Vanhat jutut, uusi osoite - this is the new shit

Trendikkäästi heitän itselleni uuden vuoden kunniaksi haasteen ja käyn vaihtamaan blogialustaa.
Menen tänne.

I didn't want to cut down on alcohol or carbs so I decided to challenge myself by relocating the blog. This is the new address.

Päikkärit kärryissä

Kyl nyssaa alkaa ol viimisii päivii ku mää näis kärryis enää päikkäreit verä.

Sitä itkuhäläriikää ei sit ikin tullu, et tällai vaa laps parkkeerataa ikkuna al. Mitä jos mää täst lähtisinki joku kerta Mummuu moikkaa ku niide silmä välttäis? Sit ku ne tulis kurkkaa ni näkyis vaa tyhjät vaunut!

Enkä mää ees oikein enää kunnol mahu tänne.

Kyl asia o tällai.

Remppahommia: suunnitelmat todeksi

Aika tarkkaan kaksi vuotta, kaksi kuukautta ja viikko sitten tehtiin suullinen ja pitävä sopimus siitä, että me muuttaisimme ajan tullen Mummulaan. Ensin piti kuitenkin synnyttää yksi lapsi ja laittaa piharivi asumiskuntoon Mummua varten ja laittaa meidän Koti myyntiin, ties kauanko siinäkin sitten menisi, ja ennen muuttoa olisi pakko tehdä remontti Mummulassa.

Lapsi syntyi ja joutui reilun viikon ikäisenä sairaalaan potemaan kynsivallin tulehdusta. Kun lapsi nukkui, äidin päässä suhisi tulevaisuus.

Leppoisa lomapäivä mahdollisti eilen paperipinon järjestelyn. Asensin kesällä kirjahyllyyn kaapin, johon olen voinut sulloa kaikki mahdollisesti tärkeät, lähinnä remppaprojektiin liittyvät asiakirjat, laskut ja esitteet. Nyt, kun elämä on rauhallisempaa, nostin pinon kaapista ulos ja löysin sieltä toivelistan, jonka suolsin vihkoon nyt jo käytöstä poistetun lastenosaston huoneessa pikkuisen vauvan tuhistessa verkkomyssy päässään.

Toteutumattomiksi jääviä toiveita ovat pyykkikuilu (mulla on iso kantokahvallinen kori), eteisen vaatekaappi (mutta ehkä kuistille?), keittiön superkaapisto (korvautui minun Mummoni lipastolla), jääkaappi-pakastin, posliininen tiskiallas, vessanpytty kellarissa, valkoiset kylpytilat, aikuisten alkovi ja olohuoneen vuodesohva. Kaikki muu on joko toteutunut sellaisenaan tai samaa taustaideaa toteuttaen, tai on vielä mahdollista toteuttaa.

Ei huono.

Valaisinantispesialisti

Poissaollessamme nousseen pakkasen talonsisäiseen atmosfääriin aiheuttaman muutoksen minimoimiseksi Mummu oli tervetuliaisiksi käynyt laittamassa hellaan valkean. Ihanaa.

Vaikka vanha uuni on kaunis ja toimiva, siinä on yksi vika. 90 vuotta sitten ei huuvan sisään ole tajuttu asentaa valaistusta, jota se ehdottomasti kaipaa. Mummulla oli siinä pieni nipistimellinen kohdevalaisin, meillä ei tähän mennessä mitään. Päivien pimetessä asia alkoi vaivata.

Talvipäivänseisauksen jälkeiseen keittiömaailmaan saapui valo!

Asentaja tosin on enemmän innokas kuin tarpeeksi keskittymiskykyinen suunnitellakseen esteettisen johdotuksen viimeisen päälle.

Työvälineenä käytetty kaksipuolinen teippikin saattaa sanoa itsensä irti, mutta toistaiseksi ledit ovat vielä muurissa kiinni.

Kanske blir det inte en strömsölösning.

Joulu kuvina

Aatonaattona oli vähän odottava olo. Sopivasti laatikoita ja muita juttuja oli tehty, monsieur le chef hoiteli kinkkupuolen, rauha oli laskeutunut ja lapsilla sopivasti tylsää.

Aattona syötiin ja käytiin hautausmaiden kynttilämeriä ihastelemassa, ja kotimatkalla bongattiin Petteri Punakuonon punaisena loistava nenä, mikä tarkoitti sitä, että missattiin joulupukki, mutta ei se kuulemma haitannut. Tontut olivat silti nostaneet lahjasäkin sisälle, ja paketit olivat mieluisia.

