Klassikkokeksit ja -karkit

Kuten sanottu, joulukuu on keittiössätouhuamiskuu.

Tässä Nostalgia by Patricia de Oliveira -patakintaan vieressä ovat välijäähtymässä ja paloittelua odottamassa jokavuotiset suklaabiskotit, jotka tosin tänä vuonna leivottiin gluteenittomista jauhoista, jotta kaikki joulupöytäläiset saavat osansa.

Tässä paloitellut, erottelua vailla olevat lopulliset tuotokset - tai ne, joita ei vielä pussitettu lahjaksi.

Toinen perinne - epävarmemmin onnistumisen iloa tuottava - on kermakarkkien tekeminen. Vuodesta toiseen kaadan kattilaan

250g sokeria * 2,5dl kermaa * 30g voita * vaniljatanko

ja päätän sisukkaasti keitellä seosta tarpeeksi pitkään.

Tässä kohtaa panikoin joka kerta. "Se kiehuu yli!" Ei kiehu. Täytyy vaan malttaa sekoitella. Ja unohtaa se vesilasitesti, jossa veteen tipautettu pisara muuttuu kiinteäksi palloksi, kun massa on valmista. Ikinä en vielä ole jaksanut uskoa, ettei pisara ole kiinteä pallo, jos se hennosti hajoaa veteen.

Meillähän on nimittäin myös tämä digitaalinen lämpömittari, joka asteen tarkkuudella kertoo, milloin kattilan voi nostaa levyltä. Jos nimittäin saa päätettyä, mikä on tänään oikea lämpötila. Se oli 120 astetta Celsiusta. Lopputulos on hyvä: kiinteä, mutta venyvä.

Kaadettuani kattilan sisällön siihen kuvitteelliseen 15cm x 15cm -kokoiseen vuokaan, jonka kaikki reseptintekijät omistaa, mutta minä en, mutta sovellan, annoin mössön jäähtyä. Sitten leikkasin sen karkinkokoisiksi paloiksi, kääräisin kunkin palasen leivinpaperisuikaleeseen ja kiinnitin tanskalaisen tilpehöörikaupan koristeteipillä. Jonka jälkeen pussitin ne Eskimon eväspusseihin, jotka ovat minusta koko ajan enemmän ihania kauniissa yksinkertaisuudessaan ja monikäyttöisyydessään.