-Miestä muutaman asteen ylemmällä rakennusammattilaistasolla oleva mies oli tehnyt niin suuren vaikutuksen suunnilleen kaikkiin korttelin asukkaisiin, että koska heidän vanhat talonsa oli jo remontoitu, puhelinnumero heltisi ihan pyytämällä.
Rakennussuunnittelija lähetti luonnokset katsottavaksemme, teimme viimeiset viilaukset, ja aikaa ensi tapaamisesta oli kulunut vasta viitisen viikkoa (vrt. ensimmäinen suunnittelija). Kilautin timpurille mainostaaksemme projektiamme, jotta pääsisin varailemaan työvoiman itselleni ennen kuin muut remppaintoiset ehtisivät. Pari päivää myöhemmin pidettiin aloituskatselmus. Seuraavana maanantaina saimme valmiit rakennuspiirustukset käsiimme ja rakennuslupahakemuksen ängettyä byrokratian rattaisiin. Timpuri palasi kaivurimiehen kanssa tapahtumapaikalle tarkastamaan, mihin kaivetaan Uuden Mummulan uusittava viemäriputki, ja josko muutakin kaivettavaa olisi tässä kohtaa. Lisäksi tsekattiin timpurin kanssa valmiit kuvat ja oltiin yhtä mieltä siitä, että edetään mm. luonnon sanelemassa järjestyksessä
- kaivannot
- vintti
- kellari
niin, että kellari tehdään vasta, kun nykyinen Koti on myyty. Timpuri on fiksu mies, joka ei tykkää haaskata kaikkien aikaa, joten aikataulutus ja muiden urakoitsijoiden hankinta hoituu parhaiten hänen kauttaan. Näin ollen voin itse yrittää käyttää aikani esimerkiksi lapsistani huolehtimiseen.
 |
| Kuvan pelimiehen alkujen jalkojen alta ei kaiveta maata. |
Seuraavaksi kävin aamutuimaan vesilaitoksella kääpiön kanssa paijailemassa ihanaa pientä karhua, muistelemassa, ettei kaikkiin portaisiin lähdetä kiipeilemään, ja tekemässä hulevesiliittymän avaussopimus. Sen jälkeen poljin kaupungin tekniseen palvelupisteeseen hakemaan kaivuulupaa. Porinassakin kaikki oli tosi mukavia. En tuntenut itseäni hölmöksi amatööriksi, vaan ihan asiallisia kysymyksiä esittäväksi yhteistyökumppaniksi, mikä näissä asioissa on aina positiivista. Sitten sovittiin kaivurimiehen kanssa, että jahka näytöt eli kaapelikohtien maalaukset olisi tehty, treffattaisiin kaivuupaikalla.
tiistai 24. maaliskuuta 2015
Muffinsseja ilman paperivuokia
Olen joskus miettinyt, että miksi lusikoin muffinssitaikinaa rähmäkäpälöiden vuokiin, kun en osaa sitä tehdä niin, että leivonnaisista tulisi tasakokoisia ja -muotoisia, vaan aina ne killittävät johonkin eri suuntaan. Söpöt muffinssivuoatkin ovat tosi ihania, mutta menevät heti roskiin - mikä sääli! Että miksei sitä taikinaa nyt vaan kaataisi isoon vuokaan ja laittaisi tarjolle siinä?
No. Siksi, että masaliisaa (a.k.a. mokkapaloja) lukuunottamatta peltimalliseen tarjoiluun ei ole totuttu, ja jos superkokoista yksöismuffinia ei kuorruta mielenkiintoisesti ja houkuttelevasti, se ei juurikaan tee kauppaansa. Paitsi sitten jälkikäteen jääkaapista pala kerrallaan yksin syötynä, tai satunnaisesti kahviseuralaisen kanssa. Koska setti on ulkomuodostaan huolimatta sairaan hyvää. Siitä vielä alempana.