Sukulaisiakin nähtiin, ja Uusi Koti toimi hyvin toiskymmenpäisen lauman juhlatilana. Kaikki serkukset mahtuivat sohvalle yhteiskuvaan, ja tilaakin jäi.

Tapaninpäivän sukuloinnin jälkeen lähdettiin muihin maisemiin. Kerttu simahti lopulta ehkä kymmeneltä. Äiti sai lukea rauhassa.

Todellakin. Suosittelen.

Nuoriso pääsi tanssiesiintymään esiintymisvaatteissaan ja diskoilemaan karvaisen ötökän johdolla.

Myöhemmin samalle lavalle nousi viimeisten puolentoista vuoden päänsisäisestä soundtrackistä vastannut bändi. Auvoova soitti monta biisii. Väsynyt pienin fani ei jaksanut tanssia itse. Veera haki keikan jälkeen ihan itse nimmarin. (Muistiinpano itselle: parvella lavan vieressä näkyvyys on loistava ja äänen volyymi pienen lapsen korville parempi kuin lavan tasolla!)

Tytöt ja naiset ja maailma

Mulla on ollut onni saada viettää elokuusta asti suuri osa perjantaipäivistäni ihanan ja fiksun nuorista naisista koostuvan porukan kanssa. Pitkäaikainen tuttavuus on ollut hienoa siinäkin mielessä, että auktoriteettiasiat ja nokkimisjärjestys saatiin hoidettua alta pois silloin menneisyydessä, ja sen jälkeen on voitu keskittyä olennaiseen, eli maailman pohtimiseen.

Yhtenä päivänä naiset olivat keskenään jo alustaneet keskustelua, ja tulivat sitten multa kysymään, että "mitä feminismi niinkun oikeesti on?" Lyhyesti ja ytimekkäästi määrittelin, että tasa-arvon ajamista, sitä, että naisilla ja miehillä olisi samat oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet. Seuraavaksi - sanoinhan, että ovat fiksuja! - ne kysyivät, että  "no joo, mutta mikä feminismin vastakohta on?" Minäkin olin aika näppärä, ja vastasin, että "typeryys".

Sitä täytyi sitten perustella. Seitsemäntoistavuotias (ja moni muunkin ikäinen!) on elänyt elämänsä jo niin monen itsestään selvältä tuntuvan toteutuneen varhaisfeministisen unelman keskellä, ettei osaa yhdistää feminismiin esimerkiksi ääni- tai perimisoikeuttaan, päivähoitojärjestelmää tai mahdollisuutta valita ammattinsa ja kouluttautua siihen, vaan on siinä uskossa, että feministit ovat naisia, jotka pitävät suurimpina oikeuksinaan vihata ketä vain ja erityisesti miehiä ja näyttää siinä sivussa juuri niin rumilta kuin haluavat.

Harmi.

Olen joskus opettajaroolissa lähtenyt tekemään henkilökohtaisia paljastuksia ja kertonut olevani seksuaaliselta suuntautumiseltani hetero. Tunnen vetoa miehiin, mutta vaikka sen julkisesti kerronkin, se on ihan oma yksityisasiani. Sen lisäksi vielä olen niin suuresti kiintynyt yhteen tiettyyn ihmiseen, joka on mies, että sen kanssa olen toteuttanut biologisia edellytyksiäni ja suureksi onneksemme saaneet vielä aikaan kaksi ihmislasta lisää. Naisena olen heidät synnyttänyt ja aluksi imettänyt ja näiden ruumiillisten toimintojen johdosta ollut kotona sillä aikaa, kun Mies lähes täysissä sielun ja ruumiin voimissa oli heti paremmin täysipäiväisessä työkunnossa.

Tästä alkaa aikuisen naisen feminismi. Opettajaroolissa jouduin tekemään myös henkilökohtaisen poliittisen paljastuksen ja kertomaan, että olen feministi. Minusta on hienoa, että olen nainen, ja on ihanaa, että maailmassa on naisia ja miehiä. Hormonit ja lisääntymiselimet tuovat paljon jännitystä ja iloa ihmisen elämään (joskin myös joskus vähemmän riemukkaita hetkiä). Minusta on kuitenkin myös tärkeää se, että nykyisten ehkäisymenetelmien aikana saan itse päättää, pyöriikö elämäni kohtuni ympärillä vai ei.