Tietenkin siis olin pakkausvauhtiin päästyäni laskenut, että bonustyttären synttärit vietetään vielä tässä osoitteessa, mutta koska pitkään aikaan ei ole tehty muffinsseja, niitä ei tehtäisi nytkään, ja siksi pakkasin paperiset vuoat heti ensimmäiseen laatikkoon. Myöhemmin kuitenkin huomasin, että kaapissa oli avatussa paketissa suunnilleen 2dl kookoshiutaleita, jotka huusivat päästä syötäviksi nyt. Siispä muotoutuivat juhlatarjoilujen osaksi olomuodossa
No. Siksi, että masaliisaa (a.k.a. mokkapaloja) lukuunottamatta peltimalliseen tarjoiluun ei ole totuttu, ja jos superkokoista yksöismuffinia ei kuorruta mielenkiintoisesti ja houkuttelevasti, se ei juurikaan tee kauppaansa. Paitsi sitten jälkikäteen jääkaapista pala kerrallaan yksin syötynä, tai satunnaisesti kahviseuralaisen kanssa. Koska setti on ulkomuodostaan huolimatta sairaan hyvää. Siitä vielä alempana.
Tietenkin siis olin pakkausvauhtiin päästyäni laskenut, että bonustyttären synttärit vietetään vielä tässä osoitteessa, mutta koska pitkään aikaan ei ole tehty muffinsseja, niitä ei tehtäisi nytkään, ja siksi pakkasin paperiset vuoat heti ensimmäiseen laatikkoon. Myöhemmin kuitenkin huomasin, että kaapissa oli avatussa paketissa suunnilleen 2dl kookoshiutaleita, jotka huusivat päästä syötäviksi nyt. Siispä muotoutuivat juhlatarjoilujen osaksi olomuodossa
Gluteenittomat kookos-pellavansiemenmuffinssit (20cmx30cm / 20 kpl)
200g voita * 1,5dl sokeria * 2 kananmunaa * 1dl pellavansiemeniä * 2dl kookoshiutaleita * 2dl perunajauhoja * 2tl leivinjauhetta * 4tl vaniljasokeria * 3 fudgepalaa
1) Vaahdota voi ja sokeri. 2) Vatkaa sekaan munat. 3) Sekoita keskenään perunajauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja siivilöi ja sekoita ne taikinaan. 4) Heitä mukaan vielä pellavansiemenet ja kookoshiutaleet ja sekoita tasaiseksi. 5) Mieti ankarasti, millä saisit vähän jotain uutta jännää makua mukaan, kaiva irtokarkkipussista kolme fudgenpalaa, paloittele ne pieniksi ja sekoita taikinaan. 6) Kaada taikina isoon vuokaan tai lusikoi siististi paperivuokiin. 7) Paista isossa vuoassa 175 asteessa puolisen tuntia / paperivuoissa 200 asteessa kymmenisen minuuttia.
Huomioita. Fudgenpalat toimivat taikinassa muuten tosi hyvin, mutta painuivat pohjalle ja olivat vaikeita saada mukaan annospalaan. Annospalat olisi kannattanut muutenkin nostaa valmiiksi tarjottimelle, koska perunajauholeivonnaiset ovat hataria käsitellä. Siinä kohdassa ne olisi myös voinut kuorruttaa jollain jänskällä, joko sokerivesitsydeemillä tai tuorejuusto-tomusokerijutskalla, tai jopa masaliisakuorrutuksella. Ehkä.
lauantai 21. maaliskuuta 2015
14-vuotiskakku
Bonustytär täytti neljätoista vuotta keskiviikkona, joten tänä viikonloppuna tarjotaan sukulaisille synttärikahvit, kenties viimeistä kertaa tässä talossa. Synttärisankari saa toivoa tarjoilut oman mielensä mukaisesti, mutta nuori nainen, joka jo tunnistaa vaihtoehtojen valtavan määrän, ei enää osannut pamauttaa tuosta vaan kakkutoivetta. Aivomyrskysimme yhdessä S-kirjaimen muotoisen täytekakun. Se on näppärä, koska sen voi helposti tehdä gluteenittomana.
Resepti löytyi vanhasta hyvästä Kotitalous 7 -kirjasta, jonka painos on vuodelta 1993. Sen pitäisi riittää kahdeksalle - huomenna syöjiä on (hetkinen, täytyy laskea taas erikseen) viisitoista, jos alle kaksivuotiaatkin lasketaan mukaan. Vehnäjauhoruokalusikallisen pois jättäen pohja tehdään näin:
Sitten jännätään, ehtikö kaakaon värinen pohja olla tarpeeksi tai liian kauan uunissa, koska väristä ei voi tarkasti asiaa päätellä. Otetaan riski ja poistetaan pelti uunista, annetaan kakkupohjan jäähtyä rauhassa.
Minä leikkasin levyn pitkittäissuunnassa neljään, noin 5cm leveään osaan, ja hoksasin sitten, että puoliksi leikkaaminen olisi riittänyt. Ei se mitään, oli helpompaa leikata muodot ja siirtää palat lautaselle, kun osat olivat kapeampia.
Kostutin alimman kerroksen palat omenamehulla, voitelin ne vattuhillolla, asettelin päälle luikeron vaniljanmakuista, islantilaisperäistä hapanmaitovalmistetta ja peittelin sen vatkatulla ja sokerilla maustetulla kermalla. Sitten ladoin seuraavan kerroksen samaan tyyliin. Sitten otin vielä syömättä jääneet kakkupohjan palat ja toistin muuvsit.
Päälle aseteltiin kaulittuna vajaa 500g valkoista sokerimassaa ja reilu 100g mustaa sokerimassaa. Tuurilla asettui ihan kivasti kermavaahdonkin päälle! Mausta en nyt sitten vielä tiedä, skyyr voi yllättää positiivisesti tai negatiivisesti. Huomenna tiedämme enemmän.
Follow my blog with Bloglovin
Resepti löytyi vanhasta hyvästä Kotitalous 7 -kirjasta, jonka painos on vuodelta 1993. Sen pitäisi riittää kahdeksalle - huomenna syöjiä on (hetkinen, täytyy laskea taas erikseen) viisitoista, jos alle kaksivuotiaatkin lasketaan mukaan. Vehnäjauhoruokalusikallisen pois jättäen pohja tehdään näin:
1) Neljä munaa ja puolitoista desilitraa sokeria vatkataan vaahdoksi. 2) Yksi desilitra perunajauhoa ja kolmisen ruokalusikallista silmäkaakaota sekä puolitoista teelusikallista leivinjauhetta sekoitetaan keskenään. 3) Jauhot siivilöidään muna-sokerivaahtoon ja käännellään sinne sekaan varovasti. 4) Taikina kaadetaan paperilla päällystetylle syvälle uunipellille ja paistetaan 225 asteessa 6-8 minuuttia.
Sitten jännätään, ehtikö kaakaon värinen pohja olla tarpeeksi tai liian kauan uunissa, koska väristä ei voi tarkasti asiaa päätellä. Otetaan riski ja poistetaan pelti uunista, annetaan kakkupohjan jäähtyä rauhassa.
Minä leikkasin levyn pitkittäissuunnassa neljään, noin 5cm leveään osaan, ja hoksasin sitten, että puoliksi leikkaaminen olisi riittänyt. Ei se mitään, oli helpompaa leikata muodot ja siirtää palat lautaselle, kun osat olivat kapeampia.
Täytteeseen meni: 1dl mehua * 1dl vattuhilloa * 1prk/170g skyyriä * 2dl vispikermaa * 1rkl sokeria
Kostutin alimman kerroksen palat omenamehulla, voitelin ne vattuhillolla, asettelin päälle luikeron vaniljanmakuista, islantilaisperäistä hapanmaitovalmistetta ja peittelin sen vatkatulla ja sokerilla maustetulla kermalla. Sitten ladoin seuraavan kerroksen samaan tyyliin. Sitten otin vielä syömättä jääneet kakkupohjan palat ja toistin muuvsit.
Päälle aseteltiin kaulittuna vajaa 500g valkoista sokerimassaa ja reilu 100g mustaa sokerimassaa. Tuurilla asettui ihan kivasti kermavaahdonkin päälle! Mausta en nyt sitten vielä tiedä, skyyr voi yllättää positiivisesti tai negatiivisesti. Huomenna tiedämme enemmän.
Jälkikirjoitus: täyte toimi hyvin! Koko kakku meni, ja vähän isompikin olisi voinut olla. Ensi kerralla sitten!
Follow my blog with Bloglovin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)