Luin äsken marraskuisesta Kotiliedestä Riitta Lehtimäen kirjoittamaa 86-vuotiaan rouva Tellervo Koiviston haastattelua (Kotiliesi 25; 18.11.2015). On pakko laittaa tähän pari lainausta.

"Jo lapsena Tellervo Koivisto oli kiinnittänyt huomiota naisten asemaan. Kun tehtiin yhdessä maataloustöitä, miehet lepäsivät ruokailun ajan, mutta naiset laittoivat silloinkin ruokaa pöytään ja hoitivat lapsia. Nuorena piiaksi joutunut tyttö saattoi tuoda lapsuuskotiinsa isännän aikaansaaman lapsen hoidettavaksi - tai teki laittoman abortin. 'Yksi lapsuudenystäväni kuoli tällaiseen itse yrittämäänsä aborttiin.' Tällaisten lapsuudenmuistojen jälkeen Tellervo Koivisto oli innolla kannattamassa päivähoitolakia ja isyyslakia, hän oli vaatimassa enemmän naisia eduskuntaan ja toivottamassa naispapit tervetulleiksi."

"Vasta 60-70-luvuilla asiat nostettiin esiin, ja niistä puhuttiin. On hämmästyttävää, miten paljon oli vastustusta, ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä."

Koivisto muistelee haastattelussa, miten miehensä pääministeriaikana oli joutunut naisten keskiseen "kuka hoitaa kotinsa ja perheensä parhaiten" -nokittelutilanteeseen. "Elämään jäi legenda pääministerin itsenäisestä vaimosta, joka ei parsi sukkia. Ja vallan miehestä, joka ei sellaista vaimolta edellytä."

Tätä on pakko avata vielä vähän: 50 vuotta sitten sukkia ei ollut tapana heittää roskiin, kun niihin tuli reikä, vaan ne parsittiin, koska uusi sukkapari oli tosiasiallisesti rahassakin paljon arvokkaampi kuin se hetki, joka kului muutamaan neulan ja langan pistoon. Pääministeri olisi varmasti itsekin sen osannut tehdä, tai hänellä olisi ollut ehkä mahdollisuus hankkia uudetkin sukat. Tietyssä tilanteessa oli sitten kuitenkin lähtiessä osunut ensimmäiseksi käsiin vääränlaiset mutta kuitenkin ehjät sukat.

Pointti on se, että silloin oletettiin, että vaimon tehtävä on katsoa miehensä perään, ruokkia se ja pukea se ja katsoa, ettei se nolaa perhettä muun kansan edessä. Ihan niinkuin mies ei muka siihen itse pystyisi, tai sitä ei muka kiinnostaisi. Ihan niinkuin naisella ei pitäisi olla muuta tekemistä ja kiinnostuksen kohdetta, kuin hoitaa miestä ja lapsia ja kotia.

Ja miten niin silloin?

Joulukuusi

Meillä on joulukuuseen liittyvä jouluperinne. Olemme etsineet nukkavieruimman ja vaatimattomimman kuusen, joka myyntipaikalta (näin kaupungissa kun ollaan) löytyy, ja kutsuneet sen meille juhlantuntua ja -tuoksua tuomaan. Koristelu on joka tapauksessa kivaa, ja valot ja kimallus yhtä kaunista, mutta lisänä on tullut vaikeasti selitettävä tunne joulupuuta kohtaan. Se ei ole vain esteettinen lisä, vaan kantaa itsessään joulua, ihan sellaisenaan.

(Yritän tässä välttää sanomasta asioita, jotka kuulostaisivat tekopyhiltä latteuksilta. Tosiasiassa niillekin kyllä on paikkansa, koska ainakin jouluna voi olla, että ihmiset ehtivät hiljentyä pohtimaan, ja latteudetkin paljastuvat aidosti pyhiksi ja tärkeiksi totuuksiksi.)

Perinne katkesi. Nyt olisi ollut ensimmäistä kertaa mahkut pystyttää 2,5-metrinen kuusi, mutta sen sijaan olohuoneessa levittelee tuuheita helmojaan ihan keskimittainen tapaus. Äärettömän kaunis! Mutta kyllä meille sellainenkin kelpaa.

Kun isot olivat poistuneet huoneesta, Kerttu järjesteli koristeet omalla korkeudellaan vähän paremmin.